O'Connell Bridge: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

O\'Connell Bridge featuring joki tai puro, silta ja kaupunki
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:


Dublinin ydintä halkovan Liffeyjoen ylittävä historiallinen kivisilta, joka tunnetaan etenkin oudoista mitoistaan – leveys ylittää pituuden!

Historiallinen O’Connell Bridge on Dublinin keskustan vilkkain silta ja yksi Liffeyjoen tärkeimmistä maamerkeistä. Dublinilaisille sitä ei tarvitse suuremmin esitellä, sillä silta on seissyt paikallaan kaupungin ytimessä jo vuodesta 1794. Turisteille silta on paitsi loistava valokuvauskohde, myös oiva apu kaupungin keskustan hahmottamiseen.

Moneen arkisempaan siltaan verrattuna O’Connell Bridge on koko lailla tyylikäs. Etenkin korkeat mustat valotolpat, ulkosivujen suuret pylväät ja kolme majesteettista holvia tuovat mieleen ajat, jolloin sillalla ei autoja näkynyt. Sillan yläosassa kannattaa huomioida myös jykevät, hiekkakivestä valmistetut reunakaiteet. Iltaisin ja öisin sillan holvit on valaistu vihreillä valoilla, mikä saa alla virtaavan veden hohtamaan kauniisti. Reunakaiteet puolestaan loistavat kirkkaan valkoisina.

Silta koki melkoisen muodonmuutoksen 1800-luvun lopulla, jolloin sitä levennettiin lähes kolme kertaa alkuperäistä leveämmäksi. Muutoksen myötä sen mitat muuttuivat koko lailla oudoiksi, sillä pituus pysyi 45 metrissä mutta leveys kasvoi peräti 50:een. Muutoksella varmistettiin että kaikki kulkupelit saatiin mahtumaan sillalle ilman ongelmia, joten siinä mielessä leveys on vähintäänkin perusteltua. Ja miksipä silta ei saisi olla leveä?

Sillan muista yksityiskohdista kannattaa huomata ainakin paikallisten huumoriveikkojen siihen kiinnittämä Father Pat Noise -muistokyltti. Se on omistettu sillalla oudoissa olosuhteissa kuolleelle henkilölle, jonka kukaan ei tosin tiedä edes eläneen.

Sillan pohjoispäässä seisoo korkea O’Connellin muistomerkki. Se on O’Connell Bridgen ja siltä alkavan O’Connell Streetin tapaan omistettu Irlannin kansallissankareihin lukeutuvalle Daniel O’Connellille.

Sillan ympäristössä on runsaasti myös muita nähtävyyksiä. Vain pienen matkan päässä O’Connell Streetillä eteen tulee esimerkiksi maailman korkeimpiin patsaisiin lukeutuva Spire of Dublin -pylväs. Sitä ei voi haukkua ainakaan vaatimattomaksi – pylväs kohoaa peräti 120 metriin. Toinen O’Connell Streetin nähtävyys on sosialistijohtaja Jim Larkinin patsas. Larkin oli yksi Irlannin työväenpuolueen perustajista, joka johti Irlannin työläisiä 1900-luvun alkupuoliskolla.

Myös O’Connell Bridgen historia on melkoisen vaiherikas. Sillan valmistuessa Irlanti oli vielä Brittien hallinnoima, minkä vuoksi se nimettiin Brittien lordiluutnantin mukaan Carlisle Bridgeksi. Sillan suunnitteli alun perin James Gandon 1880-luvulla tehdyistä muutoksista vastasi puolestaan Bindon Stoney. Kun silta avattiin nykyisessä muodossaan vuonna 1882, Irlannin poliittinen tilanne oli muuttunut, minkä myötä vanhasta lordiluutnantista muistuttava nimi vaihdettiin huomattavasti suositumpaan O’Connell Bridgeen.

Sillalle voi suunnata jalan, polkupyörällä tai autolla. Liikennettä sillä riittää joka päivä vuorokauden ympäri.

Silta sijaitsee Ha’penny Bridgen ja Rosie Hackett Bridgen välissä. Sillan eteläpäästä alkaa Dublinin ehdottomiin pääväyliin lukeutuva O’Connell Street, joka on myös yksi kaupungin suosituimmista tapaamispaikoista. Suuri osa Dublinin paikallisbusseista liikennöi joko sillan yli tai vähintään sen lähialueelle.

Suunnittele matka ja näe O'Connell Bridge

Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.
NYX Hotel Dublin Portobello
Hotel Riu Plaza The Gresham Dublin
The Green

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Point A Hotel Dublin Parnell Street
Point A Hotel Dublin Parnell Street
3.5 out of 5
17 - 19 Moore Lane, Dublin 1, Dublin
Point A Hotel Dublin Parnell Street
Marlin Hotel Stephens Green
Marlin Hotel Stephens Green
4 out of 5
11 Bow Ln E, Dublin
Marlin Hotel Stephens Green
Zanzibar Locke
Zanzibar Locke
4 out of 5
34 ORMOND QUAY LOWER, Dublin
Zanzibar Locke
Arlington Hotel O'Connell Bridge
Arlington Hotel O'Connell Bridge
3 out of 5
23-25 Bachelors Walk, Dublin, Dublin
Arlington Hotel O'Connell Bridge
Temple Bar Hotel
Temple Bar Hotel
4 out of 5
13-17 Fleet St Temple Bar, Dublin
Temple Bar Hotel
Hotel Riu Plaza The Gresham Dublin
Hotel Riu Plaza The Gresham Dublin
4 out of 5
23 Upper O Connell Street, Dublin, Dublin
Hotel Riu Plaza The Gresham Dublin
The Morgan Hotel
The Morgan Hotel
4 out of 5
10 Fleet Street, Temple Bar, Dublin, Dublin
The Morgan Hotel
The Trinity City Hotel
The Trinity City Hotel
4 out of 5
Pearse Street, Dublin, Dublin
The Trinity City Hotel
Temple Bar Inn
Temple Bar Inn
3 out of 5
40-47 Fleet Street, Temple Bar, Dublin
Temple Bar Inn
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.