Church of the Good Shepherd: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Church of the Good Shepherd johon kuuluu yökuvat ja kirkko tai katedraali
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:


Pysähdy tämän viehättävän pienen kirkon luo nauttimaan upeista vuoristomaisemista. Ihastele myös hienoja kivikaiverruksia ja opi kirkon kiehtovasta historiasta.

Tee retki kauniiseen Church of the Good Shepherdin kirkkoon ja näe henkeäsalpaavat maisemat Tekapojärvelle ja ympäröiville vuorille. Käy pienen rakennuksen yksinkertaisessa mutta viehättävässä kirkkosalissa ja kysy papilta kysymyksiä alueen historiasta. Kierrä kirkon ympäristössä ja ihastele komeita alppimaisemia.

Church of the Good Shepherd rakennettiin vuonna 1935 sen jälkeen, kun maa ja varat rakennuksen rakentamista varten oli saatu alueen asukkailta. Siihen saakka uskonnollisia seremonioita vietettiin ihmisten kodeissa. Kirkko on rakennettu kokonaan Tekapojärven rannoilta kerätyistä kivistä ja sijoitettu siten, että alttari-ikkunasta avautuvat erityisen hienot näkymät. Church of the Good Shepherd ei ole vain yhden kirkkokunnan kirkko, vaan se toimii aktiivisesti kolmen eri kirkkokunnan jumalanpalveluspaikkana.

Useimmat kävijät suuntaavat suoraan alttarin luona olevalle ikkunalle, joka kehystää täydellisesti järven ja sitä ympäröivät lumihuippuiset vuoret. Maisemaan mahtuu myös mäntymetsäinen Motuarikin saari. Vietä hetki rauhallisessa kirkkosalissa ja katsele pieniä veistoksia ja ihastele yksinkertaista alttaria. Valokuvaus ei ole sallittua kirkon sisällä.

Astu ulos ja tee pieni kävely kirkon kauniilla mailla. Alueen asukkaiden mukaan kirkko on koko Uuden-Seelannin valokuvatuin kirkko. Järven kimmeltävä vesi ja siihen heijastuvat vuoret suorastaan pakottavat kaivamaan kameran esiin.

Church of the Good Shepherd sijaitsee 58 kilometrin päässäTwizelistä. Kirkko on avoinna joka päivä, eikä sinne ole sisäänpääsymaksua. Kirkko kuitenkin vastaanottaa mielellään kirkon ylläpitoon käytettäviä lahjoituksia. Useisiin kiertomatkoihin sisältyy käynti tässä kirkossa, joten paikalle kannattaa saapua ajoissa, jos haluaa nauttia kirkosta ja maisemista rauhassa.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Lake Tekapo Village Motel
Lake Tekapo Village Motel
3.5 out of 5
Village Centre, State Highway 8, Lake Tekapo
Lake Tekapo Village Motel
Peppers Bluewater Resort
Peppers Bluewater Resort
4.5 out of 5
State Highway 8, Lake Tekapo
Peppers Bluewater Resort
Lake Tekapo Cottages
Lake Tekapo Cottages
3 out of 5
12 Sealy St, Lake Tekapo
Lake Tekapo Cottages
Mantra Lake Tekapo
Mantra Lake Tekapo
4 out of 5
1 Beauchamp Place, Lake Tekapo
Mantra Lake Tekapo
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.