Cambridge University Botanic Garden opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Yliopiston kasvitieteellinen puutarha johon kuuluu metsät, puisto ja joki tai puro
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Upea kasvitieteellinen puutarha suojelee yhdeksää National PlantCollection ‑kasvikokoelmaa sekä laajaa valikoimaa täysikasvuisia puita ja muita kasviaarteita.

Yliopiston kasvitieteellisen puutarhan kauniilla tiluksilla on yli 8000kasvilajia esillä 16hehtaarin alueella. Cambridgen yliopiston maille kuuluvan rauhan tyyssijan kohokohtia ovat järvi, kivipuutarha ja vaikuttava kokoelma vanhoja puita. Vietä iltapäivä tutkaillen puutarhan kiehtovia kukkia.

Kasvitieteen professori John Stevens Henslow'n perustama puutarha avattiin yleisölle vuonna 1846. Voit seurata nimettyjä polkuja, jotka muuttuvat viikoittain vuodenajan mukaan. Monet värikkäät kukat kukkivat puutarhassa näyttävästi, esimerkiksi alruuna- ja kurjenmiekkalajikkeet.

Main Lawnin pohjoispuolella on kasvihuoneita, joissa esitellään tropiikin kasveja. Siellä on kokoelmia trooppisista kosteikoista, kuivilta mailta, vuoristoista ja sademetsistä. Jännittävässä Limestone Rock Gardensissa voit käydä ihailemassa Etelä-Afrikan ja Australian kalliokasveja. Valitse penkki, josta on näkymä järvelle, ja nauti rauhasta. Upeassa suihkulähteessä on seitsemän laajaa kiekkoa, jotka kuvaavat lumpeenlehtiä.

Voit jatkaa puutarhan kasvien, puiden ja kukkien ihailemista Garden Cafésta, jossa on tarjolla keittoa, päivän erikoisannoksia sekä suolaisia ja makeita piirakoita. Botanic Garden Shop myy puutarhanhoitoon liittyviä paperitavaroita, leluja ja lahjoja.

Jos haluat tutustua kasvitieteelliseen puutarhaan syvemmin, osallistu opastetulle kierrokselle. Kierros kestää noin puolitoista tuntia, ja sillä käydään läpi vuodenajan kohokohdat. Opastetut kierrokset on varattava monta viikkoa etukäteen. Toinen vaihtoehto on ladata Walking in Henslow’s Garden ‑äänitiedosto mp3-soittimeen ja kuunnella sen opastusta.

Kasvitieteellinen puutarha on avoinna joka päivä aamusta myöhäiseen iltapäivään. Jos matkustat joulun aikaan, varmista aukiolo etukäteen, sillä silloin puutarha saattaa olla suljettu. Aikuisilta peritään pieni pääsymaksu, mutta lapset pääsevät sisään ilmaiseksi ja opiskelijat saavat alennuksen.

Yliopiston kasvitieteellinen puutarha sijaitsee lähellä kaupungin keskustaa, Cambridgen rautatieasemalta länteen. Pääset paikalle bussilla, ja alueella on useita pysäkkivaihtoehtoja. Kun kerran olet alueella, tutustu samalla myös läheiseen Fitzwilliam Museumiin ja Camjokeen.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

ibis Cambridge Central Station
ibis Cambridge Central Station
3 out of 5
2 Station Square, Cambridge, England
ibis Cambridge Central Station
Gonville Hotel
Gonville Hotel
4 out of 5
Gonville Place, Cambridge, England
Gonville Hotel
Lensfield Hotel
Lensfield Hotel
3 out of 5
53 Lensfield Rd, Cambridge, England
Lensfield Hotel
Arundel House Hotel
Arundel House Hotel
3 out of 5
Chesterton Road, Cambridge, England
Arundel House Hotel
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.