Central Market: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Central Market
Central Market


Tutustu Mendozan alueen ruokiin, mausteisiin ja käsitöihin kaupungin viehättävässä kauppahallissa.

Mercado Centralin kauppahallissa pääset näkemään Mendozan elämää aidoimmillaan. Tarjolla on sekä valmista ruokaa ja juomaa että raaka-aineita kaikenlaiseen kokkailuun. Tunnelma on aito isolla a:lla, ja jos osaat edes hiukan espanjaa, pääset helposti kärryille paikallisista tapahtumista ja elämänmenosta.

Mercado Central avasi ovensa jo vuonna 1883, eikä toiminta ole vuosien saatossa juurikaan muuttunut. Tarjolla on kaikki Mendozan alueen perinteiset herkut ja juomat sekä kattava valikoima kauniita käsitöitä.

Etenkin lihaa on tarjolla aivan joka lähtöön. Myyntikojujen katoista roikkuu esimerkiksi salameja, makkaroita ja jopa kokonaisia eläinten ruhoja. Jos näet jotain kiinnostavaa, voit pyytää myyjältä pienen maistiaisen. Aivan sokkona esimerkiksi lihaa ei kuitenkaan kannata valita – täällä voit nimittäin saada käteesi jokseenkin mitä tahansa.

Jos jätät lihat mieluummin muille, suunnaksi kannattaa ottaa Mercado Centralin hedelmä-, kasvis- ja pähkinäosasto. Sieltä voit poimia mukaasi esimerkiksi maukkaita omenoita tai pussillisen tuoreita yrttejä. Mendozassa jälkimmäisiä käytetään etenkin Chimichurri-kastikkeeseen. Yrttien lisäksi se sisältää yleensä ainakin valkosipulia ja etikkaa. Edellisten ohella kojuissa myydään myös herkullisia manteleja.

Jos kaipaat hieman tuhdimpaa ravintoa, sinun kannattaa suunnata valmista ruokaa tarjoaviin kojuihin. Pikkunälkään voit ostaa esimerkiksi juustoja, leikkeleitä ja oliiveja. Janon saat puolestaan tyydytettyä paikallisella Malbec-viinillä.

Kovempaan nälkään hallista löytyy monenlaisia välipala- ja lounaskojuja. Paikallisten suosiossa ovat etenkin lihalla täytetyt empanadat sekä tietysti kaikenlaiset pizzat.

Ennen tuotteiden ostamista kannattaa kierrellä myös muissa kojuissa, jotta saat kunnollisen käsityksen niiden hintatasosta. Lisäksi kannattaa varmistaa, että arvotavarat ovat poissa käsien ulottuvilta, sillä etenkin suuremmissa väkijoukoissa liikkuu aina myös taskuvarkaita.

Mercado Central sijaitsee aivan Mendozan ydinkeskustassa. Jos hotellisi sijatsee keskustan alueella, pääset sinne helpoiten jalan. Muussa tapauksessa voit hypätä keskustan ytimeen vievään bussiin. Halli on avoinna maanantaista lauantaihin, ja suljettu sunnuntaisin.

Kiertoajelut ja päiväretket

Näytä kaikki 33 aktiviteettia

Historia ja kulttuuri

Näytä kaikki 10 aktiviteettia

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Park Hyatt Mendoza

Park Hyatt Mendoza

5 out of 5
Chile 1124 Mendoza Mendoza
Park Hyatt Mendoza
Diplomatic Hotel

Diplomatic Hotel

4.5 out of 5
Belgrano 1041 Mendoza Mendoza
Diplomatic Hotel
Huentala Hotel

Huentala Hotel

4 out of 5
Primitivo De La Reta 1007 Mendoza Mendoza
Huentala Hotel
Mod Hotels Mendoza

Mod Hotels Mendoza

4 out of 5
José F. Moreno 1230 Mendoza Mendoza
Mod Hotels Mendoza
Hualta Hotel Mendoza, Curio Collection By Hilton

Hualta Hotel Mendoza, Curio Collection By Hilton

4 out of 5
Primitivo de la Reta 1015 Mendoza
Hualta Hotel Mendoza, Curio Collection By Hilton
Villaggio Hotel Boutique

Villaggio Hotel Boutique

4 out of 5
25 De Mayo 1010 Mendoza Mendoza
Villaggio Hotel Boutique
Le Montreal Apartments

Le Montreal Apartments

3 out of 5
567 Av. Godoy Cruz Mendoza Mendoza
Le Montreal Apartments
Portal Plaza Suites

Portal Plaza Suites

3.5 out of 5
Necochea 661 Mendoza Mendoza
Portal Plaza Suites
Fuente Mayor Hotel Ciudad de Mendoza

Fuente Mayor Hotel Ciudad de Mendoza

3.5 out of 5
Espejo 565 Mendoza Mendoza
Fuente Mayor Hotel Ciudad de Mendoza
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.