Karlovy Varyn teatteri on kaupungin suurin ja samalla yksi sen suosituimmista kulttuurinähtävyyksistä. Sen monipuolinen näytelmä- ja musikaaliohjelmisto houkuttelee teatterinystäviä ympäri vuoden. Teatterin katsomossa voit hienojen esitysten lisäksi nähdä myös upeita taideteoksia.
Teatteri rakennettiin vuosina 1884–1886, ja sen suunnittelivat tunnetut wieniläisarkkitehdit Ferdinand Fellner ja Hermann Helmer, jotka ovat suunnitelleet myös useita muita teatterirakennuksia eri puolille Eurooppaa. Uusi teatteritalo rakennettiin samalla paikalla jo vuodesta 1788 toimineen vanhan teatterin tilalle. Tämä viehättävä rakennus on tyyliltään uusbarokkinen, ja se entisöitiin alkuperäiseen komeuteensa 1990-luvulla. Rakennuksen kohokohtia ovat sen sisäänkäyntiä vartioivat griipit eli kiviset aarnikotkapatsaat.
Teatterin koristeellisista sisätiloista löydät myös muita taideteoksia, joita ovat esimerkiksi portaikon rokokoolamput ja teatterisalin hämmästyttävä, käsin maalattu esirippu, jossa esiintyy muiden hahmojen ohella muusiensa ympäröimä runoilija. Muista kääntää katseesi myös holvikattoon, jossa komeilee neljä hienoa freskoa. Kaksi niistä on Franz von Matschin maalaamia ja toiset kaksi Gustav Klimtin. Myös esirippu on samojen taiteilijoiden käsialaa.
Musikaalien, draamojen ja komedioiden lisäksi teatterissa järjestetään kirjallisuustapahtumia, joissa esiintyy sekä tšekkiläisiä että ulkomaalaisia kirjailijoita. Myös kymmenpäiväinen Karlovy Varyn kansainvälinen elokuvafestivaali järjestetään teatterissa. Heinäkuisella festivaalilla esitetään elokuvia laidasta laitaan – eurooppalaisista indie-elokuvista aina Hollywoodin kassamagneetteihin. Elokuvaesityksiin myydään sekä yksittäisiä että päivälippuja.
Karlovy Varyn teatteri sijaitsee Karlovy Varyn keskustassa Grandhotel Puppin tuntumassa. Sinne pääsee keskustan alueelta helposti jalkaisin, mutta jos olet kauempana, voit saapua paikalle julkisilla kulkuneuvoilla. Lippuja teatteriin voit ostaa sen lippumyymälästä, Infocentrumin matkailutoimistoista tai teatterin verkkosivustolta. Sivustolta löydät myös lisätietoja kauden ohjelmistosta.