Museo del Prado on yksi maailman arvostetuimmista taidemuseoista. Kuningas Carlos III määräsi museon rakennettavaksi vuonna 1785, jotta siellä voitiin esitellä Espanjan suurten taiteilijoiden kykyjä. Kuninkaallinen kokoelma on muodostanut museon perusnäyttelyn siitä lähtien, kun museo avattiin yleisölle vuonna 1819. Kokoelmaa on laajennettu vuosien varrella, ja siihen kuuluu nykyään myös muiden Euroopan maiden taidetta ja jopa antiikin kreikkalaisia ja roomalaisia patsaita. Voit helposti viettää tunteja tämän museon saleissa ihaillen läntisen maailman upeimpiin lukeutuvaa taidetta. Pysyvään kokoelmaan kuuluu yli 20000 maalausta, veistosta, painotyötä ja piirustusta, joista yhtä aikaa esillä on noin 1300. Museossa on maailman suurin kokoelma espanjalaista taidetta, useita tunnettuja töitä ranskalaisilta, italialaisilta, hollantilaisilta ja flaamilaisilta taidemaalareilta sekä jonkin verran saksalaista ja englantilaista taidetta. Ihastu Velázquezin Hovinaiset-teokseen, joka on museon suosituimpia. Muita museon mestariteoksia ovat esimerkiksi Francisco de Goyan mustat maalaukset. Taiteilija maalasi ne seinämaalauksiksi omaan kotiinsa vuosina 1819–1823, ja ne ovat kuuluisia siitä, että ne ovat synkimpiä ja shokeeraavimpia hänen töistään. Lisäksi museossa on esillä Titianin, Botticellin, Rubensin, Boschin, Dürerin ja useiden muiden teoksia. Harva museo voi ylpeillä yhtä laajalla kokoelmalla läntisen taidemaailman arvokkaimpia aarteita. Varaa vähintään yksi kokonainen päivä, jotta ehdit nähdä ne kaikki. Museo del Prado -museolle pääset kävelemällä Puerta del Solilta Carrera de San Jerónimo -katua ja sitten Paseo del Pradoa. Museo on avoinna joka päivä paitsi uudenvuodenpäivänä, vapunpäivänä ja joulupäivänä. Museoon on pääsymaksu. Opiskelijat ja eläkeläiset saavat alennuksen peruslipun hinnasta.
Kansallinen Pradon museo: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit





Koe Kansallinen Pradon museo
Suunnittele matka ja näe Kansallinen Pradon museo
Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.


Nômade Temple Madrid
Madrid Centro
Säästä lennostasi 100 %
Hinta oli 1 498 €, hinta on nyt 880 € per henkilö
880 €
per henkilö
11.12.–15.12.
löydetty juuri nyt
Sisältää menopaluulennot
Helsinki (HEL) –> Adolfo Suárezin Madrid-Barajasin kansainvälinen lentoasema (MAD)
9,6/10 Poikkeuksellinen! (80 arvostelua)
Propere en smaakvolle kamers… personeel was heel behulpzaam en vriendelijk. Wij verbleven van donderdag tot zaterdag en hadden elke nacht wel last van het lawaai van de bar en club die in het hotel was. Wij sliepen in een kamer (high floor) en wij hadden nog steeds heel veel last van lawaai en overlast
Arvosteltu 26.9.2026

Hotel Riu Plaza España
Madrid Centro
Hinta oli 1 095 €, hinta on nyt 775 € per henkilö
775 €
per henkilö
11.12.–15.12.
löydetty juuri nyt
Sisältää menopaluulennot
Helsinki (HEL) –> Adolfo Suárezin Madrid-Barajasin kansainvälinen lentoasema (MAD)
9,4/10 Poikkeuksellinen! (5 221 arvostelua)
Good hotel close by the station.
Arvosteltu 11.9.2026
Kiertoajelut ja päiväretket
Näytä kaikki 185 aktiviteettia
Päiväretki Toledoon, Segoviaan ja valinnainen vierailu Avilaan - 3 kaupunki...
Aktiviteetin kesto on 11 tuntia
9.4 kautta 10, 954 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Ruoka, juoma ja yöelämä
Näytä kaikki 43 aktiviteettia
Madrid: Elävä flamenco-esitys sekä ruoka- ja juomavaihtoehtoja
Aktiviteetin kesto on 1 tunti
9.0 kautta 10, 2428 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Yksityiset ja tilauskiertoajelut
Näytä kaikki 36 aktiviteettia
Madrid: Eco Tuk Tukilla: Yksityinen kaupunkikierros
Aktiviteetin kesto on 1 tunti
9.8 kautta 10, 1109 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Nähtävyydet
Näytä kaikki 15 aktiviteettia
Madrid: Warner Park pääsylippu
8.8 kautta 10, 36 arvostelua
Seikkailu ja ulkoilu
Näytä kaikki 7 aktiviteettia
Madrid: Eco Tuk Tukilla: Yksityinen kaupunkikierros
Aktiviteetin kesto on 1 tunti
9.8 kautta 10, 1109 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Kohteen Kansallinen Pradon museo suositut nähtävyydet
Parhaat hotellitarjoukset
Kansallinen Pradon museo: Tarkista hotellien saatavuus lähistöllä

Hotel Regina
Alcala 19 Madrid Madrid

Hotel Riu Plaza España
C/ Gran Via, 84 Madrid

Latroupe Prado
Paseo de las Delicias 1 Madrid

Hard Rock Hotel Madrid
Ronda de Atocha 17 Madrid

SLEEP’N Atocha – B Corp Certified
Calle Doctor Drumen, 4 Madrid Madrid

Urban Hive Madrid
Cuesta de Santo Domingo 9 Madrid

Radisson RED Madrid
Atocha 123 Madrid Madrid

Hotel Liabeny
Calle de la Salud 3 Madrid

Live It Gran Via
Calle Gran Vía 36 Madrid
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.






































