Gai matkavinkit

Matkaopas

Nauti Gain idyllisistä maisemista ja sydämellisestä vieraanvaraisuudesta. Gaissa voit lasketella talvella, patikoida kesällä ja nauttia olostasi vuoden ympäri.

Gain sijainti Trofaiacher Becken -laaksossa Vordernbergtal-laakson ja Liesingtal-laakson välissä on loistava lähtökohta rentouttavalle lomalle. Gain kylässä on sata asukasta, ja kylään liittyvässä saman nimisessä kunnassa asuu noin 2000 henkeä. Kunta muodostuu Gaista, etelässä olevasta Edlingistä ja pohjoisessa olevasta Gausendorfista. Aluetta asuttivat keskiajalla slaavit ja myöhemmin baijerilaiset. Matkallasi Gaissa tee kävelyretki kylän pienille kaduille ja ihastele maalaistaloja, jotka ovat muisto muinaisilta aikakausilta. Vieraile Oberkapfenbergin linnassa, arkeologisessa näyttelyssä sekä haukkatarhassa.

Nauti raikkaasta vuoristoilmasta Gain lomallasi. Kylästä avautuvat vaikuttavat näkymät Eisenerzin Alpeille. Paras tapa tutustua alueeseen on tehdä retki vaellusreiteille mihin vuodenaikaan tahansa. Yksi alueen nähtävyyksistä on Steiermerkin rautareitti Erzbergin vuorelle ja sen yleisölle avoinna olevaan kaivokseen. Osallistu opastetulle kierrokselle oppiaksesi lisää tällä vuorella harjoitetun kaivostoiminnan historiasta.

Yksi alueen suosituimmista urheilulajeista on vuorikiipeily. Reitlingin massiiviset järkäleet ovat täydellisiä kiipeilyyn. Silloin kun maassa ei ole lunta, yksi alueen suosituimmista harrastuksista on maastopyöräily. Radlwirt Stegmüller erikoistuu vuokraamaan polkupyöriä, tuntee parhaat reitit ja tarjoaa matkailijoille pyöräreittikarttoja. Tarjolla on myös opastettuja pyöräilykierroksia ryhmille. Gaissa voit myös kokeilla ratsastusta.

Käytä talvella hyödyksesi lumiset rinteet ja metsät, joissa on hyvä lasketella ja harrastaa murtomaahiihtoa. Gaissa sijaitseva Golf & Country Club kutsuu sinut pelaamaan golfia 40 hehtaarin kokoiselle alueelle, josta löytyy niin vesi- kuin hiekkaesteitäkin. Gain matkallasi voit nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta sekä hyödyntää hotellien hyvinvointipalveluja. Muista myös kokeilla itävaltalaisia ruokalajeja, jotka valmistetaan alueella tuotetuista tuoreista aineksista. Vieraanvaraiset majatalot ihastuttavat maalaistunnelmallaan ja perinteisillä ruokalajeillaan, joita ovat muun muassa Kaiserschmarrn-letut ja Apfelstrudel-piirakka.

Landhotel Reitingblick
Landhotel Reitingblick
3 out of 5
Schardorf 44, Trofaiach, Styria
Hinta on 153 € per yö ajalle 8.7. viiva 9.7.
153 €
8.7.–9.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 3 tähden kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Trofaiach. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...
Tiukan asiallinen, henkilökunta virallinen
"Kylmä huone, tosin nukuin hyvin siksi, mutta aamutoimet "viileässä" Tulin myöhään, joten hotelli kiinni ja avain postilaatikossa"

Arvosteltu 18.2.2017

Landhotel Reitingblick
Hotel & Asia Spa Leoben
Hotel & Asia Spa Leoben
4 out of 5
In Der Au 1/3, Leoben, Styria
Yövy tässä 4 tähden kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Leoben. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, 2 ulkouima-altaasta ja täyden palvelun kylpylästä. ...
8,4/10 Very Good! (175 arvostelua)
Very nice spa hotel
"Nice modern hotel, spacious and clean room, spa access included. Minor issue at room with sliding bathroom door which didn’t slide… Parking in garage under the hotel 10€. Excellent breakfast, good selection of everything, eggs made on request as you wish. Spa is clean, large, good service. If you ..."

Arvosteltu 12.5.2022

Hotel & Asia Spa Leoben
RINGRAST Hotel
RINGRAST Hotel
3 out of 5
RingRast Straße 4, Spielberg, Steiermark
Yövy tässä 3 tähden golfin pelaamiseen sopivassa hotellissa kohteessa Spielberg. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...
9,6/10 Exceptional! (13 arvostelua)
"I stopped here prior to the race weekend at Red Bull Ring and the hotel was so convenient with parking for my truck. The staff were friendly and welcoming, food and drink selection great."

Arvosteltu 25.6.2025

RINGRAST Hotel
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
COY Apartments Leoben - Stay Comfortable & Work Smart
COY Apartments Leoben - Stay Comfortable & Work Smart
4.5 out of 5
Judendorfer Str. 29, Leoben, Steiermark
Yövy tässä 4,5 tähden ylellisessä huoneistossa kohteessa Leoben. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, päivittäisestä siivouksesta ja kuivapesulasta tai pesulapalveluista. ...
COY Apartments Leoben - Stay Comfortable & Work Smart
Apartment in Styria with bubble bath
Apartment in Styria with bubble bath
Eisenerz
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Eisenerz. Nauti parvekkeesta, kaapeli-/satelliittitelevisiosta ja huoneessa olevasta poreammeesta. Lähellä sijaitsevat Leopoldsteiner-järvi ...
ERZBERG Alpin Resort
"Nice, clean accommodations. Quiet resort. Resturant was good, beds were comfortable. Easy parking."

Arvosteltu 12.6.2023

Apartment in Styria with bubble bath
Uusi ylellinen chalet Hohentauern Mountain Pass.
Uusi ylellinen chalet Hohentauern Mountain Pass.
Hohentauern
Yövy tässä hiihtoon sopivassa chalet'ssa kohteessa Hohentauern. Nauti saunasta, pyykinpesutiloista ja hiihtoyhteydestä rinteeseen. Lähellä sijaitsevat Tauernabfahrt ...
Aufenthalt im Juni
"als Familiendomizil sehr zu empfehlen! Das Häuschen liegt super, in der Vorsaison sehr ruhig. Tipp: Öffnungszeiten dringend beachten, vorallem die Mittagspause... Wanderungen auch mit unseren kleinen (7 Monate und 4 Jahre) sehr gut möglich! Empfehlung Edelrautehütte inkl Scheibelsee! Wir hatten 2 ..."

Arvosteltu 22.6.2024

Uusi ylellinen chalet Hohentauern Mountain Pass.
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet