Pristina matkavinkit

Matkaopas

Pristina
Valokuva: Márcio M. Alves
Valokuva: David Wildridge
Valokuva: Carol JonesMorris
Valokuva: Enrica Wong
Pristinan kaduilla kaikuvat rukouskutsut vuosisataisia perinteitä kunnioittaen. Kaupunki itsessään on vanha, mutta pääkaupunkina se on nuori. Pristinan matkalla pääseekin näkemään mielenkiintoisen sekoituksen nykypäivää ja menneisyyttä.

Pristina kuului aiemmin Serbiaan, mutta on nykyisin itsenäiseksi julistautuneen Kosovon pääkaupunki. Pristina tarjoaa matkailijalle historiaa, arkkitehtuuria ja vehreitä puistoja.

Yksi Pristinan kohokohdista on etnografinen museo, joka sijaitsee useissa 1800-luvun alkupuolen rakennuksissa. Sen näyttelyt kertovat kosovolaisten arkipäivästä ja uskonnollisesta elämästä aina 1400-luvulta nykypäivään.

Kosovolaiset ovat pääosin muslimeita, ja kaupungissa on paljon moskeijoita. 1400-luvulta oleva Fatihin moskeija on edelleen uskonnollisessa käytössä, mutta myös matkailijat pääsevät tutustumaan siihen. Moskeijan kattomaalaukset ja upeat mosaiikit tekevät vaikutuksen. Kadun toisella puolella on korkea 1800-luvulla rakennettu kellotorni (Sahat Kulla), joka kertoo rukousajat.

Kulje kohti etelää ja näet Newborn-muistomerkin, joka koostuu seitsemästä kirjaimesta. Se symboloi Kosovon tasavallan syntyä. Jatka matkaasi etelään Äiti Teresan katedraalin luo. Nouse hissillä näköalatasanteelle, josta on hienot näkymät Pristinan ylle.

Idän suunnassa näkyy Kosovon kansalliskirjasto. Se on epätavallisen näköinen rakennus, joka koostuu kuutiomaisista osista, joita peittävät rautakehikot. Rakennuksen päällä on valkoisia kupolimaisia rakennelmia. Jatka matkaasi muutaman korttelin verran länteen Bill Klinton -bulevardia pitkin, jolloin näet 3,4metriä korkean Bill Clintonia esittävän patsaan. Se on kunnianosoitus Yhdysvaltojen entiselle presidentille hänen roolistaan Kosovon sodan päättämisessä vuonna 1999.

Pristinan lomalla kannattaa käydä myös muutaman kilometrin päässä keskustasta sijaitsevassa Gërmian puistossa. Puistossa on laajoja metsäalueita, joiden läpi kulkevia reittejä pitkin voi kävellä, juosta tai pyöräillä. Alueella on myös leikkikenttiä, uima-allas ja ravintoloita.

Kaupungin pohjoispuolella sijaitsee sulttaani Muradin hauta, jossa lepää Kosovon taistelussa vuonna 1389 kuolleen sulttaanin jäänteet. Pristinan eteläpuolella sijaitseva marmoriluola on myös mielenkiintoinen vierailukohde, jossa voi nähdä hienoja tippukivipuikkoja ja muita kivimuodostelmia.

Matkusta Pristinaan lentämällä, lentokenttä sijaitsee noin 15kilometrin päässä kaupungista. Kaupungissa kannattaa liikkua kävellen, bussilla tai taksilla.

Discover neighborhoods in Pristina

Default Image

Qyteza Pejton

Jos etsit mielenkiintoisia nähtävyyksiä ja aktiviteetteja kohteessa Qyteza Pejton ja sen lähiseudulla, Mother Teresa Boulevard ja Kosovon parlamentti ovat vierailun arvoisia.

Qyteza Pejton
Swiss Diamond Hotel Prishtina

Swiss Diamond Hotel Prishtina

5 out of 5
Sheshi Nena Tereze, Pristina, Kosovo
Yövy tässä 5 tähden ylellisessä hotellissa kohteessa Pristina. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. Asiakkaamme ...
9,4/10 Exceptional! (479 arvostelua)
Mukava loma
"Mukava henkilökunta ja lähes privaatti kylpylä osasto. Lähellä kaupunkia ja monia palveluita. Auton pysäköintipalvelu toimi hyvin."

Arvosteltu 24.6.2025

Swiss Diamond Hotel Prishtina
Hotel Royal

Hotel Royal

4 out of 5
Pashko Vasa Nr. 3, Pristina
Hinta on 69 € per yö ajalle 3.8. viiva 4.8.
69 €
3.8.–4.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 4 tähden kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Pristina. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...
9,6/10 Exceptional! (4 arvostelua)
Lyst og rent hotel, med sødt personale
"Super rent og lyst hotel, med det sødeste personale. Jeg følte mig meget velkommen her. Hotellet ligger et halvt minut fra busstationen og et halvt minut fra et kæmpe storcenter."

Arvosteltu 29.6.2025

Hotel Royal
Courtyard by Marriott Prishtina

Courtyard by Marriott Prishtina

3 out of 5
Ukshin Hoti Street, Pristina, Kosovo
Hinta on 127 € per yö ajalle 8.8. viiva 9.8.
127 €
8.8.–9.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 3 tähden kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Pristina. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja täyden palvelun ...
10/10 Exceptional! (3 arvostelua)
"Nyt, pænt og flot"

Arvosteltu 8.7.2025

Courtyard by Marriott Prishtina
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Lux Apartments

Lux Apartments

3.5 out of 5
Pjetër Bogdani, Pristina, Kosovo
Yövy tässä 3,5 tähden huoneistossa kohteessa Pristina. Nauti ilmaisesta pysäköinnistä, ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta ja lentokentältä majoituspaikkaan ...
9,2/10 Wonderful! (9 arvostelua)
"Cool and comfort"

Arvosteltu 16.7.2025

Lux Apartments
Downtown Apartments

Downtown Apartments

2 out of 5
202 UCK, Pristina, Kosovo
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Pristina. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja pyykinpesutiloista. Lähellä sijaitsevat Skënderbeu ...
7/10 Good! (2 arvostelua)
"Super"

Arvosteltu 11.4.2025

Downtown Apartments
Dodona Apartments

Dodona Apartments

2.5 out of 5
Tringë Smajli, 46, Pristina, Kosovo
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Pristina. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. Lähellä sijaitsevat ...
9,2/10 Wonderful! (14 arvostelua)
"Huoneisto oli erittäin siisti ja mukava. Sijainti oli pikkukadun varrella kävelyetäisyyden päässä keskustasta ja ihan lähellä oli 2 ruokakauppaa. Majoituspaikan henkilökunta oli poikkeuksellisen ystävällinen ja palvelualtis. Aamupala oli riittävä ja kun lähtöpäivänä lähdimme liikkeelle aikaisin, ..."

Arvosteltu 19.11.2024

Dodona Apartments
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet