Bournemouth University: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Bournemouth University
Bournemouth University showing signage
Bournemouth University
Bournemouth University
Bournemouth University


Bournemouthin yliopisto on tunnettu media-alan opinto-ohjelmistaan, joista on valmistunut jopa Oscar-voittajia. Yliopistolla on kaupungissa kaksi kampusaluetta.

Bournemouthin yliopisto perustettiin vasta vuonna 1992, mutta siitÀ on tullut nopeasti yksi Ison-Britannian kiinnostavimmista opinahjoista, joka vetÀÀ puoleensa innokkaita opiskelijoita. Yliopiston edeltÀjÀ oli 1900-luvun alkupuolella perustettu Bournemouth Municipal College, joka valmisti opiskelijoita Lontoon yliopiston tutkintoihin. Bournemouthin yliopisto perustettiin virallisesti 1990-luvun alussa, jolloin koko joukko uusia yliopistoja aloitti toimintansa.KiertelemÀllÀ modernilla kampusalueella voit tuntea itsesi yhdeksi opiskelijoista.

Talbot Campus sijaitsee kaupungin pohjoispuolella oikeastaan naapurikaupunki Poolen puolella. PÀÀset kampusalueelle joko bussilla tai kÀvellen. LöydÀt yliopiston seuraamalla kylttejÀ, joihin on kuvattu nykyisin jo sukupuuttoon kuollut talbot-koira. Ne olivat keskiajalla Englannin kuninkaiden rakastamia metsÀstyskoiria.

Tutustu alueen rakennuksiin, kuten oppilaskunnan tiloihin ja pÀÀkirjastoon, joissa opiskelijat ahertavat opintojensa parissa. National Centre for Computer Animation on paikka, jossa opiskelijat perehtyvÀt erikoistehosteiden maailmaan, mikÀ valmistaa heidÀt työskentelemÀÀn elokuva-alalla.

HyppÀÀ bussiin ja suuntaa Lansdowne Campukselle, joka sijaitsee muutaman minuutin pÀÀssÀ kaupungin laitamilla. TÀÀllÀkin saa helposti kulumaan tunnin tai pari kampusalueen rakennuksia tutkimalla. Poikkea drinkille opiskelijoiden baariin tai johonkin monista opiskelijoille suunnatuista ravintoloista, jotka ovat valmiita vastaamaan alati kasvavan opiskelijakunnan tarpeisiin.

Bournemouthin yliopiston Talbot Campus sijaitsee Poolen keskustan pohjoispuolella. Sinne on 15 minuutin bussimatka tai 10 minuutin ajomatka Bournemouthin pÀÀrautatieasemalta. Kaupungin keskustasta sinne on 20 minuutin bussimatka tai 11 minuutin ajomatka. Lansdowne Campus sijaitsee kaupungin keskustasta itÀÀn pÀÀrautatieaseman lÀheisyydessÀ. Sinne on 11 minuutin bussimatka tai 7 minuutin ajomatka kaupungin keskustasta. Kampusten vÀlillÀ on bussiyhteys. Tarkista rakennusten ja kÀyntikohteiden aukioloajat etukÀteen verkosta.

Suunnittele matka ja nÀe Bournemouth University

Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nÀhdÀksesi pÀivitetyt hinnat.
Exmoor White Horse Inn
Belvilla Newport City Centre Hotel - Lifestyle
Cwrt Bleddyn Hotel & Spa

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Bournemouth Highcliff Marriott Hotel

Bournemouth Highcliff Marriott Hotel

4 out of 5
105 St. Michael's Road Bournemouth England
Bournemouth Highcliff Marriott Hotel
Bournemouth West Cliff Hotel & Spa

Bournemouth West Cliff Hotel & Spa

3 out of 5
7 Durley Chine Road Bournemouth England
Bournemouth West Cliff Hotel & Spa
Laguna Hotel

Laguna Hotel

3 out of 5
6 Suffolk Road South Bournemouth England
Laguna Hotel
Hilton Bournemouth

Hilton Bournemouth

4 out of 5
Terrace Road Bournemouth England
Hilton Bournemouth
The Norfolk Royale Hotel

The Norfolk Royale Hotel

4 out of 5
Richmond Hill Bournemouth England
The Norfolk Royale Hotel
The Durley Dean Hotel

The Durley Dean Hotel

4 out of 5
28 West Cliff Road Bournemouth England
The Durley Dean Hotel
Hampton by Hilton Bournemouth

Hampton by Hilton Bournemouth

3.5 out of 5
Upper Terrace Road Bournemouth England
Hampton by Hilton Bournemouth
The Lodge at Meyrick Park

The Lodge at Meyrick Park

3.5 out of 5
Central Dr Bournemouth England
The Lodge at Meyrick Park
The Nici

The Nici

4 out of 5
W Hill Rd Bournemouth England
The Nici
Alin löytÀmÀmme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.