Altafulla matkavinkit

Matkaopas

Rannikkokaupunki, jossa on historiallinen kivirakennus, kirkas turkoosinsininen vesi ja kumpuileva tausta.
Kapea katu, jonka varrella on valkoisia rakennuksia, joista osassa on parvekkeita ja kukilla koristeltuja ruukkuja.
Muinainen kivinen holvikaari, jonka edessä on raunioita ja taustalla rakennus.
Kivinen rakennus, jossa on kyltti, jossa lukee ”MOSTRA”, ja puiset ovet. Rakennus erottuu kirkasta sinistä taivasta vasten.
Hiekkainen ranta, jolla ihmiset kävelevät ja seisovat, kirkas taivas ja taustalla näkyviä rakennuksia.
Upea hiekkaranta, vuoristoisia luontomaisemia, roomalaisia raunioita ja keskiaikaisia muureja – Altafullassa on puitteet todella monenlaiseen lomailuun.

Aurinkoinen Altafullan kaupunki sijaitsee Välimeren rannikolla, Tarragonan maakunnassa. Kaupunki sijaitsee erittäin kiehtovassa kohdassa rannikkoa, minkä myötä tarjolla on huikea kattaus sekä historiaa että luontoa. Luonnonystävien ehdoton ykköskohde on aivan kaupungin liepeillä sijaitsevan Gaià-joen suulla sijaitseva kosteikoista koostuva luonnonsuojelualue. Alueelle kannattaa ottaa mukaan kiikarit, sillä se on todellinen muuttolintujen keidas.

Jos jätät lintubongauksen mieluummin muille, ei hätää – matka Altafullaan jää taatusti mieleen muistakin syistä. Jos haluat ennen muuta rentoutua ja uida, voit suunnata Altafullan uimarannalle, jolla tarjolla on kullankeltaista hiekkaa ja täydellisen lämpöinen uimavesi. Kun kaipaat hieman varjoa, voit suunnata rantaa reunustavalle Carrer Botigues de Mar -kadulle, jolla pääset näkemään 1700-luvulta peräisin olevia, aiemmin kalojen varastointiin käytettyjä rakennuksia. Nykyisin monet niistä on remontoitu majoituskäyttöön.

Jonkin matkaa rannalta pohjoiseen sijaitsee puolestaan kaupungin keskuspaikka, Plaça del Poun aukio. Aukiota vahtii hienolla pylväshallilla varustettu kaupungintalo, minkä lisäksi sen läheisyydessä on myös useita muita historiallisesti arvokkaita rakennuksia. Myös kaupungin laidoilla on tarjolla runsaasti historiallisia nähtävyyksiä. Yksi näistä on kaupunkia ympäröivä, hyvin säilynyt keskiaikainen muuri. Yksikään viikonloppumatka Altafullaan ei ole täydellinen ilman vierailua kaupungin laidalla sijaitsevilla roomalaisen Villa dels Muntsin raunioilla. Niiden kiehtova historia ulottuu aina ajanlaskumme ensimmäisiin vuosiin asti.

Montserrat d’Altafullan linna on hieman uudempaa tekoa. Tämän upean linnan nykyiset, todella hyvin säilyneet rakennukset ovat peräisin 1600-luvulta. Linna on yksityisomistuksessa, mutta kaupunki järjestää sen tiloissa esimerkiksi kamarimusiikkikonsertteja. Näiden yhteydessä myös turisteilla on mahdollisuus päästä kurkistamaan linnan sisälle. Jos haluat varmistaa, että matkaasi Altafullaan sisältyy myös tämä kohde, tarkista kaupungin tapahtumakalenteri ja varaa matkat Altafullaan sen mukaan.

Kun kaipaat hiljaisuutta ja rauhaa, sitä tarjoaa puolestaan Sant Martín kirkko. Tämä 1701–1705 rakennettu kirkko jakautuu kolmeen osaan, ja siinä on latinalaisen ristin mallinen pohjarakenne. Erityisen mielenkiintoisia ovat kirkon sisällä olevat kappelit ja krypta.

Varaa halpa matka Altafullaan jo tänään – parempaa kohdetta et Välimeren rannoilta löydä!

May Altafulla Beach Boutique Hotel

May Altafulla Beach Boutique Hotel

4 out of 5
Camí del Prat, 58-60 Altafulla Tarragona
Hinta on 226 € per yö ajalle 7.7. viiva 8.7.
226 €
7.7.–8.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Altafulla. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ulkouima-altaasta. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
9,8/10 Poikkeuksellinen! (161 arvostelua)
"Honestly absolutely gorgeous hotel! Super clean, super quiet, super modern and beautiful and the restaurant was also very good! Absolutely perfect! And we travel a lot!"

Arvosteltu 2.7.2026

May Altafulla Beach Boutique Hotel
Blaumar Hotel Salou

Blaumar Hotel Salou

4 out of 5
C/ Joan Miarnau Ciurana, 4 Salou
Hinta on 232 € per yö ajalle 6.7. viiva 7.7.
232 €
6.7.–7.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Salou. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ulkouima-altaasta ja täyden palvelun kylpylästä. Asiakkaamme ...
8,6/10 Erinomainen! (465 arvostelua)
Great hotel, communication could be greater
"It was in general an amazing hotel. However, it was a disappointment that my friend paid the hotel although I said I'd arrive and pay it, a few hours after his arrival. That trust would have been appreciated because it was agreed upon earlier when I contacted a few times about it."

Arvosteltu 4.10.2024

Blaumar Hotel Salou
Hotel Jaime I

Hotel Jaime I

3 out of 5
c/ Logronyo, 15 Salou
Hinta on 151 € per yö ajalle 8.7. viiva 9.7.
151 €
8.7.–9.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä perheille sopivassa hotellissa kohteessa Salou. Nauti 2 ulkouima-altaasta, 2 allasbaarista ja ilmaisesta pääsystä vesipuistoon. Asiakkaamme kehuvat ...
Hotel Jaime I
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Beach House Altafullassa 8 hengelle

Beach House Altafullassa 8 hengelle

Altafulla CT
Yövy tässä perheille sopivassa loma-asunnossa kohteessa Altafulla. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, puutarhasta ja pyykinpesutiloista. Lähellä sijaitsevat ...
9,4/10 Poikkeuksellinen! (24 arvostelua)
Très bien
"Tb"

Arvosteltu 1.9.2024

Beach House Altafullassa 8 hengelle
Port Plaza Apartments

Port Plaza Apartments

3.5 out of 5
Plaça dels Carros 12 Tarragona
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Tarragona. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja pysäköinnistä (lisämaksusta). Asiakkaamme ...
Port Plaza Apartments
Atenea Park - Suites Apartments

Atenea Park - Suites Apartments

3 out of 5
C/ Juan Sebastian el Cano , n 4 Vilanova I la Geltru
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa huoneistohotellissa kohteessa Vilanova I la Geltru. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja pysäköinnistä ...
8,8/10 Erinomainen! (690 arvostelua)
Mukava paikka lähellä rantaa
"Majoitus oli ok, tosin melko ahdas 2 aikuiselle ja lapselle.sijainti hyvä. Allasalue hyvä. Ystävällinen palvelu. Aamiainen hiukan suppea ja ravintolan annokset eivät maittavia. Tosin syötiin siellä vain kerran."

Arvosteltu 24.5.2025

Atenea Park - Suites Apartments
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Kohteen Altafulla suositut nähtävyydet

Aktiviteetit

Kohteen Altafulla lähellä sijaitsevat kaupungit