Alcázarin kuninkaallinen palatsi on yhä Espanjan kuninkaallisten käytössä, ja se on arkkitehtonisesti yksi koko Euroopan upeimmista mestariteoksista. Sen rakennuksissa ja puutarhoissa yhdistyvät useat tyylit aina 1000-luvun maurilaisvaikutteista nykypäivän moderneihin tyylipiirteisiin. Ihastele Alcázarin rakennusten upeita stukkoyksityiskohtia ja geometristä harmoniaa ja kiertele tunnelmallisen puistoalueen altaiden ja suihkulähteiden keskellä. Alcázarin vaikuttavimmat osat on rakennettu 1300-luvulla Pedro I:n ollessa hallitsijana. Hän määräsi rakennettavaksi pääpalatsin, jonka näet heti astuttuasi pääsisäpihalle. Palatsin upeasta julkisivusta vastasivat parhaat artesaanit Gibraltarinsalmen kummaltakin puolelta. Esimerkiksi marmoripilari-ikkunat, pikkutarkat stukkokoristelut ja ulostyöntyvä katto ovat täydellisiä esimerkkejä maurilaistyylistä. Maurilaisessa rakennustyylissä on vaikutteita sekä kristillisestä että islamilaisesta tyylistä.Kulje kapeaa käytävää palatsin keskimmäiselle sisäpihalle, jota kutsutaan nimellä Patio de las Doncellas (”neitsyiden pihamaa”) sen vuoksi, että kristikunnan johtajat luovuttivat tällä paikalla joka vuosi 100 neitsyttä maurilaisille kuninkaille. Keskellä pihaa sijaitsevaa upotettua puutarhaa ympäröivät upeat koristerapatut ja kaakeloidut pinnat. Koeta löytää kahdet pienet kasvot Patio de las Muñecasin (”nukkejen pihamaa”) kaariholvista. Tämän pihan koristerappaukset tuotiin Granadan Alhambrasta. Salon de los Embajadores -huoneessa (”lähettiläiden huone”) voit ihastella hevosenkengän muotoisia holvikaaria, jotka on upeasti koristeltu kaakelein ja koristerappauksin. Kiertele lopuksi puutarhoissa, joiden rauhallisen tunnelman luovat useat vesielementit, joiden joukossa ovat muun muassa Pedron rakastajattaren María de Padillan kylpyaltaat.Sevillan katedraali sijaitsee Sevillan vanhassakaupungissa Guadalquivir-joen itäisellä rannalla. Saavu Alcázariin Plaza del Triunfo -aukiolta Sevillan katedraalin vierestä. Palatsi on avoinna joka päivä lukuun ottamatta juhlapyhiä. Palatsiin on pieni sisäänpääsymaksu.
Sevillan kuninkaallinen Alcázar: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit





Koe Sevillan kuninkaallinen Alcázar
Kiertoajelut ja päiväretket
Näytä kaikki 222 aktiviteettia
Sevillan katedraali & Alcázar opastettu kierros Combo
Aktiviteetin kesto on 1 tunti ja 15 minuuttia
8.8 kautta 10, 156 arvostelua
Ruoka, juoma ja yöelämä
Näytä kaikki 76 aktiviteettia
Cadiz & Jerez päiväretki Sevillasta käsin
Aktiviteetin kesto on 10 tuntia
8.4 kautta 10, 27 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Yksityiset ja tilauskiertoajelut
Näytä kaikki 38 aktiviteettia
Yksityinen retki: Puerto Platan köysiliuku- ja ratsastusseikkailuretki
Aktiviteetin kesto on 5 tuntia
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Seikkailu ja ulkoilu
Näytä kaikki 21 aktiviteettia
Sevillasta: Italica -pyöräretki
Aktiviteetin kesto on 5 tuntia
9.8 kautta 10, 62 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Tunnit ja kurssit
Näytä kaikki 16 aktiviteettia
Sevilla: Kastanettityöpaja ja tanssiesitys
Aktiviteetin kesto on 1 tunti
10.0 kautta 10, 1 arvostelu
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Kohteen Sevillan kuninkaallinen Alcázar suositut nähtävyydet
Parhaat hotellitarjoukset
Sevillan kuninkaallinen Alcázar: Tarkista hotellien saatavuus lähistöllä

Las Casas de la Judería, Sevilla Historic City Center
Calle Santa Maria La Blanca 5 Seville Seville

Only YOU Hotel Sevilla
Avenida De Kansas City No.7 Seville Seville

Hotel Amadeus Sevilla
Calle Farnesio 6 Seville Seville

Adriano Hotel Boutique Sevilla
Calle Adriano 12 Seville Seville

Hotel Alfonso XIII, a Luxury Collection Hotel, Seville
San Fernando 2 Seville Seville

Hotel Don Paco Sevilla
Plaza Jeronimo de Cordoba, 4 Seville Seville

Hotel Sevilla Center
Avenida De La Buhaira, 24 Seville Seville

Hotel Giralda Center
Calle Juan de Mata Carriazo 7 Seville Sevilla

Hotel Fernando III
San Jose 21 Seville Seville
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.










































