Circo Romano opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Circo Romano
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Kun vietät lomallasi aikaa Méridassa, älä unohda vierailla ensimmäiseltä vuosisadalta peräisin olevalla roomalaisella urheiluareenalla, jossa on vielä jäljellä osia alkuperäisistä katsomoista ja u-kirjaimen muotoisesta radasta.

Circo Romano on muinainen urheiluareena, jolla järjestettiin aikoinaan kilpa-ajoja hevosvaunuilla. Areenalla kannattaa käydä, sillä sitä pidetään yhtenä parhaiten tähän päivään asti säilyneistä roomalaisista sirkuksista. Areenalla on yhä jäljellä osia katsomosta ja sisäänkäynnistä, joiden lisäksi siellä toimii myös museo.

Roomalaisen sirkuksen tarkkaa rakennusajankohtaa ei tiedetä, mutta tutkijat arvioivat, että areena rakennettiin joitakin vuosia Méridan kaupungin perustamisen eli vuoden 25 eaa. jälkeen. Valtava areena sijaitsi roomalaisen asutuksen muurien ulkopuolella ja sinne mahtui noin 30 tuhatta katsojaa. Vaikka suurin osa alkuperäisestä areenasta on tuhoutunut, sen mittasuhteet ovat edelleen havaittavissa.

Halutessasi voit kävellä areenan rataa pitkin. Areena on yli neljäsataa metriä pitkä ja sata metriä leveä. Sen keskellä on jäännökset areenan kahteen osaan erottaneesta muurista, jota kutsutaan nimellä spina eli selkäranka. Alun perin muuri oli koristeltu obeliskein ja veistoksin. Tarkkaan katsottaessa niiden perustukset ovat yhä nähtävissä. Kun kävelet radalla, voit tutkia katsomoiden jäänteitä ja merkkejä ovista, joiden kautta kilpailijat kulkivat areenalle.

Vieraile museossa, jossa voit oppia paljon lisää sirkuksesta. Museon ensimmäisessä kerroksessa on pysyvä näyttely. Toisessa kerroksessa on sirkuksen historiasta kertovia audiovisuaalisia esityksiä. Museon kierrettyäsi nouse portaita katolle, josta näet hyvin koko pitkänmallisen u-kirjaimen muotoisen areenan.

Muinainen areena sijaitsee noin 1,4 kilometriä kaakkoon Plaza de Españan aukiolta. Voit saapua paikalle kävellen tai autolla, jonka voit jättää yhdelle läheisistä maksullisista pysäköintitaloista. Circo Romano on avoinna päivittäin lukuun ottamatta joulun ja uuden vuoden juhlapyhiä. Areena suljetaan kuitenkin useaksi tunniksi lounasaikaan. Areenalle on pääsymaksu, mutta sisäänpääsy on ilmainen alle 8-vuotiaille. Circo Romano on osa Méridan arkeologista kokonaisuutta, joka on muun muassa roomalaisen teatterin ja Dianan temppelin käsittävä Unescon maailmanperintökohde.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Hotel Zeus
Hotel Zeus
3 out of 5
Avenida Reina Sofia, 8, Merida, Badajoz
Hotel Zeus
Hotel Vettonia
Hotel Vettonia
2 out of 5
Calderón De La Barca, 26, Merida, Badajoz
Hotel Vettonia
Piedra de Luna
Piedra de Luna
3 out of 5
C. Constantino, 51, Merida, Badajoz
Piedra de Luna
Hostal Las Abadias
Hostal Las Abadias
2 out of 5
Ronda De Los Emeritos s/n, Merida, Badajoz
Hostal Las Abadias
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.