Deichtorhallen on kansainvälisen modernin taiteen ja valokuvataiteen keskus. Se sijaitsee kahdessa vanhassa kauppahallirakennuksessa, joissa myytiin ennen hedelmiä ja kukkia. Vuonna 1911 rakennettujen rakennusten modernit ja avoimet teräksestä ja lasista valmistetut sisätilat muodostavat vaikuttavan taustan keskuksen vaihtuville näyttelyille.
Deichtorhallen kattaa noin 5600neliömetrin suuruisen alueen, minkä ansiosta se on yksi Euroopan suurimmista taidekeskuksista. Nauti suurista kansainvälisistä tapahtumista ja nousevien taiteilijoiden ja valokuvaajien näyttelyistä.
Nykytaiteelle omistetussa pohjoisessa hallissa on esillä taidemaalareiden, kuvanveistäjien ja muotoilijoiden töitä. Käy tutustumassa vaihtuviin näyttelyihin, jotka käsittelevät kulttuuria ja arkisia aiheita. Deichtorhallenissa on järjestetty yli 160 suurta näyttelyä sen jälkeen, kun keskus avattiin vuonna 1989. Siellä on ollut esillä muun muassa Andy Warholin, Martin Kippenbergerin ja Louise Bourgeoisin töitä. Lisäksi keskuksessa on järjestetty nuorten ja vielä suhteellisen tuntemattomien taiteilijoiden näyttelyjä.
Suuntaa seuraavaksi eteläisessä hallissa toimivaan valokuvakeskukseen. Siellä on esillä kuuluisan saksalaisen muotikuvaajan F. C. Gundlachin töiden pysyvä näyttely sekä suuri kokoelma Der Spiegel-lehden valokuvia. Nämä kaksi pysyvää näyttelyä muodostavat Saksan suurimman yleisölle avoimen lehtikuva-arkiston. Pysyvien näyttelyjen lisäksi järjestetään vaihtuvia tilapäisiä valokuvanäyttelyjä, jotka ulottuvat 1800- ja 1900-lukujen historiallisista näyttelyistä digitaalista vallankumousta käsitteleviin näyttelyihin.
Deichtorhallenin design- ja kirjakaupasta voit ostaa julisteita, vedoksia, kirjoja ja matkamuistoja. Valokuvakeskuksen erillisessä kirjakaupassa on myynnissä allekirjoitettuja ja painoksiltaan rajattuja vedoksia ja valokuvakirjoja sekä valtava valikoima erilaisia lehtiä.
Deichtorhallen on avoinna muina päivinä paitsi maanantaina. Voit ostaa liput jompaankumpaan halliin tai molempiin. Paikan päällä on pysäköintipaikkoja. Deichtorhalleniin pääsee myös Steinstraßen U-Bahn-asemalta, joka sijaitsee vanhankaupungin itäpuolella.