Paikka, jossa La Seon katedraali sijaitsee, on ollut pyhä jo pitkään. Sen paikalla on ollut aikoinaan varhaisroomalainen temppeli, myöhemmin länsigoottien kirkko ja sen jälkeen moskeija. Nykyisin paikalla seisovan katedraalin rakennustyöt alkoivat 1100-luvulla. Vaikuttavassa kirkkorakennuksessa yhdistyvät eri arkkitehtuurisuuntaukset, muun muassa goottilainen tyyli sekä renessanssi- ja mudéjar-tyylit. Unesco on luokitellut holvikaarisen apsiksen, korkean tornin, jossa on kahdeksankulmainen kupoli ja La Parroquieta -kappelin kauniisti kaiverretun seinän merkittäviksi esimerkeiksi mudéjar-arkkitehtuurista.
Astu sisälle kirkkoon ja tutustu sen mielenkiintoiseen historiaan ja vuosisatoja vanhaan uskonnolliseen taiteeseen. Kirkon alttaritaulu on peräisin 1400-luvulta, ja tässä vaikuttavassa goottilaisessa teoksessa kuvataan näkymiä Zaragozan suojeluspyhimyksen pyhän Valeriuksen elämästä. Myös vanhat 1400-luvulta olevat urut tekevät vaikutuksen.
Kirkossa on monia kappeleita, jotka on omistettu eri henkilöille. Pyhän Bernhardin renessanssikappelissa on arkkipiispa Don Hernando de Aragónin ja hänen äitinsä haudat. Tutustu myös arkkienkeli Mikaelin kappeliin.
Ennen kuin lähdet kirkosta, vieraile sakastissa sijaitsevassa mielenkiintoisessa seinävaatemuseossa. Esillä on muun muassa satoja vuosia vanhoja flaamilaisia seinävaatteita ja uskonnollisia ornamentteja.
La Seon katedraali sijaitsee Plaza de la Seon aukiolla Zaragozan keskustassa. Katedraalin luokse pääsee julkisilla liikennevälineillä tai taksilla. Jos haluat tulla paikalle autolla, voit jättää sen johonkin lähistöllä olevista maksullisista pysäköintitaloista. Katedraali ja seinävaatemuseo ovat avoinna päivittäin ja niihin on sisäänpääsymaksu. Alle 18-vuotiaat ja yli 65-vuotiaat pääsevät sisään alennettuun hintaan. Vierailtuasi katedraalissa käy myös Zaragozan toisessa katedraalissa, Basílica del Pilarissa, jota koristaa yksi iso kupoli ja kymmenen pienempää. Sinne on alle viiden minuutin kävelymatka Ebrojoen rantaa pitkin.