Pirkanmaan maakunnassa sijaitseva Kangasala on nimeltään tuttu lähes kaikille suomalaisille, sillä Topeliuksen runo ”Kesäpäivä Kangasalla” ja Linsénin siitä tekemä laulu henkivät perisuomalaista luontotunnelmaa. Alueelle ominainen harju- ja järvimaasto lumoaa matkailijan yhä, joten matkusta Kangasalan silmiä hiveleviin maisemiin ja nouse näkötorniin ihailemaan lähiluontoa. Parinkymmenen kilometrin päässä Tampereelta sijaitsevalle Kangasalle voi helposti lähteä päiväreissulle, tai siellä voi viettää vaikka viikonloppuloman paikallisia nähtävyyksiä kierrellen. Etenkin autoilusta kiinnostuneita hemmotellaan, sillä Kangasalla on jopa kaksi automuseota.Kaupunkiloma Kangasalla on mainio tapa aloittaa kuntaan tutustuminen, sillä keskustassa on monia kiinnostavia kulttuurikohteita. Vuodelta 1767 peräisin oleva Kangasalan kirkko on upean historiallinen rakennus, mutta uudempia tuulia kaipaavat matkailijat voivat vierailla Kangasala-talossa. Komean kokoisen konserttisalin lisäksi kulttuuritalossa on muun muassa Kimmo Pyykkö -taidemuseo, jossa esitellään kuvanveistäjän monipuolista elämäntyötä. Vanhassa viljamakasiinissa sijaitseva Kangasalan kotiseutumuseo on kesäisin auki kaikille pitäjän historiasta kiinnostuneille matkailijoille.Jatkamalla matkaa Kangasalan keskustasta hieman eteenpäin pääset Kangasalan Lepokodille, jonka historia ulottuu 1900 luvun alkuun saakka. Kävele pitkin lepokodin käytäviä Jalmari Finnen rooliasuun pukeutuneen oppaan johdolla ja kuuntele hauskoja tarinoita Pentti Saarikosken ja Tauno Palon kaltaisista entisistä asukkaista. Näet eri vieraille kuuluneita esineitä sekä Finnen koko julkaistun tuotannon. Tutustu lisäksi Kangasalan Kädentaitajien myyntinäyttelyyn, jossa on paikallisten taiteilijoiden ja artesaanien töitä.Kangasalla on kaksi autoiluun liittyvää museota: valtakunnallinen erikoismuseo Mobilian autokylä ja monipuolinen Vehoniemen automuseo. Mobiliassa on vaihtuvien näyttelyiden lisäksi pysyviä näyttelyitä, joissa esitellään ralliautoilua, klassikkoautoja sekä siirtotyömaiden elämää. Lapset pääsevät lisäksi kokeilemaan polkuautoja Rahtarit-liikennepuistossa ja puuhailemaan Hyvä Kakku -hiekkatietyömaalla. Vehoniemen automuseossa näet taitavasti entisöityjä autoja sekä kattavan kokoelman moottoripyöriä.Roineen ja Längelmäveden ympäristössä on helppo viihtyä, kun suunnittelee antoisan ja halvan matkan Kangasalaa ympäröivään harjumaastoon. Esimerkiksi Vehoniemenharjun näkötornista avautuviin upeisiin maisemiin on helppo käydä tutustumassa automuseovierailun yhteydessä, ja Haralanharjun näkötorniin kannattaa lähteä aivan erikseen käymään. Luonnosta tai lintukuvauksesta kiinnostuneiden matkailijoiden on ehdottomasti syytä käydä Pohtiolammen sääksikeskuksessa, jonka yleisötorniin on vapaa pääsy. Keskuksessa on helppo harrastaa sääksibongausta, sillä lintujen suosimalla kosteikkoalueella näkee usein saalisretkellä olevia sääksiä.Tampereelta Lahteen kulkeva valtatie 12 yhdistää Kangasalan kätevästi suuriin kaupunkeihin ja tekee automatkailusta vaivatonta. Myös Tampereen ja Kangasalan välinen bussiliikenne toimii erittäin hyvin, joten matkailu onnistuu myös julkisilla. Tutustu Kangasalan harjuihin ja kartanoihin omaan tahtiisi ja nauti kesäisen Pirkanmaan rauhasta.
Kangasala matkavinkit
Matkaopas

Koe Kangasala

Hotelli Kuohu
6 Kirkkojärventie Kangasala
Hinta on 88 € per yö ajalle 25.5. viiva 26.5.
88 €
25.5.–26.5.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Kangasala. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, kaapelitelevisiosta ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä. Lähellä sijaitsevat ...

