Queensland Gallery of Modern Art (GoMA) on yksi Aasian ja Tyynenmeren alueen merkittävimmistä nykytaiteen instituutioista. GoMa on profiloitunut Australian ja Aasian ja Tyynenmeren alkuperäisväestön taiteen galleriaksi, minkä ansiosta näyttelyt ovat vieläkin kiinnostavampia. Tutkiskele maalauksia, abstrakteja veistoksia, valokuvia ja videoinstallaatioita. Lapset voivat puolestaan tutustua vuorovaikutteisiin lapsiystävällisiin näyttelyihin. Vuonna 2006 avattu galleria sijaitsee puutarhojen ja patsaiden keskellä yhdessä Brisbanen upeimmista rakennuksista. Astu sisään valtavaan pääsaliin, jossa on usein esillä suuria veistoksia ja interaktiivisia näyttelyjä, jotka viihdyttävät niin lapsia kuin aikuisiakin. Australialaisen taiteen osastolla on taiteen luonteen kyseenalaistavia jälkikäsitteellisiä veistoksia, kansallista identiteettiä käsitteleviä videoinstallaatioita ja suuri joukko piirroksia, maalauksia ja keramiikkaa. Tutustu myös aboriginaalien nykytaiteen vaikuttavaan kokoelmaan, jossa on muun muassa kuituaineksista kudottuja taideteoksia ja kaarnamaalauksia. Suuntaa Tyynenmeren alueen taiteen osastolle. Monipuolinen näyttely koostuu eri kulttuureihin kuuluvien taiteilijoiden taideteoksista, jotka on luotu mitä erilaisimmilla ilmaisuvälineillä. Ihailtavana on tekstiilejä Papua-Uudesta-Guineasta ja Uuden-Seelannin siirtomaa-aikaa käsitteleviä maorien töitä sekä yksi kokoelman upeimmista veistoksista eli Michael Parekowhain The Horn of Africa.Aasialaisen taiteen kokoelmassa on kalligrafiatöitä, vedoksia ja videoinstallaatioita Kiinasta, Vietnamista, Intiasta ja muista maista. Monet teoksista ovat saaneet inspiraation perinteisestä filosofiasta ja kulttuurikäytännöistä ja sanovat sanottavansa globalisaation ja maastamuuton mukanaan tuomista muutoksista. Kansainvälisen taiteen gallerioissa on puolestaan taideteoksia ja valokuvia läntisestä maailmasta ja Lähi-idästä.GoMAssa järjestetään usein erityisnäyttelyjä, jotka saavat yleensä erityiskohtelun, joten osa pysyvän kokoelman töistä ei ole ehkä nähtävillä vierailusi aikana. Katso tarkat tiedot gallerian verkkosivustolta. Queensland Gallery of Modern Art sijaitsee Queensland Cultural Centressä South Bankin alueella. Perille pääset kävelemällä lyhyen matkan joen ylitse keskustasta. Alueella on rajallisesti kalliita pysäköintipaikkoja, mutta galleriaan on helppo tulla julkisilla liikennevälineillä. Galleriaan on vapaa pääsy, mutta monet erityisnäyttelyt ovat maksullisia. GoMA on osa lähellä sijaitsevaa Queensland Art Gallerya.
Galleria d'Arte Moderna: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit





Koe Galleria d'Arte Moderna
Kiertoajelut ja päiväretket
Näytä kaikki 41 aktiviteettia
Koko päivän kiertoajelu nelivedolla Moreton Islandilla
Aktiviteetin kesto on 11 tuntia ja 30 minuuttia
4.0 kautta 10, 5 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Historia ja kulttuuri
Näytä kaikki 15 aktiviteettia
Best of Brisbane Walking Tour | Pienryhmä & välipala
Aktiviteetin kesto on 3 tuntia
10.0 kautta 10, 22 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Juhlapäiviin ja sesonkeihin liittyvät retket
Näytä kaikki 5 aktiviteettia
Brisbane: Sunset City Lights -risteily 17.30 tai 18.00 *kauden mukaan *.
Aktiviteetin kesto on 1 tunti ja 30 minuuttia
9.4 kautta 10, 128 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Yksityiset ja tilauskiertoajelut
Näytä kaikki 4 aktiviteettia
Brisbanesta: Maialan sademetsän yksityinen kierros
Aktiviteetin kesto on 6 tuntia
10.0 kautta 10, 2 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Tunnit ja kurssit
Näytä kaikki 3 aktiviteettia
Brisbane: Tamborine Wine & Distillery Tour (Tamborine Wine & Distillery Tou...
Aktiviteetin kesto on 8 tuntia
9.8 kautta 10, 68 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Kohteen Galleria d'Arte Moderna suositut nähtävyydet
Parhaat hotellitarjoukset
Galleria d'Arte Moderna: Tarkista hotellien saatavuus lähistöllä

Hyatt Regency Brisbane
33 Burnett Lane Brisbane QLD

Amora Hotel Brisbane
200 Creek Street Spring Hill QLD

W Brisbane
81 North Quay Brisbane QLD

Adina Apartment Hotel Brisbane
171 George Street Brisbane QLD

Ibis Styles Brisbane Elizabeth Street
40 Elizabeth Street Brisbane QLD

Rydges South Bank
9 Glenelg Street South Brisbane QLD

Great Southern Hotel Brisbane
103 George Street Brisbane QLD

George Hotel Brisbane, Independent Collection by EVT
317 - 325 George Street Brisbane QLD

InterContinental Brisbane by IHG
190 Elizabeth St Brisbane QLD
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.





















