Piquion puutarhat: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Piquion puutarhat featuring rannikkokaupunki, hiekkaranta ja yleiset rantanäkymät
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Tämä kahden rannan yllä sijaitseva julkinen puutarha hurmaa mahtavilla väreillään ja tuoksuillaan. Puutarhasta voit ihailla henkeäsalpaavia näkymiä Atlantin yli.

Piquion puutarhassa voit kävellä kauniilla poluilla ja ihailla monen tyyppisiä värikkäitä puita, kukkia ja kasveja. Tältä kallionkielekkeellä El Sardineron ensimmäisen ja toisen rannan välillä sijaitsevalta viheralueelta on loistavat näkymät Biskajanlahdelle.

Kasvillisuuden reunustamien polkujen varrella on eukalyptuksia, tamarindipuita ja palmuja sekä lukuisia muita lajeja. Ihastuttava puisto perustettiin vuonna 1925 alueen kehittämisen myötä, ja sitä on muokattu ja laajennettu vuosien varrella.

Nähtävillä on kasvien lisäksi taideteoksia. Bola del Mundo (maailman pallo)on kalkkikivestä kaivertamalla valmistettu halkaisijaltaan 65-senttinen teos, jossa näkyvät maapallon valtameret ja mantereet. Ihaile myös pyöreää kaiverrettua kiviteosta La Mesa Zodiacalia (Eläinradan pöytää), joka kuvaa 12 horoskooppimerkin eläinhahmoa.

Katoksen alla kuljeskellessasi voit nauttia näkymistä, jotka ovat ehdottomasti yksi Piquion puutarhojen kohokohdista. Istahda levähtämään jollekin monista penkeistä ja ihaile sieltä avautuvia näkymiä. Täältä voit nähdä muun muassa Mataleñasin puiston, Mourun saaren sekä Magdalenan niemen. Puutarhassa on mukavaa vierailla myös iltaisin, kun katos on valaistu.

Viheralueelta kannattaa suunnata alas rannalla päin, jonka pehmeä hiekka ja virkistävä vesi kutsuvat rentoutumaan. Alueen muita nähtävyyksiä ovat Gran Casino del Sardineron kasino sekä vehreä Mesonesin puisto, johon on lisätty lampi.

Piquion puutarhaan voi saapua bussilla, taksilla tai autolla. Pysäköintipaikkoja saattaa olla vaikeaa löytää alueelta etenkin heinä- ja elokuussa, mutta lähistöllä on maksullisia parkkihalleja.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Suite Home Pinares
Suite Home Pinares
3.5 out of 5
Avenida los Infantes 23, Santander
Suite Home Pinares
Hotel Silken Rio Santander
Hotel Silken Rio Santander
4 out of 5
Avenida Reina Victoria, 153, Santander, Cantabria
Hotel Silken Rio Santander
Hotel Chiqui
Hotel Chiqui
3 out of 5
Avda. Manuel García Lago 9, Santander, Cantabria
Hotel Chiqui
Gran Hotel Sardinero
Gran Hotel Sardinero
4 out of 5
Plaza de Italia 1, Santander
Gran Hotel Sardinero
Eurostars Hotel Real
Eurostars Hotel Real
5 out of 5
Paseo Perez Galdos 28, Santander, Cantabria
Eurostars Hotel Real
Hotel Silken Coliseum
Hotel Silken Coliseum
4 out of 5
Plaza de los Remedios, 1, Santander, Cantabria
Hotel Silken Coliseum
Gran Hotel Victoria
Gran Hotel Victoria
4 out of 5
Calle Maria Luisa Pelayo, 38, Santander, Cantabria
Gran Hotel Victoria
Le Petit Boutique Hotel - Adults Only
Le Petit Boutique Hotel - Adults Only
1 out of 5
Avenida de Los Castros, 10, Santander
Le Petit Boutique Hotel - Adults Only
Beautiful refurbished flat on Sardinero's beach
Beautiful refurbished flat on Sardinero's beach
Santander, Cantabria
Beautiful refurbished flat on Sardinero's beach
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.