Atri matkavinkit

Matkaopas

Mukulakivikatu, jonka varrella on historiallisia rakennuksia, baarin kyltti ja jalankulkijoita.
Mukulakivilaatoitettu aukio, jossa on ulkoilmakahviloita, historiallisia rakennuksia ja kirkontorni.
Mukulakivikatu, jonka varrella on historiallisia rakennuksia, kupolikattoinen kirkko ja katukauppias, jolla on ilmapalloja.
Mukulakivikatu historiallisessa eurooppalaisessa kaupungissa, jossa ihmiset kävelevät ja koira on hihnassa.
Havupuuta koristepuutarhassa, jonka läpi kulkee kivimurskapolku.
Roomalaisten Adriaksi kutsuma Atri tunnetaan etenkin Acquavivan ruhtinaiden aarteista sekä herkullisista pecorinojuustoista.

Loma Atrissa on nappivalinta etenkin historiasta kiinnostuneille kulinaristeille. Pääosin kukkulalle levittäytyvä kaupunki tarjoaa lukuisia historiallisia kirkkoja, kauniita aukioita ja puistoja sekä kauas ajanlaskua edeltävään aikaan ulottuvia perinteitä. Kaiken tämän ohella Atrista avautuu myös upeat näkymät Abruzzon alueen kumpuileviin maisemiin.

Kaupungin historiallinen keskusta on täynnä keskiajalla ja uuden ajan alussa pystytettyjä rakennuksia. Niistä mieleenpainuvin lienee Atrin katedraali. Etenkin edestä päin se on hurja näky – julkisivu on massiivinen, ja sen reunat ulottuvat huomattavasti takana seisovaa rakennusta laajemmalle.

Kun kaipaat pientä lepoa, kannattaa pysähtyä kirkon etelä- ja länsipuolella sijaitsevalle Piazza Duomon aukiolle. Sen kahviloista voi tilata vaikka kuuluisaa pecorinojuustoa viinilasillisen kera. Aukion laidalla on myös historiallinen teatterirakennus, Teatro Comunale di Atri. Kun olet valmis jatkamaan, aukiolta kannattaa suunnata länteen. Siellä eteen tulee ensimmäisenä 1400-luvulla pystytetty Chiesa Sant'Agostinon kirkko. Sen arkkitehtuurissa näkyy sekä myöhäisgoottilaisia että renessanssiajan vaikutteita.

Hieman edempänä lännessä kannattaa puolestaan poiketa piskuiseen Chiesa San Francescon kirkkoon. Sen erikoisuus ovat kauniilla kaiteella varustetut barokkityyliset rappuset. Kirkon muista yksityiskohdista huomionarvoisia ovat ainakin kaarevat portaalit sekä elegantti päätykolmio. Lähellä on myös lukuisia muita kirkkoja. Jos ehdit vain yhteen, kannattaa valita jylhällä tornilla varustettu Chiesa di San Nicolan kirkko.

Kirkkojen ohella Atrin historiallisessa keskustassa on myös mykistävän upeita hallintorakennuksia ja palatseja. Jälkimmäisten ehdoton helmi on Palazzo dei Duchi d'Acquavivan palatsi. Sen upeinta antia ovat kaksiosainen julkisivu, korkea kellotorni sekä kaunis sisäpiha. Palatsille nimen antanut Acquavivan ruhtinassuku hallinnoi Atria 1300-luvulta alkaen peräti puolen vuosituhannen ajan. Heidän historia ja aarteet ovat esillä Atrin lukuisissa museoissa. Niistä erityismaininnan ansaitsee vuonna 1912 avattu Museo Capitolare di Atri.

Parhaita näkymiä kaupungin yli sekä läheisiin Terra del Cerranon laaksoihin tarjoaa historiallisen keskustan itäpuolella sijaitseva Villa Comunale dei Cappuccinin kukkula. Sen ympäristössä on myös vehreää puistoa, useita muistomerkkejä sekä kiehtovia luolia.

Kartalla Atri löytyy Italian keskiosassa sijaitsevasta Teramon maakunnasta. Adrianmeren rannikolle kaupungista on noin 10 kilometriä. Helpoiten matka Atriin taittuu läheisen Pescaran kautta. Kaunis ja monipuolinen Atri on lumoava kokemus – tervetuloa ihastumaan!

Hotel Plaza Pescara

Hotel Plaza Pescara

4 out of 5
Piazza Sacro Cuore 55 Pescara PE
Hinta on 126 € per yö ajalle 12.7. viiva 13.7.
126 €
12.7.–13.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Pescara. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja huonepalvelusta. Asiakkaamme ...
9/10 Upea! (493 arvostelua)
"Ok."

Arvosteltu 27.10.2025

Hotel Plaza Pescara
G Hotel Pescara

G Hotel Pescara

4 out of 5
Via Stazione Ferroviaria, 100 Pescara PE
Hinta on 176 € per yö ajalle 6.7. viiva 7.7.
176 €
6.7.–7.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Pescara. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...
G Hotel Pescara
Hotel Saint Tropez

Hotel Saint Tropez

3 out of 5
60 Via Michetti Pineto TE
Hinta on 120 € per yö ajalle 2.8. viiva 3.8.
120 €
2.8.–3.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Pineto. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ulkouima-altaasta ja aamiaisesta (lisämaksusta). Lähellä sijaitsevat ...
9,4/10 Poikkeuksellinen! (25 arvostelua)
"Struttura bella ed accogliente, personale cortese e disponibile. Consigliatissimo"

Arvosteltu 30.6.2026

Hotel Saint Tropez
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Rentouttavin paikka, mitä me olemme koskaan olleet!  Erinomaiset näkymät. Vuoret ja meri

Rentouttavin paikka, mitä me olemme koskaan olleet! Erinomaiset näkymät. Vuoret ja meri

ATRI Abruzzo
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Atri. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, puutarhasta ja pyykinpesutiloista. Lähellä sijaitsevat Cappuccinien kunnallinen ...
8,6/10 Erinomainen! (9 arvostelua)
What a view!
"This place has a fantastic location! Very quiet for relaxing nights and close enough the Pescara, Pineto and Sylvi. Host is very quick to respond and is a very good person. The only drawback is cleanliness which could benefit from a little more rigor."

Arvosteltu 18.8.2024

Rentouttavin paikka, mitä me olemme koskaan olleet! Erinomaiset näkymät. Vuoret ja meri
Altamira Residence

Altamira Residence

Via Palermo, 24 Roseto degli Abruzzi TE
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa residenssissä kohteessa Roseto degli Abruzzi. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja ulkouima-altaasta. ...
8,6/10 Erinomainen! (10 arvostelua)
"Super gutes Apartment mit Küche und großem Balkon. Die Nähe zum Strand ist fantastisch. Empfehlenswert. Auch mit Hund super gut an den freien Stränden. Komme wieder!"

Arvosteltu 20.6.2026

Altamira Residence
Marina Gardens Boutique&Suites

Marina Gardens Boutique&Suites

Via dei Marrucini 45 Francavilla al Mare CH
Yövy tässä golfin pelaamiseen sopivassa residenssissä kohteessa Francavilla al Mare. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, pysäköinnistä (lisämaksusta) ja päivittäisestä ...
9,8/10 Poikkeuksellinen! (59 arvostelua)
"Style and clean, helpfull staff. Thank you!"

Arvosteltu 12.7.2024

Marina Gardens Boutique&Suites
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Kohteen Atri suositut nähtävyydet

Kohteen Atri lähellä sijaitsevat kaupungit