Laholm matkavinkit

Matkaopas

Auringonlasku valtameren yllä, ja laiturin pää ulottuu veden äärelle.
Putous, jonka ympärillä on tiheää metsää ja kallioista maastoa.
Joki virtaa metsän läpi, ja siinä on vesiputous.
Virtaava joki, jossa on kiviä ja tiheää metsää.
Hiekkainen polku, joka kulkee vehreän dyynimaiseman halki, ja jonka varrella on useita pieniä punakattoisia rakennuksia.
Kesäisin ruotsalaiset saapuvat länsirannikon kauniille Hallandin alueelle, ja eräs heidän suosikkipaikoistaan on Laholm, jossa on pitkiä hiekkarantoja ja perinteistä elämää meren rannalla.

Lomalla Laholmissa pääset näkemään, miten ruotsalaiset viettävät rantakesää. Laholmissa olet lähellä sekä rantaa että muutamia erityisiä pohjoismaisia nähtävyyksiä.

Hallandin rannikkoa on kutsuttu Ruotsin rantakortteliksi, ja siellä onkin kilometreittäin hiekkarantoja. Kuten monilla alueen kaupungeilla, myös Laholmilla on pitkä historia kylpyläkaupunkina, ja edelleenkin ihmiset palaavat nauttiakseen meren suolaisesta, puhdistavasta vedestä.

Tärkein kokemus matkalla Laholmissa on luonto. Yksi hienoimmista nähtävyyksistä on Tjärby sanddynsreservat, jossa on tuoksuvia mäntymetsiä ja mutkittelevien hiekkadyynien hallitsemia maisemia. Myös Hökafältetin luonnonpuisto on käynnin arvoinen. Luonnonpuistossa rannikko sekoittuu kiehtovasti metsämaisemaan, ja lintulajistossa riittää ihmeteltävää sekä vannoutuneille bongareille että niille, jotka vain kuuntelevat mielellään lintujen sirkutusta.

Yksi Laholmin ominaisuus vetää paikalle väkeä ylitse muiden: huikeat kalastusmahdollisuudet. Laganjoen lohta kuhisevat vedet kutsuvat kalastajia kaikkialta maailmasta. Jos onni on myötä, sinäkin saatat napata ahvenen, meritaimenen tai hauen. Muita hyviä kalapaikkoja lumoavan luonnon helmassa ovat Smedjeån ja Uddare.

Jos kiinnostuneempi kulttuurikokemuksista, Laholmilla on paljon tarjottavaa sinullekin. Laholms Teckningsmuseum on Pohjoismaiden ainoa pelkästään piirroksiin erikoistunut museo. Laholms Keramikmuseum esittelee alueita, joissa on rikas keraaminen perinne. Laholmin keskusta-alueella on myös yli 30 erilaista julkista taideinstallaatiota, jotka ovat näkemisen arvoisia.

Luonnon ja taiteen lisäksi kolmas kohokohta matkalla Laholmissa on ruoka- ja juomakulttuuri. Laholmissa on hyvä valikoima ravintoloita, pubeja ja kahviloita, joiden pitäisi kelvata vaativimmallekin asiakkaalle. Voit valita modernin ravintolan tai perinteisen majatalon tai peräti tyylikkään viiden tähden ravintolan, jossa saa varmasti ensiluokkaista palvelua ja ruokaa parhaista tuoreista raaka-aineista. Tuo kumppanisi romanttiselle viikonloppulomalle Laholmiin – voitte nauttia luonnon kauneudesta ja hyvästä ruoasta hyvässä seurassa.

Hotell Bella Luna

Hotell Bella Luna

3 out of 5
Hallandsås Tjuvhult 242 Laholm
Hinta on 95 € per yö ajalle 14.10. viiva 15.10.
95 €
14.10.–15.10.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Laholm. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja ulkouima-altaasta. Lähellä sijaitsevat Skottorpin linna ...
Hotell Bella Luna
Laholms Stadshotell

Laholms Stadshotell

3 out of 5
Hästtorget 3 Laholm
Täysin hyvitettävä
Hinta on 113 € per yö ajalle 29.10. viiva 30.10.
113 €
29.10.–30.10.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Laholm. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. Lähellä sijaitsevat Piirustusmuseo ...
8,6/10 Erinomainen! (842 arvostelua)
"En kirjoita juu juu mitään liiba laabaa"

Arvosteltu 8.10.2026

Laholms Stadshotell
Elite Hotel Mårtenson

Elite Hotel Mårtenson

4 out of 5
Storgatan 52 Halmstad Halmstad
Hinta on 104 € per yö ajalle 25.10. viiva 26.10.
104 €
25.10.–26.10.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Halmstad. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja 2 baarista/loungesta. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
9,2/10 Upea! (1 472 arvostelua)
"Siisti ja hieno hotelli"

Arvosteltu 9.2.2026

Elite Hotel Mårtenson
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Viehättävä punainen mökki Hallandsåsen lähellä Båstadin / Mellbystrand / Vallåsen Skiresort

Viehättävä punainen mökki Hallandsåsen lähellä Båstadin / Mellbystrand / Vallåsen Skiresort

Laholm
Yövy tässä perheille sopivassa loma-asunnossa kohteessa Laholm. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, puutarhasta ja pyykinpesutiloista. Lähellä sijaitsevat Skottorpin ...
10/10 Poikkeuksellinen! (94 arvostelua)
"Wunderschönes kleines Häuschen in der Natur, wir bei Petterson! Die Einrichtung lässt nichts vermissen und ist sehr liebevoll und stilvoll. Alles war sauber, neu und gepflegt. Wir haben den Garten auch sehr genossen und vom Haus aus viele Tiere gesehen: Rehe, Hasen, Greifvögel und Kühe. Die Umgebung ..."

Arvosteltu 17.8.2026

Viehättävä punainen mökki Hallandsåsen lähellä Båstadin / Mellbystrand / Vallåsen Skiresort
Halmstad Hotel Apartments

Halmstad Hotel Apartments

3 out of 5
Strandvallen 7 Halmstad
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa huoneistohotellissa kohteessa Halmstad. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...
Halmstad Hotel Apartments
Red cottage at Åsljungasjön Skåne Sweden, family and dog friendly.

Red cottage at Åsljungasjön Skåne Sweden, family and dog friendly.

Skåne län Skåne län
Yövy tässä mökissä kohteessa Åsljunga. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, puutarhasta ja pyykinpesutiloista. Lähellä sijaitsevat Lärkeholmsjön-järvi ja Vemmentorpa-järvi, ...
9,4/10 Poikkeuksellinen! (86 arvostelua)
"Alles war wie beschrieben und wie auf den Fotos, ein sehr schöner Aufenthalt."

Arvosteltu 19.9.2026

Red cottage at Åsljungasjön Skåne Sweden, family and dog friendly.
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Kohteen Laholm suositut nähtävyydet

Kohteen Laholm lähellä sijaitsevat kaupungit