Tee viikonloppumatka Saint-Émilioniin, yhteen Ranskan tärkeimmistä viininvalmistuksen keskuksista. Viinitarhojen ympäröimällä kukkulalla sijaitseva kaupunki koostuu joukosta viehättäviä kivirakennuksia sekä kapeista, jyrkistä mukulakivikaduista, joiden varrella on leipomoita, kahviloita ja baareja. Tutustu kaupungin keskiaikaisiin monumentteihin, kiertele maanalaisissa käytävissä ja maistele paikallisia viinejä intiimeissä viinikellareissa.
Saint-Émilionin viinitarhat olivat alun perin roomalaisten istuttamia, mutta kaupunki itse perustettiin vasta 700-luvulla, jolloin ihmeitä tekevä benediktiinimunkki Émilion asettui asumaan läheiseen luolaan. Myöhemmät munkkisukupolvet kaivoivat kalkkikivirinteeseen kirkon ja aloittivat alueella kaupallisen viinintuotannon. Liity lukuisien muiden viininystävien seuraan kiehtovalle matkalle Saint-Émilioniin, jonka historiallinen viinitarhamaisema on nykyään Unescon maailmanperintökohde.
Vieraile kuuluisassa monoliittikirkossa (Église Monolithe), joka kaivettiin kallioon 800- ja 1100-lukujen välissä. Kiertele maanalaisissa käytävissä ja laskeudu syvemmälle maan alle tutustumaan katakombeihin. Palaa maan pinnalle ja kiipeä sitten 196porrasta kellotornin huipulle, josta avautuu upea näkymä keskiaikaiseen kaupunkiin.
Kävele hyvin säilyneillä 1200-luvun muureilla ja käy Porte Brunet'lla, ainoalla alkuperäisestä linnoituksesta jäljellä olevalla portilla. Muurit johtavat myös Château duRoin linnaan, jonka rakennutti vaihtelevien kertomusten mukaan joko LudvigVIII tai HenrikIII. Kiipeä Kuninkaan torniin, josta avautuu näköala pitkälle Dordognen laakson kumpuilevaan maastoon.
Istahda johonkin Place duMarché ‑aukion ulkoilmakahviloista katselemaan ihmisiä ja maistelemaan paikallista viiniä. Viini on alueen elinehto, eikä mikään Saint-Émilionin loma ole täydellinen ilman vierailua jollakin paikallisella viinitilalla. Voit tutustua alueen pitkään viininvalmistusperinteeseen myös osallistumalla opastettuun viininmaisteluun Maison duVinissä.
Alueella vallitsee leuto ilmanala, mutta kaikkein miellyttävimmät lämpötilat ovat toukokuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin. Pieneen kaupunkiin on helppo tutustua jalkaisin.
Saint-Émilion sijaitsee 35kilometriä Bordeaux'sta koilliseen. Bordeaux'sta pääsee kaupunkiin junalla useita kertoja päivässä, ja matka kestää noin45minuuttia.