Puente Romano: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Puente Romano
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Tämä pitkä roomalainen silta on upea rakennelma, joka on kestänyt vuosisatojen sateet, tulvat ja taistelut.

Yli kaksituhatta vuotta rakentamisensa jälkeen Puente Romano on yhä käytössä. Muinaista siltaa pitkin pääsee Guadiana-joen yli. Silta oli yksi roomalaisten ensimmäisistä Méridaan pystyttämistä rakennelmista sekä yksi pisimmistä maailmassa jäljellä olevista roomalaisista silloista.

Rooman valtakunnan aikaan Puente Romano oli strategisesti tärkeä kaupankäynnille ja kaupungin puolustukselle. Tänä päivänä se yhdistää kaupungin vanhan ja uuden osan ja on sallittu ainoastaan jalankulkijoille. Ajoneuvoilla ajo kiellettiin 1990-luvun alussa, jotta sillan muinaiset rakenteet kestäisivät tulevaisuudessakin, ja autot ohjattiin läheiselle Puente Lusitanian vastarakennetulle sillalle. Ennen kuin alat ylittää pitkää siltaa, vietä hetki joen rannalla siltaa tarkastellen.

Silta on yli 700 metriä pitkä ja kohoaa noin 12 metriä vedenpinnan yläpuolelle. Se on rakennettu betonipäällysteisistä graniittikuutioista ja siinä on 60 puoliympyrän muotoista kaarta. Muutama sillan päissä olevista kaarista on peräisin alkuperäisestä rakennelmasta. Suurin osa siltaa on kuitenkin rakennettu uudelleen useaan otteeseen sotien ja tulvien aiheuttamien vaurioiden takia. Kiinnitä huomiota kaarien väleissä oleviin koloihin. Ne ovat tulvakanavia, jotka on suunniteltu estämään tulvan muodostuminen rankkasateella.

Sillalle ei ole pääsymaksua. Se on avoinna aina. Kun ylität sillan, pysähdy hetkeksi nauttimaan muun muassa Puente Lusitanian sillalle ja 800-luvulta peräisin olevaan Alcazaban arabialaiseen linnoitukseen avautuvasta näköalasta. Erilainen näköala odottaa sillan toisella puolella La Islalla, joka koostuu jonosta Guadiana-joen itärannan saaria ja on hyvä kävelyretkikohde.

Puente Romano on osa Méridan arkeologista kokonaisuutta, jonka Unesco nimesi maailmanperintökohteeksi vuonna 1993. Samaan kokonaisuuteen kuuluu myös roomalainen amfiteatteri, Los Milagrosin akvedukti ja Circo Romano. Silta sijaitsee Méridan kaakkoispuolella noin viiden minuutin kävelymatkan päässä Plaza de Españan aukiolta. Muita lyhyen kävelymatkan päässä olevia nähtävyyksiä ovat Alcazaban linnoituksen rauniot, roomalainen teatteri ja Dianan temppeli.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Hostal Las Abadias
Hostal Las Abadias
2 out of 5
Ronda De Los Emeritos s/n, Merida, Badajoz
Hostal Las Abadias
Hotel Vettonia
Hotel Vettonia
2 out of 5
Calderón De La Barca, 26, Merida, Badajoz
Hotel Vettonia
Hotel Zeus
Hotel Zeus
3 out of 5
Avenida Reina Sofia, 8, Merida, Badajoz
Hotel Zeus
Piedra de Luna
Piedra de Luna
3 out of 5
C. Constantino, 51, Merida, Badajoz
Piedra de Luna
Vacation home in Mérida · ★5.0 · 2 bedrooms · 4 beds · 1 bath
Vacation home in Mérida · ★5.0 · 2 bedrooms · 4 beds · 1 bath
Mérida, Extremadura
Vacation home in Mérida · ★5.0 · 2 bedrooms · 4 beds · 1 bath
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.