Bad Schandau matkavinkit

Matkaopas

Joki, joka mutkittelee laakson halki, ja jonka varrella on taloja ja peltoja.
Kylä, jossa on perinteisiä taloja ja jonka ympärillä on tiheä metsä.
Kivinen silta, joka ylittää kivikkoisen rotkon, jonka yllä on tiheä metsä.
Kultainen vehnäpelto, jonka edustalla kulkee maapolku ja kasvaa vihreitä puita.
Kaareva kivisilta, jonka ympärillä on vehreää kasvillisuutta ja jyrkkiä kallioita.
Bad Schandau on Saksissa sijaitseva historiallinen pikkukaupunki, jonka kylpylät kutsuvat rentoutumaan läheiseen kansallispuistoon suuntautuvien retkien lomassa.

Bad Schandau on pieni kylpyläkaupunki Elbejoen varrella Saksin vuoristoisessa osavaltiossa. Se sijaitsee kauniissa maisemissa jokilaaksossa vehreiden kukkuloiden keskellä. Matka Bad Schandauhun antaa tilaisuuden tutkia ympäröivää aluetta laajemmin: käytä kaupunkia tukikohtana Saksin Sveitsin kansallispuistoon eli Nationalpark Sächsische SchweiziinAvautuu uuteen ikkunaan suuntautuville luonto- ja kiipeilyretkille.

Voit myös viettää kiireettömän päivän kierrellen keskiaikaisessa korttelissa, joka on täynnä viehättäviä kahviloita ja ravintoloita. Jos olet lähtenyt lomalle Bad Schandauhun ennen kaikkea rentoutumistarkoituksessa, suuntaa alueen kylpylä- ja hyvinvointikeskuksiin nauttimaan niiden tarjoamista hemmottelupalveluista ja hoidoista. Toskana Therme -kylpylässä joen varrella voit pulahtaa kauniisiin altaisiin, joita valaisevat värilliset tunnelmavalot.

Käy kiertelemässä kaupungin Kurpark-kylpyläpuistossa ihailemassa kauniita suihkulähteitä tai kuuntelemassa kesäisin järjestettäviä konsertteja. Kaupungin kasvitieteellinen puutarha on myös tutustumisen arvoinen.

Muihin Bad Schandaun nähtävyyksiin kuuluu St. Johanniksen kirkko, joka on peräisin 1400-luvulta. Pysähdy ihailemaan kirkon myöhäisgoottilaista julkisivua ja korkeaa renessanssityylistä hiekkakivialttaria.

Suuntaa sitten kokeilemaan Personenaufzug Bad Schandaun hissiä. Tämä ulkoilmahissi nousee puiden latvojen yläpuolelle, ja hissistä avautuu mahtava näköala kylän ja ympäröivän maaseudun ylle. 50metrin korkeuteen ulottuvaa teräsrakenteista hissiä on käytetty sen rakentamisvuodesta 1904 lähtien Ostraun kaupunginosan kukkulalle nousemiseen.

Jos sinua kiinnostaa alueen historia, vieraile Museum Bad Schandaussa. Matkallasi Bad Schandaussa huomaat ennemmin tai myöhemmin, että kaupungin rakennukset ja palvelut sijaitsevat lähes kaikki joen pohjoispuolella. Etelärannalta löytyy lähinnä rautatieasema, joka tarjoaa kätevät kulkuyhteydet kaupunkiin.

Jos pidät ulkoilmaelämästä ja haluat lähteä vaellusretkelle tai kiipeilemään, järjestä aikaa vierailulle Saksin Sveitsin kansallispuistoon eli Nationalpark Sächsische Schweiziin. Muista, että tällä alueella talvet ovat varsin kylmiä ja lumisia ja kesät miellyttävän lämpimiä.

Bad Schandau sijaitsee Saksin eteläosassa, ja lähin suuri lentokenttä on pohjoisempana Dresdenissä, jonne on noin tunnin ajomatka. Alueella pääsee liikkumaan kätevästi junalla ja bussilla. Voit myös hypätä Kirnitzschtalbahn-raitiovaunujen kyytiin. Linja yhdistää Elbejoen varrella olevat pikkukaupungit toisiinsa.

