Bauhaus-museo: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Kukkatarha kaupungin aukiolla, taustalla näkyy rakennuksia.
Museorakennus, jossa on kaarevat ikkunat ja kello julkisivussa.
Bauhaus-museon julkisivu, jossa on kaarikkunaikkunat ja opaste pääsisäänkäynnin yläpuolella.
Rakennuksen edessä on kyltti, jossa lukee ”Bauhaus-museo”. Rakennuksen ympärillä on puita ja ihmisiä istumassa penkeillä.
Bavhaus-museon ulkoasu: keskeinen sisäänkäynti, kaarevat ikkunat ja opastekyltti.


Täällä saat tutustua maailmankuulun weimarilaisen Bauhaus-koulun filosofiaan ja nähdä esimerkkejä koulukunnan taiteesta, arkkitehtuurista ja muotoilusta.

Bauhaus-museo on ehdoton kohde taiteen ystäville, ja se on omistettu koulussa alkunsa saaneelle samannimiselle 1900-luvun suurelle tyylisuuntaukselle. Museo valottaa vaikutusvaltaisen taidekoulun filosofiaa ja kertoo natsien painostuksesta, joka johti koulun lopettamiseen. Pääset näkemään Bauhaus-liikkeeseen kuuluvien tekemiä maalauksia, piirroksia ja esineitä.

Museo perustettiin alun perin vuonna 1995, jolloin avattiin pieni näyttely Theaterplatzin taidemuseossa. Kokoelma on tämän jälkeen kehittynyt ja kasvanut. Se siirtyi uudempaan ja suurempaan tilaan Bauhausin satavuotispäivän yhteydessä huhtikuussa 2019.

Vierailullasi saat tietoa opetustilojen synnystä ja kehityksestä. Arkkitehti Walter Gropius perusti Bauhausin Weimarissa vuonna 1919. Koulu puolusti funktionalismia ja pyrki poistamaan taiteen ja käsityön välisen hierarkkisen erottelun.

Museossa voit nähdä siellä opettaneiden taiteilijoiden teoksia – heitä ovat esimerkiksi perustaja Walter Gropius sekä Otto Bartning, Lyonel Feininger ja Johannes Itten. Nähtävillä on myös opiskelijoiden, kuten esimerkiksi AlmaSiedhoff-Buscherin ja Marcel Breuerin, teoksia. Pääset tutkimaan keramiikkaa, tuoleja sekä keittiötarvikkeita ja muita kodin esineitä, kuten myös maalauksia, veistoksia ja valokuvia. Lisäksi saat tietoa koulun rakennussuunnittelusta ja sen valtavasta vaikutuksesta moderniin arkkitehtuuriin.

Kuulet Bauhausin ideoiden kehityksestä sekä sen johtajan näkökulmien poikkeavuudesta. Museossa kuvataan myös voimistuvan natsipuolueen vaikutusta kouluun, joka jouduttiin sen seurauksena siirtämään Weimarista Dessauhun ja myöhemmin Berliiniin. 1930-luvulle tultaessa Bauhaus oli sen opetustyyliä paheksuvan natsihallinnon painostuksen kohteena, ja Berliinin koulu suljettiin lopulta vuonna 1933.

Bauhaus-museo sijaitsee Theaterplatzilla Weimarin vanhankaupungin keskellä ja alle viiden minuutin kävelymatkan päässä St. Peter und Paulin kirkolta. Museo on avoinna joka päivä tiistaita lukuun ottamatta. Sisäänpääsy on maksullinen.

Kohteen Bauhaus-museo suositut nähtävyydet


Parhaat hotellitarjoukset

Leonardo Hotel Weimar

Leonardo Hotel Weimar

4 out of 5
Belvederer Allee 25 Weimar TH
Leonardo Hotel Weimar
Dorint Am Goethepark Weimar

Dorint Am Goethepark Weimar

Beethovenplatz 1-2 Weimar TH
Dorint Am Goethepark Weimar
Best Western Premier Grand Hotel Russischer Hof

Best Western Premier Grand Hotel Russischer Hof

Goetheplatz 2 Weimar TH
Best Western Premier Grand Hotel Russischer Hof
Hotel Schillerhof Weimar

Hotel Schillerhof Weimar

Schützengasse 1 Weimar TH
Hotel Schillerhof Weimar
36 Phô Cô Hotel & Suites

36 Phô Cô Hotel & Suites

4 out of 5
Kaufstraße 2-4 Weimar TH
36 Phô Cô Hotel & Suites
Hotel Elephant Weimar, Autograph Collection

Hotel Elephant Weimar, Autograph Collection

Markt 19 Weimar Thuringia
Hotel Elephant Weimar, Autograph Collection
B&B Hotel Weimar

B&B Hotel Weimar

Rießnerstraße 23b Weimar
B&B Hotel Weimar
Hotel Kaiserin Augusta

Hotel Kaiserin Augusta

3.5 out of 5
Carl-August-Allee 17 Weimar TH
Hotel Kaiserin Augusta
a&o Weimar - Hostel

a&o Weimar - Hostel

Buttelstedter Straße 27c Weimar TH
a&o Weimar - Hostel
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.