Lapland Hotels Arena
Ratapihankatu 54 Tampere
Hinta on 144 € per yö ajalle 22.6. viiva 23.6.
144 €
22.6.–23.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Tampere. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta. Lähellä ...
9,4/10 Exceptional! (1 000 arvostelua)
"Sijainniltaan loistava, jos areenalla on tapahtuma. Iso, tilava huone ja suussa sulava aamupala. Kiitos, ensi kertaan!"
Arvosteltu 17.5.2026

Uumen Hotels Tampere Finlayson
5 Finlaysoninkatu Tampere
Täysin hyvitettävä
Hinta on 56 € per yö ajalle 14.6. viiva 15.6.
56 €
14.6.–15.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Tampere. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja siivouksesta. Lähellä sijaitsevat Plevna-elokuvateatteri ...
9/10 Wonderful! (158 arvostelua)
"Erittäin loistava majoitus. Todella siistiä ja paljon vessoja ja kylppäreitä❤️ Ehdottomasti menen uudestaan"
Arvosteltu 17.5.2026
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Forenom Aparthotel Tampere Kauppakatu
4 Kauppakatu Tampere
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Tampere. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, pyykinpesutiloista ja kaapelitelevisiosta. Lähellä sijaitsevat Ainamuoti ...
9/10 Wonderful! (219 arvostelua)
"Mahtava lokaatio! Tämä on ihan vakkaripaikkojani, kun yövyn Tampereella. Bonuksena ihana pieni ravintola viereisen oven takana, josta saa superhyvää ruokaa."
Arvosteltu 21.5.2026

Holiday Club Tampereen Kehräämö Apartments
Lapinniemenranta 12 Tampere
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Tampere. Nauti aamiaisesta (lisämaksusta), kuntoklubista ja pysäköinnistä (lisämaksusta). Lähellä sijaitsevat Rauhaniemen ...

Wallesmanni - Nokia Arena by Come in
8 Kansikatu Tampere Pirkanmaa
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Tampere. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, kaapelitelevisiosta ja tyynyvalikoimasta. Lähellä sijaitsevat Nokia Arena ja Kauppakeskus ...
9,4/10 Exceptional! (42 arvostelua)
"Mainio yhden yön yöpyminen tässä kohteessa! Olin yksin liikkeellä, joten tilaa oli ruhtinaallisesti. Ohjeet olivat selkeät ja kaikki toimi kuten pitää. Suosittelen."
Arvosteltu 21.5.2026
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Suositut vierailukohteet
Huutijärven uimaranta
Mikset viettäisi laiskaa iltapäivää Kangasala rannalla Huutijärven uimaranta? Kuljeksi alueen järvimaisemissa tai vieraile sen kaupoissa.
Koukkurahkan luonnonsuojelualue
Tutki luontoa kohteessa Kangasala sijaitsevalla ihastuttavalla viheralueella Koukkurahkan luonnonsuojelualue. Kävele alueen järvimaisemissa tai vieraile sen kaupoissa.
Liutun uimaranta
Mikset viettäisi laiskaa iltapäivää Kangasala rannalla Liutun uimaranta? Kuljeksi alueen järvimaisemissa tai vieraile sen kaupoissa.
Matkusta ympäri maailmaa Expedian avulla
- Huutijärven uimaranta
- Liutun uimaranta
- Ideapark
- Nokia Arena
- Särkännniemi
- Kauppakeskus Ratina
- Tampere-talo
- Tampereen yliopisto
- Muumimuseo
- Pyynikin näkötorni
- Tampereen jäähalli
- Koskikeskus
- Stockmann
- Pyynikin kesäteatteri
- Kalevan kirkko
- Tampereen tuomiokirkko
- Finlaysonin Alue
- Tampereen teknillinen yliopisto
- Sappeen matkailukeskus
- Kaupin urheilupuisto
- Teivon ravikeskus
- Tammelantori
- Pyynikin uimahalli
- Laukontori
- Päijänteen kansallispuisto
- Tampereen Teatteri
- Tampereen taidemuseo
- Sappeen hiihtokeskus
- Näsinneula




