Cuicuilcon arkeologinen alue: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit



Tällä merkittävällä arkeologisella paikalla on ainutlaatuisia, satoja vuosia vanhoja muinaisen sivilisaation raunioita.

Cuicuilco on Meksikon vanhimpia asutusalueita. Aivan kaupungin laitamilla luonnonsuojelualueella sijaitsee ympyränmuotoinen pyramidi, joka hautautui osittain tulivuorenpurkauksessa.

Cuicuilco oli muinoin jopa 20000asukkaan kaupunki, mutta vuonna 400jaa. tulivuorenpurkaus peitti alueen laavaan, mikä pakotti asukkaat muualle. Alue on ollut tyhjillään siitä lähtien.

Raunioiden keskipiste on kukkulan keskellä sijaitseva ympyränmuotoinen rakennelma Piramide de Cuicuilco. Se on 18metriä korkea viisikerroksinen rakennus, jonka ulkomuoto on vaikuttava yhä tänäkin päivänä. Mesoamerikkalaisella aikakaudella sitä käytettiin uskonnollisiin ja muihin seremonioihin, ja se on säilynyt hyväkuntoisena tähän päivään asti.

Cuicuilco on myös luonnonsuojelualue, jossa voit vaikka nauttia eväitä katsellessasi läheisen Mexico Cityn maisemia kukkulan laelta. Tästä näkymästä nauttivat niin turistit kuin paikallisetkin. Kevätpäiväntasauksen aikaan tuhannet ihmiset suuntaavat tänne katsomaan auringonnousua, sillä perimätiedon mukaan ihminen kokee silloin henkisen heräämisen.

Kun suuntaat takaisin Mexico Cityyn, matkan varrella kannattaa tutustua myös Museo Arqueológico Cuicuilcon arkeologiseen museoon, joka sijaitsee Avenida de los Insurgentesin varrella. Siellä on näytteillä Cuicuilcosta löydettyjä ainutlaatuisia esineitä ruukuista ja koruista työkaluihin. Sieltä saa myös lisätietoa kyseisen alueen historiasta, mikä auttaa ymmärtämään tämän ainutlaatuisen uskonnollisen paikan merkitystä entistä paremmin.

Cuicuilco sijaitsee 19,3kilometriä Mexico Cityn keskustasta etelään. Voit joko mennä metrolla Ciudadin pysäkille ja ottaa sieltä taksin tai bussin raunioille, tai ottaa suoraan taksin keskustasta. Cuicuilcossa kuluu helposti koko iltapäivä. Laita jalkaasi mukavat kengät ja varaudu viettämään koko päivä ulkona.

Kiertoajelut ja päiväretket

Näytä kaikki 64 aktiviteettia

Ruoka, juoma ja yöelämä

Näytä kaikki 27 aktiviteettia

Esitykset ja konsertit

Näytä kaikki 6 aktiviteettia

Risteilyt ja veneretket

Näytä kaikki 3 aktiviteettia

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Suites Perisur Apartamentos Amueblados

Suites Perisur Apartamentos Amueblados

4 out of 5
Calle Alba No. 15 Mexico City CDMX
Suites Perisur Apartamentos Amueblados
Radisson Paraiso Hotel Mexico City

Radisson Paraiso Hotel Mexico City

4 out of 5
Cuspide 53 Col Parques Mexico City
Radisson Paraiso Hotel Mexico City
Hacienda Peña Pobre

Hacienda Peña Pobre

4 out of 5
Camino Santa Teresa 480-2 Mexico City CDMX
Hacienda Peña Pobre
Royal Pedregal Hotel

Royal Pedregal Hotel

4 out of 5
Periferico Sur 4363 Mexico City CDMX
Royal Pedregal Hotel
Fiesta Inn Periferico Sur

Fiesta Inn Periferico Sur

3.5 out of 5
Periferico Sur 5530 Mexico City CDMX
Fiesta Inn Periferico Sur
One Ciudad de México Periférico Sur

One Ciudad de México Periférico Sur

3 out of 5
Periferico Sur 5530 Mexico City CDMX
One Ciudad de México Periférico Sur
Camino Real Pedregal Mexico

Camino Real Pedregal Mexico

4 out of 5
Periferico Sur No. 3647 Mexico City
Camino Real Pedregal Mexico
City Express Plus by Marriott Ciudad de México Periférico Sur Tlalpan

City Express Plus by Marriott Ciudad de México Periférico Sur Tlalpan

3 out of 5
Blvd Adolfo Ruiz Cortines No. 4860 Mexico City CDMX
City Express Plus by Marriott Ciudad de México Periférico Sur Tlalpan
Galeria Plaza San Jeronimo

Galeria Plaza San Jeronimo

4 out of 5
300 Av. Contreras San Jerónimo Lídice Mexico City CDMX
Galeria Plaza San Jeronimo
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.