El Retiro (Parque del Buen Retiro) on yksi Madridin suosituimmista puistoista, ja se levittäytyy noin 140 hehtaarin alueelle kaupungin keskustassa. Puisto oli aikoinaan kuninkaallisten maita, ja sen alueella sijaitsi suuri palatsi. Yleisölle puisto avattiin 1860-luvulla. Puiston alueella on useita patsaita ja monumentteja, kaksi lampea sekä taidegallerioita ja suihkulähteitä. Puisto on suosittu paikka viettää sunnuntaipiknikiä, ja performanssitaiteilijat esittävät esityksiään vilkkaimmilla alueilla. Kulje puiden ja kukkaistutusten keskellä sekä maisemoiduissa puutarhoissa että puiston luonnonvaraisissa osissa. Kävele Rosaleda del Retiro -ruusutarhan läpi ja ihastele värikkäitä ruusuja. Bosque del Recuerdo eli ”muistojen metsä” on omistettu Madridissa vuonna 2004 tehtyjen terrori-iskujen uhreille. Kulje Paseo de la Argentina -kävelykujaa ja katsele patsaita, jotka muinoin olivat kuninkaallisessa palatsissa sisällä, tai suuntaa Estanque del Retiro -lammelle, jonka äärellä on kuningas Alfonso XII:n monumentti. Puoliympyrän muotoista pylväikköä ympäröivät vertauskuvalliset patsaat, joista keskimmäinen esittää ratsaille noussutta kuningasta. Kiertelemällä puistossa löydät lisää kiehtovia patsaita, puutarhoja ja suihkulähteitä. Vuokraa vene ja soutele lammella ja käy sen jälkeen katsomassa uusklassisten Palacio de Velázquez- ja Palacio de Cristal -palatsien taidenäyttelyt. Kävele muotoiltujen pensasaitojen reunustaman puutarhan poikki Casón del Buen Retiro -rakennukselle, joka on ainoa 1600-luvun palatsista puistossa jäljellä oleva rakennus. Aikoinaan se oli tanssisali, mutta nykyään siellä sijaitsee Museo del Prado -museon opintokeskus.El Retiron puisto sijaitsee Madridin keskustassa lyhyen kävelymatkan päässä Paseo del Prado -kadusta ja Plaza de Cibeles -aukiosta. Puiston pääportti on aivan Puerta de Alcalán portin vieressä, mutta puistoon pääsee myös Retiron, Principe de Vergaran, Ibizan ja Atochan metroasemien luota. Puisto on avoinna joka päivä. Aukioloajat vaihtelevat vuodenajan mukaan, joten tarkista ne ennen saapumistasi.
Buen Retiron puisto: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit





Koe Buen Retiron puisto
Suunnittele matka ja näe Buen Retiron puisto
Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.

Casa Almagro by The Pavilions Hotels & Resorts
Chamberí
Säästä lennostasi 100 %
Hinta oli 817 €, hinta on nyt 546 € per henkilö
546 €
per henkilö
14.8.–18.8.
löydetty 19 tuntia sitten
Sisältää suorat menopaluulennot
Helsinki (HEL) –> Adolfo Suárezin Madrid-Barajasin kansainvälinen lentoasema (MAD)
9,4/10 Poikkeuksellinen! (372 arvostelua)

Hotel Riu Plaza España
Madrid Centro
Säästä lennostasi 100 %
Hinta oli 1 052 €, hinta on nyt 686 € per henkilö
686 €
per henkilö
14.8.–18.8.
löydetty 19 tuntia sitten
Sisältää suorat menopaluulennot
Helsinki (HEL) –> Adolfo Suárezin Madrid-Barajasin kansainvälinen lentoasema (MAD)
9,4/10 Poikkeuksellinen! (4 987 arvostelua)

Hotel Atlantico Madrid
Madrid Centro
Säästä lennostasi 100 %
Hinta oli 915 €, hinta on nyt 621 € per henkilö
621 €
per henkilö
14.8.–18.8.
löydetty 19 tuntia sitten
Sisältää suorat menopaluulennot
Helsinki (HEL) –> Adolfo Suárezin Madrid-Barajasin kansainvälinen lentoasema (MAD)
9,8/10 Poikkeuksellinen! (2 200 arvostelua)
Todella hyvin siivottu huone ja henkilökunta vastaanotossa puhui erittäin hyvää englantia
Arvosteltu 9.1.2026
Kiertoajelut ja päiväretket
Näytä kaikki 149 aktiviteettia
Päiväretki Toledoon, Segoviaan ja valinnainen vierailu Avilaan - 3 kaupunki...
Aktiviteetin kesto on 11 tuntia
9.4 kautta 10, 934 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Ruoka, juoma ja yöelämä
Näytä kaikki 32 aktiviteettia
Madrid päivässä, mukaan lukien Skip-the-Line kuninkaalliseen palatsiin ja P...
Aktiviteetin kesto on 4 tuntia
9.4 kautta 10, 32 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Yksityiset ja tilauskiertoajelut
Näytä kaikki 21 aktiviteettia
Toledo ja katedraali - kokopäiväretki Madridista valinnaisella lounaalla
Aktiviteetin kesto on 8 tuntia ja 15 minuuttia
8.2 kautta 10, 54 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Nähtävyydet
Näytä kaikki 16 aktiviteettia
Parque Warner Madridista koko päivän retki
Aktiviteetin kesto on 8 tuntia
8.8 kautta 10, 3 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Juhlapäiviin ja sesonkeihin liittyvät retket
Näytä kaikki 5 aktiviteettia
Madrid: Tablao Las Carbonerasissa järjestettävä flamenco-esitys.
Aktiviteetin kesto on 1 tunti
9.4 kautta 10, 226 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Kohteen Buen Retiron puisto suositut nähtävyydet
Parhaat hotellitarjoukset
Buen Retiron puisto: Tarkista hotellien saatavuus lähistöllä

Only YOU Hotel Atocha
Paseo Infanta Isabel 13 Madrid

Hotel Regina
Alcala 19 Madrid Madrid

Novotel Madrid Center
O'donnell 53 Madrid Madrid

Latroupe Prado
Paseo de las Delicias 1 Madrid

Hotel Agumar Atocha
Paseo Reina Cristina 7 Madrid Madrid

Radisson RED Madrid
Atocha 123 Madrid Madrid

SLEEP’N Atocha – B Corp Certified
Calle Doctor Drumen, 4 Madrid Madrid

The Palace, a Luxury Collection Hotel, Madrid
Plaza de las Cortes, 7 Madrid Madrid

Petit Palace Savoy Alfonso XII
Calle Alfonso XII, 18 Madrid Madrid
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.



































