Marae Taputapuatea: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Puu kivikkoisella rannalla, jonka edessä on kirkasta, turkoosinsinistä vettä ja yläpuolella sininen taivas.
Puinen laituri, joka ulottuu kirkkaan turkoosinsävyiseen veteen, ja jonka ympärillä on hiekkaranta ja vehreää kasvillisuutta.
Kirkasvetinen trooppinen ranta, jolla on yksi puu, veneitä ja kauempana näkyvä vuoristo.
Hibiskuksen kukka vihreine lehtineen.
Kivikkoinen ranta, jossa on suuri kivipylväs, kaksi puuta ja taustalla meri.


Tämä Ra'iātean saaren kätketyssä sopukassa sijaitseva rosoinen, vulkaanisesta kivestä rakennettu temppeli tarjoaa näkymän aikaan, jolloin Polynesiaa hallitsivat vielä lukuisat eri heimot.

Ihaile kauniin Taputapuātea maraen muinaisia kivikaiverruksia ja puuveistoksia sekä nauti ympäröivästä seesteisestä maisemasta. Kulje maraeta kohti, niin alat käsittää, miten suuri tämä koko niemen halki levittäytyvä muinainen kokoontumispaikka oikein on. 1000-luvulla rakennettu Taputapuātea marae onkin yksi Ranskan Polynesian suurimmista ulkoilmatemppeleistä.

Kun kävelet tämän tummilla vulkaanisilla kivillä päällystetyn pyhätön ympäri, katsele sen alueella seisovia, huolellisesti veistettyjä pieniä kivihahmoja. Näetkö niiden yksityiskohtaiset piirteet ja ilmeet, jotka ovat säilyneet tuhansia vuosia? Myös temppelin ulkoseinää vasten nojaavat puiset kilvet ovat uhmanneet ajan hammasta aivan yhtä kauan. Näiden suorakulmaisten puulautojen särmikkäät reunat ja muodot symboloivat saarella satoja vuosia sitten asuneita eri klaaneja.

Nosta katseesi hetkeksi kilpien yli temppelin keskelle, jossa seisoo yksinäinen obeliskin muotoinen kivenlohkare. Tämän kiven uskotaan seisovan paikalla, jossa tahitilainen sodanjumala 'Oro aikoinaan syntyi kohoamalla maasta.

Vaikka temppelillä on näinkin lumoava historia, on mahdotonta unohtaa sitä ympäröivää upeaa maisemaa. Lehtevät puut suojaavat pieniä osia temppelistä paahtavalta auringolta ja levittävät oksiaan temppelin itäpuolella lainehtivan meren ylle. Käy vaeltamassa saaren keskiosaa peittävässä tiheässä viidakossa tai ota aurinkoa ja käy uimassa temppelistä länteen sijaitsevalla kullanhohtoisella hiekkarannalla.

Taputapuātea marae sijaitsee Ra'iātean kaakkoispuolella, 25 minuutin ajomatkan päässä 'Uturoan kunnasta etelään. Alueelle ei ole sisäänpääsymaksua, ja temppeli on avoinna vierailijoille vuorokauden kaikkina aikoina. Alueella on myös kylttejä ja piirroksia, joista osa on kirjoitettu englanniksi ja jotka kertovat, miten marae aikoinaan rakennettiin ja miten polynesialaiset heimot elivät saarella.

Kohteen Marae Taputapuatea suositut nähtävyydet


Parhaat hotellitarjoukset

Fare Oviri Lodge

Fare Oviri Lodge

BP 619 Raiatea
Fare Oviri Lodge
OPOA BEACH HÔTEL

OPOA BEACH HÔTEL

3 out of 5
BP919 PK37 Est côté mer Raiatea
OPOA BEACH HÔTEL
Fare Vahine Oviri

Fare Vahine Oviri

Avera Raiatea
Fare Vahine Oviri
Taina - Grand Appartement Avec Terrasse Avec Accès mer

Taina - Grand Appartement Avec Terrasse Avec Accès mer

AVERA - TAPUTAPUATEA RAIATEA
Taina - Grand Appartement Avec Terrasse Avec Accès mer
AUTE

AUTE

PK 9 côte EST, côté mer Raiatea Raiatea
AUTE
Le TeRava

Le TeRava

PK 8,7 côté mer Avera RAIATEA Raiatea RAIATEA
Le TeRava
Le TeRava - Beach House

Le TeRava - Beach House

TAPUTAPUATEA RAIATEA
Le TeRava - Beach House
Tiarenui A

Tiarenui A

Taputapuapea
Tiarenui A
Le Rainoa

Le Rainoa

PK 8,7 côté mer Avera, Raiatea Taputapuatea
Le Rainoa
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.