Hotel Elbresidenz an der Therme Bad Schandau

Hotel Elbresidenz an der Therme Bad Schandau

Markt 1-11 Bad Schandau SN
Hinta on 206 € per yö ajalle 10.11. viiva 11.11.
206 €
10.11.–11.11.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä ylellisessä hotellissa kohteessa Bad Schandau. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja täyden palvelun kylpylästä. Asiakkaamme ...
Hotel Elbresidenz an der Therme Bad Schandau
ibis Dresden Zentrum

ibis Dresden Zentrum

Prager Strasse 5 Dresden SN
Hinta on 53 € per yö ajalle 15.11. viiva 16.11.
53 €
15.11.–16.11.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Dresden. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja pysäköinnistä (lisämaksusta). Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
8,2/10 Erittäin hyvä! (1 004 arvostelua)
"Kaikki oli ok niinkuin pitikin"

Arvosteltu 13.2.2026

ibis Dresden Zentrum
Star G Hotel Premium Dresden Altmarkt

Star G Hotel Premium Dresden Altmarkt

3.5 out of 5
Altmarkt 4 Dresden SN
Hinta on 72 € per yö ajalle 15.11. viiva 16.11.
72 €
15.11.–16.11.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Dresden. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja pysäköinnistä (lisämaksusta). ...
Star G Hotel Premium Dresden Altmarkt
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Elbe-2-Resort, right on the Elbe River.

Elbe-2-Resort, right on the Elbe River.

Bad Schandau SN
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Bad Schandau. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, parvekkeesta ja kaapeli-/satelliittitelevisiosta. Lähellä sijaitsevat Nationalpark ...
9,2/10 Upea! (132 arvostelua)
"Wir haben ein paar schöne Tage im September dort verbracht. Die Ferienwohnung war sehr schön und sehr gut ausgestattet. Vor allem der Ausblick war sehr schön. Alles entsprach der Beschreibung. Der Kontakt war sehr gut und unkompliziert, genauso wie der Check-in. Von uns eine klare Empfehlung."

Arvosteltu 4.10.2026

Elbe-2-Resort, right on the Elbe River.
Elbe-1-Resort Right on the Elbe River

Elbe-1-Resort Right on the Elbe River

Bad Schandau SN
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Bad Schandau. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, parvekkeesta ja kaapeli-/satelliittitelevisiosta. Lähellä sijaitsevat Nationalpark ...
9,6/10 Poikkeuksellinen! (140 arvostelua)
"Dieses Resort können wir problemlos empfehlen. Es ist Sauber und im Küchenbereich ist Standardmäßig alles vorhanden. Der Blick auf die Elbe ,von der Terrasse aus, ist wunderschön.Und wie im Exposé beschrieben, befindet sich die Wohnung in citynaher Lage."

Arvosteltu 9.10.2026

Elbe-1-Resort Right on the Elbe River
Fewo in Ruhiger Lage Direkt am Wanderweg zum Lilienstein

Fewo in Ruhiger Lage Direkt am Wanderweg zum Lilienstein

Porschdorf SN
Yövy tässä perheille sopivassa huoneistossa kohteessa Bad Schandau. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, pyykinpesutiloista ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä. ...
9,6/10 Poikkeuksellinen! (33 arvostelua)
"Die Wohnung entspricht dem Internetauftritt.Der Check-in war nicht persönlich aber sehr gut organisiert. Der Gastgeber gab viele wertvolle Informationen und war immer kontaktierbar.Die Wohnung ist gut ausgestattet."

Arvosteltu 27.9.2026

Fewo in Ruhiger Lage Direkt am Wanderweg zum Lilienstein
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Kohteen Bad Schandau suositut nähtävyydet

Kohteen Bad Schandau lähellä sijaitsevat kaupungit