Sir Thomas Brisbanen planetaario: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Avaruutta käsittelevä näyttely, jossa on esillä ihmisen kokoinen astronauttinukke kameran kanssa, lasivitriini, jossa on pienoismalli rakettista, sekä informatiivisia tauluja.
Sir Thomas Brisbanen planetaario, jossa on suuri kupolikatto ja valkoinen ulkoverhous.
Museonäyttely, jonka teemana on avaruus, ja jossa on esillä muun muassa avaruusaluksen pienoismalli ja suuri galaksikuva.
Esillä on avaruussukkulan pienoismalli, kuumoduuli ja astronauttihahmo.
Avaruutta käsittelevä näyttely, jossa on esillä Maa, Venus, Merkurius ja Aurinko.


Katsele valtavaa projektorin heijastamaa tähtitaivasta, näe esineitä oikeilta avaruusmatkoilta ja käy observatoriossa tässä Brisbanen ensimmäisessä planetaariossa.

Lähde virtuaalimatkalle ja tee tutkimusretki maailmankaikkeuteen Sir Thomas Brisbanen planetaariossa. Tutustu yhdessä lasten kanssa tähtikuvioihin, avaruuden historiaan ja astronomiaan.

Planetaario perustettiin vuonna 1978, ja se sai nimensä ensimmäisen merkittävän eteläisen taivaan kartan laatineen Sir Thomas Brisbanen mukaan.

Aloita vierailusi planetaarion ylpeydestä, kupolikattoon heijastetun upean tähtitaivaan alta. Tämä edistynyttä tekniikkaa edustava projektio piirtää kattoon mahtavan yöllisen tähtitaivaan. Istu alas ja nauti muinaisten kulttuurien tähtikuvioita, mustia aukkoja ja muita avaruuden mysteereitä käsittelevistä esityksistä.

Display Zone -alueella on avaruusalusten pienoismalleja ja esineitä oikeilta avaruusmatkoilta. Näe Neil Armstrongin avaruuspukujäljitelmä ja henkeäsalpaavia kuvia Hubble-avaruusteleskoopista.

Lapset viihtyvät Mini Theatre -teatterissa, jossa esitetään avaruusmatkojen historiaa ja tieteen mysteerejä käsitteleviä opetusfilmejä. Galaxy-matkamuistomyymälästä voit ostaa tiede- ja astronomia-aiheisia tuotteita, kuten avaruusalusten pienoismalleja ja kirjoja.

Kirkkaina lauantai-iltoina planetaarion observatoriossa on mahdollisuus tutustua oikeaan yötaivaaseen. Mount Coot-tha -vuoren juurella Brisbanen kasvitieteellisen puutarhan yhteydessä sijaitsevassa observatoriossa valosaaste ei häiritse taivaalle katsomista kuten kaupungin keskustassa. Voimakkaasti suurentavalla teleskoopilla voit katsella tähtiä ja tähtikuvioita läheltä. Huomaa, että teleskoopin käyttämiseksi edellytetään vähintään 150 senttimetrin pituutta.

Planetaario on avoinna joka päivä paitsi maanantaisin ja juhlapyhinä. Lauantaisin se suljetaan vasta alkuillasta. Pääsymaksua planetaarioon ei ole, mutta esitykset ovat maksullisia. Lapset saavat lipun hinnasta alennuksen. Parhaiten pääset paikalle bussilla Brisbanen keskustasta. Planetaarion alueella on myös maksuttomia pysäköintipaikkoja. Kasvitieteellisessä puutarhassa viettämäsi päivän jälkeen voit ajaa tai patikoida Mount Coot-than näköalapaikalle ja nauttia kaupunkinäkymistä auringon laskiessa.

Kiertoajelut ja päiväretket

Näytä kaikki 40 aktiviteettia

Ruoka, juoma ja yöelämä

Näytä kaikki 14 aktiviteettia

Historia ja kulttuuri

Näytä kaikki 14 aktiviteettia

Yksityiset ja tilauskiertoajelut

Näytä kaikki 3 aktiviteettia

Kohteen Sir Thomas Brisbanen planetaario suositut nähtävyydet


Parhaat hotellitarjoukset

Amora Hotel Brisbane

Amora Hotel Brisbane

5 out of 5
200 Creek Street Spring Hill QLD
Amora Hotel Brisbane
High Street Apartments Toowong

High Street Apartments Toowong

2 out of 5
38 High St brisbane QLD
High Street Apartments Toowong
Toowong Central Motel Apartments

Toowong Central Motel Apartments

3 out of 5
38 Jephson St (cnr. Lissner St.) Toowong QLD
Toowong Central Motel Apartments
Toowong Villas

Toowong Villas

4 out of 5
9 Ascog Terrace Toowong QLD
Toowong Villas
Upea upouusi pohjakerros Yksikkö, jossa on suuri sisäpiha nukkuu 4

Upea upouusi pohjakerros Yksikkö, jossa on suuri sisäpiha nukkuu 4

Auchenflower QLD
Upea upouusi pohjakerros Yksikkö, jossa on suuri sisäpiha nukkuu 4
Upouusi Chic 3bdm kaupunkitalo Auchenflower, lähellä Brisbane CBD nukkuu 9

Upouusi Chic 3bdm kaupunkitalo Auchenflower, lähellä Brisbane CBD nukkuu 9

Auchenflower QLD
Upouusi Chic 3bdm kaupunkitalo Auchenflower, lähellä Brisbane CBD nukkuu 9
Park avenue terassi talo 3Bed, New Modern, lähellä Wesley sairaala ja kaupunki

Park avenue terassi talo 3Bed, New Modern, lähellä Wesley sairaala ja kaupunki

Auchenflower QLD
Park avenue terassi talo 3Bed, New Modern, lähellä Wesley sairaala ja kaupunki
Park Avenue Luxe Chic Townhouse Sleeps 9, Carpark

Park Avenue Luxe Chic Townhouse Sleeps 9, Carpark

Auchenflower QLD
Park Avenue Luxe Chic Townhouse Sleeps 9, Carpark
Essence Suites Taringa

Essence Suites Taringa

4 out of 5
28-32 Morrow St Taringa QLD
Essence Suites Taringa
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.