Fremantlen vankila rakennettiin 1850-luvulla. Australian rangaistussiirtoloiden aikakautena vankilassa säilytettiin Englannista ja Irlannista tuotuja vankeja. Vuonna 1886 vankila luovutettiin siirtomaaviranomaisille Australiassa tuomittujen vankien säilyttämistä varten. Vankila suljettiin vuonna 1991. Historiallinen rakennus on nykyisin suojeltu kansainvälisesti tunnustettuna maailmanperintökohteena. Entisessä vankilassa on museo, jossa on entisten vankien esineitä ja taideteoksia, minkä lisäksi vankilassa järjestetään erilaisia jännittäviä opastettuja kierroksia.Kävele suurimman sellialueen halki ja tutkiskele pikkuruisia sellejä. Doing Time Tour tarjoaa perinpohjaisen katsauksen vankilan historiasta. Kierroksella kerrotaan Länsi-Australian viimeisen teloitetun vangin eli sarjamurhaaja Eric Edgar Cooken hirttämisestä. Näe hirsipuut, joissa kymmenet ihmiset kohtasivat loppunsa, ja kuuntele mukaansatempaavia tarinoita uskaliaista onnistuneista ja epäonnistuneista pakoyrityksistä Great Escapes Tourilla. Kuunnellessasi tarinoita kekseliäimmistä vankikarkureista voit katsella piikkilangalla reunustettuja korkeita muureja, kiväärialuetta ja asetorneja. Kenties paras tarina liittyy Moondyne Joeksi kutsuttuun vankiin, jonka sanotaan paenneen suoraan kalkkikivestä rakennettujen seinien läpi.Varaa Tunnel Tour, laita kypärä päähän ja laskeudu maanalaisiin tunneleihin, joiden kautta vankilaan ja ympäröiviin laitoksiin saatiin aikoinaan puhdasta vettä. Pakkotyöhön tuomitut vangit kaivoivat tunnelit 1800-luvun lopussa.Torchlight Tourilla pääset tutustumaan vankilaan pimeällä. Kuuntele kauhistuttavia ja raakoja tarinoita samalla kun kävelet ruoskintapaikan ohitse ruumishuoneelle.Prison Art Tour on puolestaan täysin erilainen kokemus. Kierroksella kuljetaan sellistä toiseen ja vieraillaan vankilan galleriassa ja tutustutaan vankien jälkeensä jättämiin seinämaalauksiin. Vierailijakeskuksessa ja vankikeskuksessa voit katsella tärkeitä esineitä ja lukea vankilan historian tärkeimmistä tapahtumista.Fremantlen vankila sijaitsee 22 kilometriä Perthistä etelään. Perille pääset julkisilla liikennevälineillä. Vankila on avoinna joka päivä paitsi pitkänäperjantaina ja joulupäivänä. Tarkista kierrosten hinnat ja alkamisajat vankilan verkkosivustolta.
Fremantlen vankila: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit
Koe Fremantlen vankila
Risteilyt ja veneretket
Näytä kaikki 17 aktiviteettiaAukeaa uudelle välilehdelleTutustu Rottnest Islandin päiväretkeen Perthistä ja Fremantlesta käsin
Ruoka, juoma ja yöelämä
Näytä kaikki 6 aktiviteettiaAukeaa uudelle välilehdelleRottnest Island Grand Island -matkapaketti Fremantlesta käsin
Lentokone-, helikopteri- ja kuumailmapalloretket
Näytä kaikki 3 aktiviteettiaAukeaa uudelle välilehdellePerth: Perth: Yhdensuuntainen lentokuljetus Rottnest Islandille tai Rottnes...
Suositut vierailukohteet
Fremantle Markets
Kun matkustat kohteeseen Perth, voit etsiä upeita matkamuistoja kohteessa Fremantle Markets. Tutustu tämän kävelymahdollisuuksistaan tunnetun alueen huippuravintoloihin tai hakeudu paikallisille kiertoajeluille.
Town Hall
Opit lisää kohteen Perth paikallisesta historiasta, kun piipahdat kohteessa Town Hall. Käy tutustumassa tämän kävelymahdollisuuksistaan tunnetun alueen kauppoihin ja eloisiin baareihin.
St John's Anglican Church
Opit lisää kohteen Perth paikallisesta historiasta, kun vierailet kohteessa St John's Anglican Church. Vietä aikaa tämän kävelymahdollisuuksistaan tunnetun alueen kaupoissa ja paikallisilla kiertoajeluilla.
Esplanade Hotel
Ota selvää kohteen Perth historiasta, kun vierailet kohteessa Esplanade Hotel. Vietä aikaa tämän kävelymahdollisuuksistaan tunnetun alueen kaupoissa ja paikallisilla kiertoajeluilla.
Fremantle Passenger Terminal
Tutustu kohteessa Perth sijaitsevaan satamaan Fremantle Passenger Terminal. Käy tutustumassa tämän kävelymahdollisuuksistaan tunnetun alueen kauppoihin ja viehättäviin kahviloihin.
Fremantle Oval
Vieraile kohteessa Fremantle Oval järjestettävässä tapahtumassa, kun matkustat kohteeseen Perth. Käy tutustumassa tämän kävelymahdollisuuksistaan tunnetun alueen kauppoihin ja huippuravintoloihin.