Church of St Mary the Great: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Kirkon sisätila, jossa on korkeat, holvikaarimaiset katot, suuret urut ja riveittäin penkkejä.
Historiallinen aukio, jonka hallitsevana piirteenä on korkea torni, ja jossa on mukulakivikatuja sekä perinteistä ja modernia arkkitehtuuria.
Kirkon sisätiloissa olevat penkit, joissa on koristeellisia kaiverruksia.
Kirkon sisätila, jossa on koristeelliset puiset penkit, värilliset lasi-ikkunat ja suuri alttari.
Historiallinen rakennus, jossa on huomattava torni ja kaarevat ikkunat.


Kiipeä kirkontorniin, josta on lumoavat näkymät kaupungin rakennusten huippujen ylle. Samalla voit tutustua kirkon kiehtovaan historiaan.

Church of St. Mary the Great on Cambridgen virallinen yliopistokirkko, ja sillä on ollut tärkeä rooli kaupungin ja collegejen kehityksessä. Kirkko edustaa myöhäisgoottilaista, kohtisuoria linjoja korostavaa arkkitehtuuria, ja sen kauniit lasimaalaukset ovat 1800-luvulta. Kirkon tornista on erinomaiset näkymät kaupungin ylle.

Samalla paikalla on seissyt kirkko aina 1100-luvulta lähtien, vaikkakin nykyinen kirkko rakennettiin vasta 1400-luvun lopulla, kun vallassa olivat Rikhard III ja Henrik VII. Nykyisin kirkolla on pieni rooli yliopistolain osalta, sillä se saa hyväksyä joitakin henkilökunnan jäseniä ja opiskelijoiden on asuttava tietyllä etäisyydellä siitä.

Osallistu opastetulle kierrokselle, jolla kerrotaan kirkon pitkästä historiasta. Kirkon sisällä on useita kiinnostavia yksityiskohtia, kuten ainutlaatuinen lasimaalaus 1800-luvulta ja kiehtovia reliikkejä, kuten Henrik VII:n käärinliina.

Kannattaa tutustua myös 1600-luvun aikaisiin yliopiston urkuihin, joita käytetään akateemisissa toimituksissa. Uruilla uskotaan olevan laajin pillistö, mitä kuuluisa urkujen rakentaja isä Bernard Smith on yhteen soittimeen sisällyttänyt. Melko poikkeuksellisesti kirkossa on myös toiset urut, jotka rakennettiin vuonna 1991.

Jos haluat kuulla jommatkummat urut, kirkossa pidetään resitaaleja, joihin voi osallistua. Kirkossa pidetään usein klassisen musiikin konsertteja, sillä sen akustiikka on erinomainen. Muista poistuessasi ihailla myös kirkon vieressä olevaa toria, jolta voi löytää kaikenlaisia esineitä ja aarteita, kuten antiikkia, kirjoja ja herkkuja.

Kirkko on avoinna ympäri vuoden aamusta iltapäivään. Torniin kapuava joutuu maksamaan pienen pääsymaksun, josta saa perhealennuksen.

Church of St. Mary the Great sijaitsee Cambridgen keskustassa King’s Parade ‑kadulla lähellä Camjokea. Paikalle pääsee bussilla tai kävellen kaupungin keskustasta. Lähellä on muitakin nähtävyyksiä, kuten Cambridge Corn Exchange ja Cambridge City Council.

Kohteen Church of St Mary the Great suositut nähtävyydet


Parhaat hotellitarjoukset

Wilde Cambridge City Centre

Wilde Cambridge City Centre

4 out of 5
Round Church Street Cambridge England
Wilde Cambridge City Centre
ibis Cambridge Central Station

ibis Cambridge Central Station

3 out of 5
2 Station Square Cambridge England
ibis Cambridge Central Station
Hilton Cambridge City Centre

Hilton Cambridge City Centre

4 out of 5
20 Downing Street Cambridge England
Hilton Cambridge City Centre
Clayton Hotel Cambridge

Clayton Hotel Cambridge

4 out of 5
Station Rd Cambridge England
Clayton Hotel Cambridge
Arundel House Hotel

Arundel House Hotel

3 out of 5
Chesterton Road Cambridge England
Arundel House Hotel
Premier Inn Cambridge City Centre - Corn Exchange/Lion Yard

Premier Inn Cambridge City Centre - Corn Exchange/Lion Yard

3 out of 5
Guild Hall Street Cambridge England
Premier Inn Cambridge City Centre - Corn Exchange/Lion Yard
The Hobson Cambridge By Adina

The Hobson Cambridge By Adina

3 out of 5
The Hobson, 42-44 St. Andrew’s Street Cambridge England
The Hobson Cambridge By Adina
The Varsity Hotel & Spa

The Varsity Hotel & Spa

4 out of 5
24 Thompsons Lane Cambridge England
The Varsity Hotel & Spa
Premier Inn Cambridge City Centre

Premier Inn Cambridge City Centre

2 out of 5
Guild Hall Street Cambridge ENG
Premier Inn Cambridge City Centre
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.