Wellington matkavinkit

Matkaopas

Victoria-vuoren näköalatasanne featuring vuoret, kaupunki ja lahti tai satama
Wellington
Wellington
Wellington featuring lahti tai satama, venesatama ja veneily
Wellington johon kuuluu ruoka

Wellington: Matkaopas

Kaunis luonto, taide, kulttuuri ja kukoistava elokuvateollisuus ovat Uuden-Seelannin pääkaupungin Wellingtonin hyvän elämän valttikortteja.

Wellington on maailman eteläisin pääkaupunki. Se sijaitsee suuren lahden rannalla metsäisten kukkuloiden ympäröimänä. Maorilegendan mukaan tutkimusmatkailija Kupe löysi Wellingtoninlahden vuonna 925. Ensimmäiset eurooppalaiset uudisasukkaat saapuivat vuonna 1840 ja nimesivät siirtokunnan Wellingtonin 1. herttuan mukaan. Siitä tuli Uuden-Seelannin pääkaupunki vuonna 1865.Wellington ei kiinnostanut vuosikausiin matkailijoita. Aucklandin varjoon jäänyt kaupunki toimi ainoastaan välietappina, jonka kautta matkustettiin lautalla Eteläsaarelle. Asiat ovat kuitenkin muuttuneet, ja Wellingtonia kutsutaan nykyisin maailman siisteimmäksi pikkupääkaupungiksi. Siitä on kiittäminen muun muassa kaupungin monipuolista taide- ja kulttuurielämää ja maailmanlaajuista mainetta elokuvateollisuuden voimatekijänä. Toisinaan Wellywoodiksi kutsutun Wellingtonin miljoonien dollarien arvoiset sound staget, studiot ja erikoistehosteyhtiöt ovat houkutelleet suuren budjetin elokuvia, joita ovat olleet esimerkiksi Taru sormusten herrasta-trilogia ja Avatar.Tutustu Wellingtonin-matkalla kaupungin ranta-alueeseen, jolla on useita huippunähtävyyksiä, kuten Te Papa. Se on Uuden-Seelannin kansallismuseo ja erinomainen paikka perehtyä Wellingtoniin ja koko maahan. Lähellä sijaitseva Museum of Wellington City and Sea kattaa puolestaan kaupungin kehittymisen ja merenkäyntiin liittyvät perinteet. Wellingtonin etuna on sijainti lähellä sekä merta että maaseutua. Nauti halvalla Wellingtonin-matkalla kukkuloilla kulkevista kävelypoluista tai rentoudu kaupungin lähimmällä rannalla, Oriental Bay Beachilla.Wellington Cable Car on yksi kaupungin vanhimmista ja suosituimmista nähtävyyksistä. Nouse funikulaarin kyytiin ja matkusta kahdeksassa minuutissa kukkulan laelle Wellington Botanic Gardeniin ja Kelburnin näköalapaikalle. Sieltä pääset maksuttomalla bussilla Zealandiaan. Tässä ainutlaatuisessa luonnonsuojeluhankkeessa pyritään entisöimään osa maaseutua sellaiseksi kuin se oli ennen ihmisten saapumista.Wellingtonin-kaupunkilomalla voit nauttia myös yöelämästä monissa ravintoloissa, kahviloissa, teattereissa ja yökerhoissa. Wellington on kompakti kaupunki, minkä ansiosta monet paikat sijaitsevat kävelyetäisyyden päässä toisistaan.

Discover neighborhoods in Wellington

Wellington featuring kajakkimelonta tai melonta ja sisäkuvat

Wellington CBD

Jos vietät aikaa kohteessa Wellington CBD, Wellington Cable Car ja Museum of Wellington City & Sea (museo) ovat näkemisen arvoisia nähtävyyksiä.

Wellington CBD
Courtenay Place joka esittää baari ja sisäkuvat sekä pieni ryhmä ihmisiä

Te Aro

Kohteessa Te Aro vierailleet pitävät sen suosituista kaupoista. Jos sinulla on aikaa tutustua myös lähialueeseen, St James Theatre (teatteri) ja Cuba Street Mall (ostoskeskus) ovat vierailun arvoisia.

Te Aro
Wellington featuring auringonlasku, lahti tai satama ja kaupunki

Wellington Waterfront

Lukuisista ruokailumahdollisuuksista ja kiehtovista museoista tunnettu Wellington Waterfront tarjoaa myös muita nähtävyyksiä, kuten Te Papa -museo ja TSB Arena.

