Grassalkovichin palatsi muistuttaa upealla tavalla Unkarin kuningaskunnan loistosta. Kiinnitä huomiota palatsin mahtavaan symmetriseen julkisivuun ja tee kierros sen kauniissa puutarhassa.
Palatsi rakennettiin unkarilaisen kreivin kesäasunnoksi ja se valmistui vuonna 1760. Se on edustaa hillittyä rokokootyyliä. Julkisivun hienosyiset kuvioinnit ja elegantit muodot ovat tyypillisiä tyylisuuntaukselle. Yksi kuuluisista palatsissa vierailleista ihmisistä oli säveltäjä Joseph Haydn, jonka teoksia kantaesitettiin siellä. Vuodesta 1996 alkaen palatsi on toiminut Slovakian presidentin virka-asuntona.
Palatsi on suljettu yleisöltä joitakin erikoistilaisuuksia lukuun ottamatta, mutta sen ympäristössä on silti paljon nähtävää. Palatsin edessä on Hodžovon aukio. Sen keskellä on maapallon muotoinen suihkulähde, jonka sanotaan symboloivan rauhaa. Ihastele palatsin valkoisena hohtavaa julkisivua ja jää katsomaan vahdinvaihtoa, joka tehdään päivittäin kello 12.00 keskipäivällä.
Vietä rento iltapäivä palatsin suuressa ranskalaisessa puutarhassa. Kiertele sen polkuja tai jos satut paikalle kesällä, pysähdy nauttimaan auringosta nurmikolle tai istahda tammen tai kastanjapuun varjoon. Puistossa on myös useita patsaita, joista yksi esittää ruhtinatar Maria Teresaa hevosen selässä. Hän hallitsi Itävaltaa, Unkaria ja Böömiä 1700-luvulla. Toinen patsas puolestaan esittää kolmea vedessä leikkivää tyttöä ja kolmas kättä, jossa on osoittava sormi. Jos liikut lasten kanssa, vie heidät leikkikentälle.
Grassalkovichin palatsi sijaitsee Hodžovon aukiolla lyhyen kävelymatkan päässä Bratislavan muista merkittävistä nähtävyyksistä. Aukiolle on helppo tulla julkisilla kulkuvälineillä kaikkialta kaupungista. Yleisö pääsee tutustumaan palatsiin ja jopa tapaamaan presidenttiä avointen ovien päivänä, joka järjestetään kerran vuodessa. Puutarha on kuitenkin avoinna päivittäin, eikä sinne ole pääsymaksua.