Vietä muutama tunti taiteen maailmassa Art Gallery of Western Australia -museon maalausten, veistosten ja digitaalisen taiteen parissa. Museossa on pääasiassa Kaakkois-Aasian, Tyynen valtameren saarten ja Australian alkuperäiskansojen taidetta, mutta esillä on myös muualta kotoisin olevien taiteilijoiden tunnettuja ja vähemmän tunnettuja teoksia. Museo perustettiin vuonna 1895, ja sen modernissa rakennuksessa on näytteillä osavaltion merkittävin julkinen taidekokoelma. Suurin paino on Intian valtameren alueen puoleisella taiteella, ja osavaltion lyhyt maantieteellinen etäisyys moniin kiehtoviin kulttuureihin näkyy näyttelyissä. Anything Goes -osiossa on esillä alkuperäiskansojen varhaista nykytaidetta sekä 1970- ja 80-lukujen pop- ja käsitetaidetta. Esillä on myös papunyalaisen aboriginaalin, Kaapa Tjampitjinpan, lumoavia maalauksia ja Barbara Hepworthin veistoksia.Here and There -galleriassa voit tutustua 1800-luvun ja varhaisen 1900-luvun taiteeseen. Esillä on monenlaista taidetta paikallisen kuuluisuuden Sir Hans Heysenin vesivärimaisematöistä maailmankuulun Rodinin veistoksiin.Tutustu ideologisia taisteluja ja yhteiskunnallisia muutoksia esittelevään Many Modernisms -näyttelyyn, jossa voit nähdä esimerkiksi Henry Mooren töitä.Expanding Fields -näyttelyssä esillä on nykytaidetta, jonka aiheita ovat esimerkiksi globalisaatio, ympäristökysymykset ja poliittiset valtataistelut. Tässä näyttelyssä on abstrakteja maalauksia, australialaisen valokuvaajan Max Pamin töitä sekä erikoisia, mutta kiinnostavia veistoksia. Museossa on myös videoinstallaatioita ja muuta digitaalista taidetta. Lisäksi museossa järjestetään säännöllisesti erikoisnäyttelyitä, joissa esillä on ollut muun muassa lasi- ja keramiikkataidetta, Van Goghin maalauksia sekä New Yorkin Museum of Modern Art -taidemuseon valokuvia. Tarkista museon verkkosivustosta, mitä vierailusi aikana museossa on näytteillä. Art Gallery of Western Australia sijaitsee Perth Cultural Centressä aivan kaupungin keskustassa. Jos saavut autolla, seuraa City of Perth Parking -kylttejä, jotka johdattavat katetulle pysäköintialueelle. Museo on suljettu tiistaisin ja tärkeimpinä juhlapyhinä. Pääsymaksu museoon on vapaaehtoinen, mutta tiettyihin päänäyttelyihin on ostettava pääsylippu. Alueella on kahvila ja ravintola.
Länsi-Australian taidemuseo: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit





Koe Länsi-Australian taidemuseo
Kiertoajelut ja päiväretket
Näytä kaikki 60 aktiviteettia
Pinnacles Sunset Stargazing Day Tour piknik-illallisella ja kaukoputkella v...
Aktiviteetin kesto on 9 tuntia
8.6 kautta 10, 20 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Luonto ja villieläimet
Näytä kaikki 16 aktiviteettia
Pinnacles: Aavikolla nautittava auringonlaskun grillijuhla, tähtien katselu...
Aktiviteetin kesto on 9 tuntia ja 30 minuuttia
9.8 kautta 10, 220 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Yksityiset ja tilauskiertoajelut
Näytä kaikki 13 aktiviteettia
Yksityinen premium-päiväretki Perthiin ja sen ympäristöön
Aktiviteetin kesto on 8 tuntia
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Risteilyt ja veneretket
Näytä kaikki 11 aktiviteettia
Tutustu Rottnest Islandin päiväretkeen Perthistä ja Fremantlesta käsin
Aktiviteetin kesto on 7 tuntia
9.0 kautta 10, 42 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Seikkailu ja ulkoilu
Näytä kaikki 6 aktiviteettia
Rottnest Islandin päiväretki pyörällä Perthistä ja Fremantlesta käsin
Aktiviteetin kesto on 7 tuntia
9.2 kautta 10, 29 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Kohteen Länsi-Australian taidemuseo suositut nähtävyydet
Parhaat hotellitarjoukset
Länsi-Australian taidemuseo: Tarkista hotellien saatavuus lähistöllä

Pan Pacific Perth
207 Adelaide Terrace East Perth WA

Duxton Hotel Perth
1 St Georges Terrace Perth WA

Great Southern Hotel Perth
15 Robinson Avenue Perth WA

Four Points by Sheraton Perth
707 Wellington Street Perth WA

ibis Perth
334 Murray Street Perth WA

Novotel Perth Langley
221 Adelaide Terrace Perth WA

QT Perth
133 Murray Street Perth WA

Alex Hotel
50 James Street Perth WA

The Ritz-Carlton, Perth
1 BARRACK STREET Perth WA
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
































