Dinantin Neitsyt Marian kollegiaattikirkko: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit



Ihaile 1200-luvulla rakennetun Dinantin katedraalin goottilaista ja barokkityyliÀ, lasimaalauksia sekÀ koristeellista alttaritaulua.

Maas-joen rannalla kohoaa suuri goottilaistyylinen Dinantin katedraali. TÀmÀ katolinen kirkko on hallinnut Dinantin kaupunkikuvaa 1200-luvulta lÀhtien. Ihaile sen kaunista arkkitehtuuria ja ikkunoiden lasimaalauksia.

Katedraali tunnetaan myös nimellÀ Notre Dame de Dinant, ja se rakennettiin vuonna 1228 sortuneen romaanistyylisen kirkon tilalle. Katedraali on rakennettu uudelleen ja korjattu useita kertoja, esimerkiksi maailmansodan jÀlkeisinÀ vuosina.

Aloita katedraaliin tutustuminen tarkastelemalla sitÀ ulkopuolelta. Huomaat tyypilliset goottilaiset kaari-ikkunat ja tornit. Katedraalin katseenvangitsija on kuitenkin sen sipulimainen torni, joka lisÀttiin 1500-luvulla.

Astu sisÀÀn katedraalin barokkityylisiin sisÀtiloihin ja anna katseesi kulkea pitkin holvikattoa ja sitÀ kannattelevia pylvÀitÀ. NÀet myös maalauksen, jonka on tehnyt 1800-luvulla elÀnyt, Dinantissa syntynyt romantiikan ajan maalari Antoine Wiertz. Maalauksen nimi on Tapaamme jÀlleen taivaassa, ja se on omistettu hÀnen vanhemmilleen. Ihastele katedraalin ikkunoiden lasimaalausten vÀrejÀ ja tyyliÀ. Jotkin kuva-aiheet muodostuvat geometrisistÀ kuvioista, toiset taas esittÀvÀt uskonnollisia hahmoja, kuten profeetta Jesajaa.

Seiso pÀÀalttarin edessÀ ja tutkaile sen kullattua alttaritaulua. YlÀpuolellasi nÀet ristiinnaulitun Jeesuksen. 1400-luvun kastemalja ja 1700-luvun kateederi, joka on tehty dinanderie-materiaalista, Dinantissa keskiajalta lÀhtien valmistetusta metalliaineksesta.

Dinantin katedraali sijaitsee kaupungin keskustassa linnoituksen alapuolella. PÀÀset katedraalille saapumalla ensin junalla Dinantin rautatieasemalle ja ylittÀmÀllÀ sitten Maas-joen ylittÀvÀn sillan. Katedraali on avoinna pÀivittÀin aamusta alkuiltaan, ja sinne on ilmainen sisÀÀnpÀÀsy.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

L'Inattendu sur la Croisette Dinant Centre

L'Inattendu sur la Croisette Dinant Centre

3 out of 5
42 Rue Adolphe Sax, Dinant, Wallonie
L'Inattendu sur la Croisette Dinant Centre
Castel de Pont-Ă -Lesse Hotel

Castel de Pont-Ă -Lesse Hotel

3 out of 5
Rue de Pont-Ă -Lesse, 36, Dinant
Castel de Pont-Ă -Lesse Hotel
Hotel Le Saint Hadelin

Hotel Le Saint Hadelin

3 out of 5
Rue Saint-Hadelin, 1, Houyet, Wallonie
Hotel Le Saint Hadelin
Domein le Crupet 30 Personen Gelegen op Domein Van3 ha

Domein le Crupet 30 Personen Gelegen op Domein Van3 ha

HastiÚre, Région Wallonne
Domein le Crupet 30 Personen Gelegen op Domein Van3 ha
Meuse Riverside  Esc'Appart

Meuse Riverside Esc'Appart

3 out of 5
25a Rue du Village, Hastiere, Wallonie
Meuse Riverside Esc'Appart
1 huoneen majoitus Blaimontissa

1 huoneen majoitus Blaimontissa

HastiĂšre
1 huoneen majoitus Blaimontissa
3-huoneen talo Blaimontissa

3-huoneen talo Blaimontissa

HastiĂšre
3-huoneen talo Blaimontissa
HĂŽtel Vedette

HĂŽtel Vedette

4 out of 5
51 Chaussée de Namur, Profondeville
HĂŽtel Vedette
Les Reflets Jaunes

Les Reflets Jaunes

3 out of 5
2, Rue du Général de Gaulle, Givet
Les Reflets Jaunes
Alin löytÀmÀmme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.