Klitmoller matkavinkit

Matkaopas

Klitmoller
Klitmøllerissä voit surffailla huikeilla aalloilla, tutustu Thyn kansallispuistoon tai nauti pitkistä kävelyretkistä Pohjanmeren loputtomilla rannikoilla.

Klitmøller saattaa vaikuttaa uneliaalta kalastajakylältä, mutta älä anna ensivaikutelman pettää: se on jo pitkään ollut paikka, joka vetää puoleensa surffaajia kaikkialta maailmasta. Paikalla on jopa lempinimi, Kylmä Havaiji.

Kylmä Havaiji kattaa Aggerin ja Hanstholmin välisen rannikkoalueen, jolla on peräti 29loistavaa surffauspaikkaa. Alue on saanut lempinimensä tuuliolosuhteista, jotka muistuttavat hämmästyttävällä tavalla Havaijia. Vesi on tietysti paljon viileämpää, mutta onneksi on keksitty märkäpuku. Vaikka et koskaan olisi edes koskenut surffilautaan, lomalla Klitmøllerissä voit aloittaa uuden harrastuksen osallistumalla jollekin monista surffioppitunneista.

Surffaus ei kuitenkaan ole ainoa asia, joka on tuonut Klitmøllerille merkittävän aseman maailmanhistoriassa. 1600-luvulla kaupunki oli koko alueen tärkein kaupallinen keskus, jolla oli tuottoisat kauppasuhteet Etelä-Norjan kanssa. Maiden välinen etäisyys on täällä itse asiassa vain 110kilometriä. Jos olet kiinnostunut alueen kiehtovasta historiasta, käy Thyn museossa.

Vaikka surffaus upealla länsirannikolla on monelle Klitmøllerin matkan syy, myös maakravuille riittää paljon tekemistä tällä kuvankauniilla luonnonalueella. Esimerkiksi Thyn kansallispuisto on aivan nurkan takana. Siellä voit esimerkiksi ratsastaa sadan kilometrin pituisella reitillä, pyöräillä kauniissa maisemissa tai tarkkailla lintuja Bulbjergin vuorella.

Tee viikonloppumatka Klitmølleriin tai vietä täällä pidempi loma perheen kanssa. Rauhallinen Limfjord sopii lasten uimapaikaksi, minkä lisäksi vuonolla järjestetään esimerkiksi hyljesafareita. Pohjois-Vorupørin uima-allas puolestaan tarjoaa turvallisen paikan nauttia Pohjanmeren oikukkaista vesistä. Klitmølleriin pääsee helposti bussilla Thistedistä, jonne puolestaan pääsee Kööpenhaminasta näppärästi junalla. Myös Aalborgin lentokenttä on vain sadan kilometrin päässä.

Matkusta Klitmølleriin, jos nautit aaltojen tyrskeestä ja rennosta, kansainvälisestä ilmapiiristä.

Noah's Ark Homestay

Noah's Ark Homestay

2 out of 5
20 Havglimt Thisted
Täysin hyvitettävä
Hinta on 70 € per yö ajalle 12.4. viiva 13.4.
70 €
per yö
12.4.–13.4.
Yövy tässä aamiaismajoituksessa kohteessa Thisted. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja aamiaisesta (lisämaksusta). Lähellä sijaitsevat ...
7,6/10 Good! (8 arvostelua)
Super godt

Arvosteltu 1.3.2026

Noah's Ark Homestay
2 bedroom pet friendly home in Thisted

2 bedroom pet friendly home in Thisted

Thisted
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Thisted. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, puutarhasta ja pyykinpesutiloista. Lähellä sijaitsevat Gaarden Klitmoller ja ...
2 bedroom pet friendly home in Thisted
Natural plot fireplace and true west coast

Natural plot fireplace and true west coast

Thisted
Yövy tässä mökissä kohteessa Thisted. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, puutarhasta ja patioista. Lähellä sijaitsevat Gaarden Klitmoller ja Klitmøllerin ranta, ...
Natural plot fireplace and true west coast
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Kaunis iso talo vedessä uimiseen ja surffaukseen. WiFi, sauna ja takka.

Kaunis iso talo vedessä uimiseen ja surffaukseen. WiFi, sauna ja takka.

Dänemark Thy
Yövy tässä perheille sopivassa loma-asunnossa kohteessa Vestervig. Nauti saunasta, puutarhasta ja pyykinpesutiloista. Lähellä sijaitsevat Aggerin satama ja Vestervigin ...
9/10 Wonderful! (36 arvostelua)
Nordsee
Es war ein sehr schöner Kurzurlaub an der Nordsee

Arvosteltu 6.1.2025

Kaunis iso talo vedessä uimiseen ja surffaukseen. WiFi, sauna ja takka.
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Kohteen Klitmoller lähellä sijaitsevat kaupungit