"Erittäin hyvä hinta-laatusuhde. Ystävällinen palvelu, hyvä sijainti, toimivat tilat. Hotelli on vastaremontoitu, taattua Marriot laatua, aamiainen on hyvälaatuinen, tilat ja huoneet ovat erittäin siistit ja toimivat. Sijainti lähellä Vallettaa (25 min autolla tai kävely + lautta), lähellä paljon ravintoloita, ranta, yms. Vuokrasimme auton ja huoneen hintaan kuului parkkihalli reilun 5 min kävelyn päässä.
Ei kuitenkaan niin monipuolinen hotelli kuin isommat Marriotit (aika pieni allasalue, rajalliset aamiaisvalikoimat) tai hieno paikkana (korttelin päässä rannasta, ei hienoja maisemia), mutta plussat olivat mielestäni selvästi isommat. Vieressä on yhä työmaa, mutta ei vaikuttanut meidän viikon lomaamme oikeastaan yhtään."
"Siisti huone. Allas alue oli rauhallinen, melko pieni, mutta meidän ollessamme tunkua ei kuitenkaan ollut. Plussaa että hotellin puolesta oli järjestetty pyyhkeet altaalle. Puhelimitse sai tilattua alhaalla olevasta ravintolasta kylmää juotavaa, joten sekään ei haitannut että altaalla ei ollut omaa allasbaaria. Homma toimi hyvin.
Aamupala oli sama joka aamu. Aika yksinkertainen, mutta sillä pärjäsi moitteettomasti. Henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja aurinkoista!"
"Nice hotel, very good beach club which is not typical in Malta. A great plus was that towels, beach club and the relaxing spa pools with sauna were free of (additional) charges. Great views from the sea view family rooms. Friendly staff."
"Aamiainen melko hyvä, mutta tila meluisa. Meillä oli aluksi parvekkeellinen huone, mutta parvekkeelta ei ollut minkäänlaista näköalaa. Vain korkea seinä, ja toiset parvekkeet. Lisäksi huone oli ahdas. Saimme vaihdettua toiseksi yöksemme merinäköalalla huoneen, ja se oli tosi hyvä. Hyvää oli myös maksuton matkalaukkulokero sekä suihkun mahdollisuus iltapäivälennolle, kun huone oli luovutettu jo aamulla. Henkilökunta oli ystävällistä."
"Hotelli oli siisti ja loistavalla paikalla. Henkilökunta oli loistavaa, joka tilanteessa sai apua tarvittaessa. Kattoterassin allasalue saa ainoat miinukset, se oli pieni ja allas oli pelkkä "kahluuallas". Aurinkotuoleja oli vähän eli olisi pitänyt älytä varata etukäteen."
Säästä vieläkin enemmän − kun varaat sovelluksessa, voit säästää jopa 20 % valikoiduista hotelleista. Sovellustarjoustemme tuomien säästöjen ansiosta voit siis matkustaa useammin, minkä lisäksi voit hallinnoida matkojasi missä ja milloin vain.
Skannaa QR-koodi laitteesi kameralla ja lataa sovelluksemme