Hailuodon kunta sijaitsee samannimisellä saarella Oulun lähellä. Hailuoto on tunnettu ainutlaatuisesta luonnostaan, johon kuuluu upeita dyynejä, laajoja rantaniittyjä ja merestä maankohoamisen seurauksena kuroutuneita kluuvijärviä. Saaren metsille tunnusomaisia ovat laajat valkeat jäkäläkankaat. Vaeltele tämän Perämeren suurimman saaren retkeilypoluilla tai ota aurinkoa sen laajoilla hiekkarannoilla.Hailuoto on loistava kohde lintujen bongaukselle. Saaren metsissä ja rannoilla onkin useita lintutorneja, joista voit katsella harvinaisiakin siivekkäitä. Useat eri lintulajit muuttavat syksyisin ja keväisin Hailuodon kautta. Muuttoaikaan sinulle tarjoutuukin loistava tilaisuus valokuvata satoja luodoille lepäämään pysähtyviä lintuja, erityisesti joutsenia.Luonnon lisäksi Hailuodosta löytyy myös ihmisten muovaamia nähtävyyksiä. Saaren länsiosassa sijaitseva Marjaniemen majakka rakennettiin vuonna 1871. Majakkaan pääsee tutustumaan kesäisin pääsymaksusta. Vieraile myös Marjaniemessä olevassa interaktiivisessa luontonäyttelyssä, jossa voit tutustua lähemmin Hailuodon kulttuurihistoriaan ja luontoon. Näyttelyyn on ilmainen sisäänpääsy. Luontonäyttelyyn liittyy majakan vierestä lähtevä Rannan Reitti -lankkupolku, jota pitkin kävellessä voit tutustua Hailuodon ainutlaatuiseen luontoon ja kulttuuriin.Voit tutustua Hailuodon matkallasi saaren historiaan tarkemmin Kniivilän kotiseutumuseossa, jossa esitellään perinteisiin hailuotolaisiin elinkeinoihin liittyviä esineitä. Kesäisin avoinna olevaan museoon on pieni pääsymaksu.Saaren pohjoisrannalta löytyy Hailuodon vanhin säilynyt merimerkki, vuonna 1858 rakennettu Keskiniemen pooki. Tämä kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennelma varoitti aikoinaan merenkulkijoita pohjoiseen levittäytyvistä hiekkasärkistä.Taiteen ystävien kannattaa käydä tutustumassa Kylätalo Pääkaupassa olevien taidegallerioiden tarjontaan. Galleria Luodossa ja Galleria Peräkammarissa on esillä usein paikallisiin teemoihin keskittyviä näyttelyitä. Katsastettuasi näyttelyt voit tehdä ostoksia samassa rakennuksessa olevasta käsityömyymälästä ja nauttia päiväkahvit niin ikään talosta löytyvästä kahvilassa.Toisenlaista taidetta löydät Ulkokarvosta, jonne on pystytetty Hailuoto Organum -tilataideteos. Tämä Lukas Kühnen suunnittelema ja vuonna 2014 pystytetty akustiikkaveistos muodostuu kolmesta erikokoisesta kupolista, joista jokaisella on oma resonanssinsa. Astu rohkeasti veistosten sisään kuuntelemaan oman äänesi sointia tai vain hiljentymään näissä ympäröivään luontoon harmonisesti sulautuvissa taideteoksissa.Voit matkustaa Hailuodolle kätevästi autolla. Matka Oulun keskustasta kestää noin puolitoista tuntia. Saarelle ei kulje tietä, mutta sinne liikennöi säännöllisesti lautta Oulunsalon Riutunkarista. Talvisin jään ollessa tarpeeksi kantava saarelle pääsee mantereelta myös jäätietä pitkin. Oma auto ei ole välttämätön Hailuodolle pääsemiseksi, sillä saarelle kulkee myös linja-auto Oulusta viikolla kolme kertaa päivässä, viikonloppuisin harvemmin. Vaihtoehtoisesti voit tulla saarelle omalla veneellä.Matkallasi Hailuodolla saat ainutlaatuisen tilaisuuden nähdä Suomen kauneimpiin kuuluvia maisemia, jotka saavat sinut palaamaan saarelle useamman kerran.
Hailuoto matkavinkit
Matkaopas



Koe Hailuoto

Vacation home Taimen by Interhome
Hailuoto
Hinta on 688 € per yö ajalle 15.10. viiva 16.10.
688 €
15.10.–16.10.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Hailuoto. Nauti pyykinpesutiloista ja huoneessa olevasta takasta. Lähellä sijaitsevat Hailuodon kirjasto ja Hailuoto Organum, ...

Kaisala by Interhome
Hailuoto
Hinta on 469 € per yö ajalle 15.10. viiva 16.10.
469 €
15.10.–16.10.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Hailuoto. Nauti pyykinpesutiloista ja huoneessa olevasta takasta. Lähellä sijaitsevat Hailuodon kirjasto ja Hailuoto Organum, ...

Huvikumpu by Interhome
Hailuoto Northern Ostrobothnia
Hinta on 678 € per yö ajalle 18.10. viiva 19.10.
678 €
18.10.–19.10.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Hailuoto. Nauti pyykinpesutiloista ja huoneessa olevasta takasta. Lähellä sijaitsevat Hailuodon laituri ja Hailuoto Organum, ...
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Vacation home Taimen by Interhome
Hailuoto
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Hailuoto. Nauti pyykinpesutiloista ja huoneessa olevasta takasta. Lähellä sijaitsevat Hailuodon kirjasto ja Hailuoto Organum, ...

Kaisala by Interhome
Hailuoto
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Hailuoto. Nauti pyykinpesutiloista ja huoneessa olevasta takasta. Lähellä sijaitsevat Hailuodon kirjasto ja Hailuoto Organum, ...

Huvikumpu by Interhome
Hailuoto Northern Ostrobothnia
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Hailuoto. Nauti pyykinpesutiloista ja huoneessa olevasta takasta. Lähellä sijaitsevat Hailuodon laituri ja Hailuoto Organum, ...
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Hailuoto: Tarkista hotellien saatavuus
Kohteen Hailuoto suositut nähtävyydet
- Marjaniemen majakka
- Hailuodon kunnanvirasto
- Hailuodon laituri
- Hailuodon kirjasto
- Keskiniemen tunnusmajakka
- Hailuoto Organum
- Hailuodon kirkko
- Oulun yliopisto
- Oulun kauppatori
- Nallikarin uimaranta
- Oulun uimaranta
- Oulun Energia-areena
- Oulun tuomiokirkko
- Raatin stadion
- Rotuaari
- Kesän Sauna
- Toripolliisi-patsas
- Tietomaa
- Oulun taidemuseo
- Tuiran uimaranta
- Ukkohalla
- Pakkahuoneen museo
- Mannerheimin puisto
- Raahen kirkko
- Pohjois-Pohjanmaan Museo
- Hupisaaret
- Papinjärvi
- Kari Juvan veistospuisto
