Hønefoss matkavinkit

Matkaopas

Tunnin päässä Oslosta ja lähellä Tyrifjordenia sijaitsevassa Hønefossissa voit nauttia monista museoista ja ulkoilma-aktiviteeteista.

Hønefossin vanhat asumukset rakennettiin varhain 1300-luvulla kylälle nimensä antaneiden vesiputousten ympärille. Hønefossista tuli kaupunki 1800-luvulla. Kaupungilla on pitkä historia. Siellä rakennettiin ja laskettiin vesille myös Norjan ensimmäinen höyrylaiva, mikä on aikamoinen saavutus pienelle sisämaakaupungille.

Automatkalla Hønefossiin talvella kannattaa pysähtyä Tyrifjordenilla, joka on mahtava pilkintäkohde. Koko perhe voi nauttia ulkoilusta myös koiravaljakkoajeluilla, joista Hønefoss on kuuluisa.

Vie lapset halvalla Hønefossin-matkalla Eventyrgården Mohon, joka oli sadunkertojan ja papin Jørgen Moen lapsuudenkoti. Jørgen Moella ja Peter Christen Asbjørnsenilla oli valtava vaikutus norjalaiselle kulttuurille. Heidän kumppanuutensa alkoi Norderhovin pappilasta, joka kuuluu nykyisin Ringerikesin museolle, jossa on myös Ringeriken alueen kulttuuria esitteleviä näyttelyjä.

Hønefossin keskustan lähellä sijaitseva Veien Kulturminnepark on uudelleenrakennettu kylä, jossa on laaja määrä erilaisia pitkätaloja ja rautakaudelta peräisin oleva hautausmaa. Lähettyvillä sijaitseva yli 250 vuotta vanha Riddergaardenin maatila on suosittu vierailukohde erityisesti kesäisin. Vanhojen maatilarakennusten lisäksi paikalla on mahtava lahjatavaraliike ja taidegalleria.

Hønefoss on eloisa kaupankäynnin keskus, jossa on runsaasti ketjuliikkeitä ja itsenäisiä putiikkeja, joissa voit shoppailla sydämesi kyllyydestä Hønefossin-kaupunkilomallasi. Tarjolla on myös useita mahtavia ravintoloita ja ruokapaikkoja, joissa voit syödä monia erilaisia paikallisia ja kansainvälisiä herkkuja.

Ringeriken kulttuurikeskuksessa on tarjolla iltaisin runsaasti viihdettä, sillä siellä järjestetään säännöllisesti konsertteja, komediailtoja, lastenteatteria ja paljon muuta. Lähellä sijaitsevalla Ringerikshallenin areenalla järjestetään ympäri vuoden erilaisia urheilutapahtumia, ja Hønefossin urheilupuistossa voi pelata jalkapalloa ja jääkiekkoa. Hønefossissa on myös elokuvateatteri, jossa esitetään elokuvien parhaimmistoa.

Hønefoss sijaitsee lähellä bussi- ja junareittejä, minkä ansiosta kaupungista on hyvät yhteydet Osloon, Bergeniin ja Drammeniin. Lähin lentoasema on Oslon Gardermoenin lentoasema.

Scandic Hønefoss

Scandic Hønefoss

3.5 out of 5
Kongens Gate 3, Honefoss, Ringerike, Buskerud
Hinta on 154 € per yö ajalle 17.9. viiva 18.9.
154 €
17.9.–18.9.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Ringerike. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, kuntokeskuksesta ja pysäköinnistä (lisämaksusta). Lähellä ...
Scandic Hønefoss
Grand Hotel Hønefoss

Grand Hotel Hønefoss

3 out of 5
Stabellsgate 8, Honefoss, Ringerike
Hinta on 128 € per yö ajalle 12.9. viiva 13.9.
128 €
12.9.–13.9.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 3 tähden hotellissa kohteessa Hønefoss. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja pysäköinnistä (lisämaksusta). Lähellä sijaitsevat ...
Grand Hotel Hønefoss
JX Homestay

JX Homestay

1 out of 5
6 Snarveien, Ringerike, Buskerud
Yövy tässä hostellissa kohteessa Hønefoss. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. Lähellä sijaitsevat Fengselet ja AKA Arena, jotka ovat ...
JX Homestay
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Topcamp Bogstad - Oslo

Topcamp Bogstad - Oslo

3 out of 5
Ankerveien 117, Oslo
Yövy tässä 3 tähden ekologisessa / kestävän kehityksen mukaisessa mökissä kohteessa Oslo. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja puutarhasta. ...
Topcamp Bogstad - Oslo
Topcamp Onsakervika - Tyrifjorden

Topcamp Onsakervika - Tyrifjorden

3 out of 5
Gomnesveien 366, Hole
Yövy tässä 3 tähden rannalla sijaitsevassa mökissä kohteessa Hole. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja yksityisestä rannasta. Lähellä ...
Topcamp Onsakervika - Tyrifjorden
4 huoneen majoitus Vikersund

4 huoneen majoitus Vikersund

Vikersund, Viken
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Modum. Nauti saunasta, paikan päällä olevista autonvuokrausmahdollisuuksista ja pyykinpesutiloista. Lähellä sijaitsevat Holen ...
4 huoneen majoitus Vikersund
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet