Liman katedraali: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Liman keskustasta tuskin löytyy paikkaa, jossa tämän 1500-luvun basilikan, Liman katedraalin, kaksoistornit eivät piirtyisi horisonttiin.

Liman katedraali on suuri basilika, jonka juuret juontavat 1500-luvun alkuun. Valkoisen, kolonialistisen rakennuksen valtavat kaksoistornit näkyvät keskustassa kaikkialle. Katedraali sijaitsee Plaza Mayorilla, yhdellä kaupungin keskeisimmistä paikoista. Siihen kuuluu useita sivukappeleita, jotka johtavat aukiolle ja ympäröiville kaduille. Katedraalissa on seinämaalauksia ja espanjalaisen konkistadorin hauta.

Ota valokuvia vaikuttavan rakennuksen julkisivusta ja korkealle kohoavista uusklassisista torneista. Arkkitehtuuri leveine pylväineen ja valkoisine ulkopintoineen on saanut selkeästi vaikutteita eurooppalaisista tyyleistä. Julkisivun keskiosassa on kolme suurta oviaukkoa. Käy tilavaan kirkkoon Portada del Perdónin (Anteeksiannon oven) kautta. Sisäänkäynnin yläpuolella komeilee Perun vaakuna.

Katedraaliin kuuluu 14 sivukappelia, joista osa avautuu kadulle. Ihaile juhlavan kirkon sisätilojen loistoa ja seinälle ripustettuja maalauksia. Esillä on myös vanhoja teoksia, jotka on löydetty vasta hiljattain restaurointitöiden aikana. Kullattu pääalttari on vaikuttava näky.

Vieraile museossa katsomassa historiallisia reliikkejä kolonialistiselta ajalta. Katedraalissa on myös espanjalaisen konkistadorin Francisco Pizarron hauta. Häntä pidetään yleisesti Liman kaupungin perustajana. Kaupungin synty ajoittuu 1500-luvulle aikaan, jolloin uudisasukkaat saapuivat alueelle.

Ilta on otollinen aika romanttiselle kävelylle Plaza Mayorilla. Silloin voit nähdä katedraalin ilta-auringon kultaamana. Alueen ravintolat tarjoavat monia ruokailuvaihtoehtoja. Katedraalin keskeisen sijainnin ansiosta ympäristössä on runsaasti kahviloita, baareja ja hotelleja.

Katedraalin alkuperäisen osan rakentaminen alkoi vuonna 1535. Sen jälkeen rakennusta on korjattu ja entisöity useita kertoja.

Liman katedraali sijaitsee keskeisellä paikalla Plaza Mayorin vieressä. Se on keskustan läpi virtaavan Rimacjoen eteläpuolella. Siirry bussilla Estación Jirón de la Unionin asemalle ja kävele siitä pari korttelia koilliseen katedraalille. Vanha, käytöstä poistettu Desamparadosin rautatieasema on pohjoispuolella kahden korttelin päässä. Alueella on monia ravintoloita, kahviloita ja hotelleja sekä nähtävyyksiä, kuten komea Casa virreinal de Aliaga -talo ja Palacio Municipal de Lima (Liman presidentinpalatsi).

Suunnittele matka ja näe Liman katedraali

Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.
Hotel Estelar Miraflores
Arawi Miraflores Prime
Girasoles Hotel

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Hotel Kamana
Hotel Kamana
3 out of 5
Jiron Camana 547 Lima, Lima, LIMA
Hotel Kamana
Hotel Diamond Lima
Hotel Diamond Lima
3 out of 5
Jr. Cuzco, Lima, Lima
Hotel Diamond Lima
Hotel Continental
Hotel Continental
3 out of 5
Jiron Puno 196, Lima, LIMA
Hotel Continental
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.