"Hotelli oli kokonaisuutena positiivinen yllätys! Huone oli perussiisti ja tiloiltaan kahdella täysin riittävä, sängyt olivat hyvät kuten myös WC/suihkutilat.
Sijainti on hyvä, siihen pääse helposti julkisilla (metro/bussi). Asemat alle 100 m päässä, joten helppo tulla ja mennä. Yhdellä metron vaihdolla pääsee myös lentokentälle.
Ainoa pieni miinus oli kadulta tuleva auton/moottoripyörien melu - huoneemme oli kadulle päin. Ensimmäinen huoneemme oli 1. kerroksessa, mutta saimme uuden 2. kerroksesta, se hieman hiljensi melua, mutta ei kovin merkittäväksi. Seuraavana päivänä olisi vapautunut lisää huoneita – mahdollisesti toiselta puolelta hotellia - mutta emme enää haluaneet vaihtaa huonetta. Liikenne haittaa herkkäunista ja alkuillasta, yöksi se onneksi hiljenee.
Aamiainen oli todella hyvä ja ehdottomasti hintansa arvoinen! Valikoimaa oli riittävästi useampaankin makuun, meidän 3 viikon reissulla ehdottomasti paras hotelliaamupala. Pieni miinus tuli vain, kun lähtöaamuna menimme aamupalalle heti sen auettua klo 6:30. Todella avulias ja kaikkensa tehnyt henkilö teki kaikkensa, mutta ehdottomasti toisellekin henkilölle olisi ollut tekemistä aamupalan kattamissa. Mutta lopulta saimme ihan riittävän monipuolisen aamupalan syötyä, vaikkei ihan kaikkia edellisten aamujen tarjoilua ei ollut vielä saatavilla.
Voin suositella hotellia!"