One Foot Island Beach: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Ranta, jossa on turkoosinsininen vesi, ihmisiä uimassa ja auringonotossa sekä palmuja.
Trooppinen ranta, jossa on palmuja ja kirkasta, turkoosinsinistä vettä.
Ranta, jossa on turkoosinsinistä vettä, palmuja ja pilvinen taivas.
Trooppinen ranta, jossa on kirkasta, turkoosinsinistä vettä, palmuja ja henkilö kävelemässä hiekalla.
Trooppinen saari, jonka ympärillä on turkoosinsininen meri ja jonka yllä on pilvinen taivas.


Pakene modernia maailmaa Australaasian parhaimpiin kuuluvalle trooppiselle rannalle.

One Foot Islandin ranta on tämän harvinaisen kauniin ja koskemattoman korallisaaren kohokohta. Viehättävä ranta on saanut Australaasian parhaimmalle rannalle myönnetyn World Travel Award‑palkinnon. Idylliset maisemat, puuterimainen valkoinen hiekka, lämmin taivaansininen meri ja huojuvat kookospalmut hurmaavat matkailijat.

Tutustu tarinaan siitä, miten saari sai nimensä. Päällikkö, joka oli kieltänyt alamaisiaan kalastamasta saarella, näki miehen ja hänen poikansa kalastavan rantakiviltä. Päällikkö langetti heille kuolemantuomion, minkä jälkeen mies ja poika pakenivat saarelle ja piiloutuivat kookospalmuun. Kun isä vangittiin, hän vannoi olevansa ainut kalassa ollut henkilö. Pitkän ja tuloksettoman etsinnän jälkeen päällikkö totesi, että he olivat luulleet rantakiviä pojaksi. Isä tapettiin, ja poika jäi kiertelemään saarta yksin. Saarta on kutsuttu sen jälkeen nimellä Tapuaetai, joka tarkoittaa jalanjälkeä.

Purjehdi pikkusaarelle Aitutakista ja rentoudu valkohiekkaisella rannalla. Pakkaa mukaan trooppiset eväät, lueskele lempikirjaasi tai kuuntele rentouttavaa rantamusiikkia kuulokkeistasi. Pulahda lämpimään veteen, telmi aalloissa ja ihaile upeita näkymiä Aitutakin laguunille.

Lähde päiväristeilylle, jolla tarjotaan lounasta, ja kahlaa sen jälkeen hiekkasärkän ylitse läheisille saarille laskuveden aikaan tai pue snorkkeli ja kellu virtausten mukana samalla kun katselet ympäriinsä syöksähteleviä pikkukaloja. Sukella riutalla ja ihaile lukuisia upeita mereneläviä.

Korallisaarella on myös joitakin rakennuksia. Yksi niistä on viehättävä postitoimisto, josta voit hakea leiman passiisi.

One Foot Islandin rannalle pääset veneellä Aitutakista. Saaren erottaa Tekopuasta syvä väylä, joka on täynnä värikkäitä kaloja. Aitutaki sijaitsee 45minuutin lentomatkan päässä Rarotongalta. Varaa hieman ylimääräistä aikaa nauttiaksesi myös saaren koralliriutoista.

Kohteen One Foot Island Beach suositut nähtävyydet


Parhaat hotellitarjoukset

Gina's Garden Lodges

Gina's Garden Lodges

3 out of 5
Tautu Village Aitutaki
Gina's Garden Lodges
Ginas Garden Lodges, Aitutaki - 4 itsenäinen jättää kauniissa garden.

Ginas Garden Lodges, Aitutaki - 4 itsenäinen jättää kauniissa garden.

Aitutaki Island South Pacific
Ginas Garden Lodges, Aitutaki - 4 itsenäinen jättää kauniissa garden.
Ginas Garden Lodges, Aitutaki - 4 Self c

Ginas Garden Lodges, Aitutaki - 4 Self c

2.5 out of 5
Aitutaki South Pacific
Ginas Garden Lodges, Aitutaki - 4 Self c
Aitutaki Lagoon Private Island Resort - Adults Only

Aitutaki Lagoon Private Island Resort - Adults Only

4.5 out of 5
Aitutaki Lagoon Aitutaki
Aitutaki Lagoon Private Island Resort - Adults Only
Kaunis 2 makuuhuoneen polynesialainen ylellinen huvila

Kaunis 2 makuuhuoneen polynesialainen ylellinen huvila

Aitutaki
Kaunis 2 makuuhuoneen polynesialainen ylellinen huvila
Ranginui's Retreat

Ranginui's Retreat

3 out of 5
Ootu Beach Aitutaki
Ranginui's Retreat
ROEN Accom

ROEN Accom

2 out of 5
Arutanga Aitutaki
ROEN Accom
2-bedroom house with Free Wi-Fi, AC and lagoon view in welcoming Aitutaki

2-bedroom house with Free Wi-Fi, AC and lagoon view in welcoming Aitutaki

Aitutaki
2-bedroom house with Free Wi-Fi, AC and lagoon view in welcoming Aitutaki
3 Bedroom, 2 Bathroom Beachfront Villa, Restaurants Within Walking Distance

3 Bedroom, 2 Bathroom Beachfront Villa, Restaurants Within Walking Distance

Vaitupa Aitutaki
3 Bedroom, 2 Bathroom Beachfront Villa, Restaurants Within Walking Distance
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.