Wellington Waterfront
Default Image

Petone

Merinäköaloista, kahviloista ja veden läheisyydestä tunnettu Petone tarjoaa myös muita nähtävyyksiä, kuten Petone Foreshore.

Petone
Wellingtonin eläintarha featuring söpöt tai ystävälliset eläimet ja eläintarhan eläimet

Newtown

Newtown Park (puisto) ja Wellingtonin eläintarha ovat näkemisen arvoisia kohteessa Newtown vieraillessasi.

Newtown
Victoria-vuoren näköalatasanne johon kuuluu yökuvat, kaupunki ja venesatama

Mount Victoria

Jos vietät aikaa kohteessa Mount Victoria, Victoria-vuoren näköalatasanne ja Itämainen paraati ovat näkemisen arvoisia nähtävyyksiä.

Mount Victoria
James Cook Hotel Grand Chancellor

James Cook Hotel Grand Chancellor

4.5 out of 5
147 The Terrace, Wellington
Hinta on 65 € per yö ajalle 24.8. viiva 25.8.
65 €
24.8.–25.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 4,5 tähden ylellisessä hotellissa kohteessa Wellington. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, 2 ravintolasta ja 2 baarista/loungesta. Asiakkaamme kehuvat ...
8,4/10 Very Good! (1 520 arvostelua)
"Hyvä sijainti, hieno hotelli. Mutta remontti meneillään."

Arvosteltu 20.2.2024

James Cook Hotel Grand Chancellor
Rydges Wellington Airport

Rydges Wellington Airport

4.5 out of 5
28 Stewart Duff Drive, Rongotai, Wellington
Hinta on 103 € per yö ajalle 3.8. viiva 4.8.
103 €
3.8.–4.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 4,5 tähden ylellisessä hotellissa kohteessa Wellington. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, 2 baarista/loungesta ja aamiaisesta (lisämaksusta). Asiakkaamme ...
9/10 Wonderful! (1 007 arvostelua)
"Clean, quiet, fresh and modern. And attached to the airport. Ideal choice for airport hotel."

Arvosteltu 25.2.2025

Rydges Wellington Airport
Gilmer Apartment Hotel

Gilmer Apartment Hotel

3.5 out of 5
10 Gilmer Terrace, Wellington
Hinta on 65 € per yö ajalle 11.8. viiva 12.8.
65 €
11.8.–12.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 3,5 tähden huoneistohotellissa kohteessa Wellington. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, pysäköinnistä (lisämaksusta) ja päivittäisestä siivouksesta. ...
8,8/10 Excellent! (1 320 arvostelua)
"Hyvällä sijainnilla oleva hyvin toimiva huoneistohotelli."

Arvosteltu 8.1.2019

Gilmer Apartment Hotel
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Gilmer Apartment Hotel

Gilmer Apartment Hotel

3.5 out of 5
10 Gilmer Terrace, Wellington
Yövy tässä 3,5 tähden huoneistohotellissa kohteessa Wellington. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, pysäköinnistä (lisämaksusta) ja päivittäisestä siivouksesta. ...
8,8/10 Excellent! (1 320 arvostelua)
"Hyvällä sijainnilla oleva hyvin toimiva huoneistohotelli."

Arvosteltu 8.1.2019

Gilmer Apartment Hotel
Ramada by Wyndham Wellington Taranaki Street

Ramada by Wyndham Wellington Taranaki Street

4 out of 5
123 Taranaki Street, Wellington CBD, Wellington
Yövy tässä 4 tähden huoneistohotellissa kohteessa Wellington. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ympäri vuorokauden auki olevasta kuntokeskuksesta ja pysäköinnistä ...
8,8/10 Excellent! (425 arvostelua)
"Great bed and big room with almost everything you'd need. Unfortunately all sorts of fairly loud noises at night coming from the building, mostly plumbing related I think. Also shocked that they were no tooth brushes on offer. Even when I asked at the reception."

Arvosteltu 28.7.2025

Ramada by Wyndham Wellington Taranaki Street
Adina CityLife Wellington

Adina CityLife Wellington

4 out of 5
300 Lambton Quay, (Vehicle access 14 Gilmer Terrace), Wellington
Yövy tässä 4 tähden ekologisessa / kestävän kehityksen mukaisessa hotellissa kohteessa Wellington. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, huonepalvelusta ja kuntokeskuksesta. ...
8,8/10 Excellent! (1 004 arvostelua)
"Great location"

Arvosteltu 26.7.2025

Adina CityLife Wellington
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit

Kohteen Wellington lähellä sijaitsevat kaupungit