Lotus Pond: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Lotus Pond
Lotus Pond
Lotus Pond
Lotus Pond
Lotus Pond


Tutustu suuren Lianchi Tanin eli lootusjärven ympärillä sijaitseviin kiehtoviin nähtävyyksiin, jotka vaihtelevat lohikäärmeistä ja tiikereistä viehättävään kosteikkoalueeseen.

Lianchi Tan on Kaohsiungin keskustassa sijaitseva pagodien, paviljonkien ja markkinoiden reunustama valtava järvi. Suuri osa kaupungista on kasvanut järven ympärille, joten liikekeskusta ja monet nähtävyydet sijaitsevat sen lähettyvillä. Kävele järven ympäri ja ihaile lootuksia, joiden mukaan järvi on saanut nimensä.

Perehdy kiinalaisiin perinteisiin ja mytologiaan Lohikäärmeen ja tiikerin pagodeissa. Kävele sisään lohikäärmettä esittävän rakennelman suusta ja poistu ulos tiikerin kidasta, mikä symboloi huonon tuurin kääntymistä hyväksi onneksi. Kiipeä kaksoispagodien huipulle ja nauti panoraamanäkymistä järvelle ja sitä ympäröiville temppeleille.

Kevään ja syksyn paviljongit ovat majesteettisia vihreiden kattotiilten koristamia neljäkerroksisia kahdeksankulmaisia rakennuksia, joiden välillä kulkee silta. Ihaile lohikäärmeellä ratsastavaa myötätunnon jumalatarta Guanyinia esittävää patsasta.

Suuntaa Kungfutsen temppelille, joka rakennettiin alun perin vuonna 1684 ja siirrettiin uudelle paikalleen ja entisöitiin 1970-luvulla. Se on omistettu Kungfutsen ja hänen seuraajiensa muistolle.

Muita Lianchi Tanin rannoilla sijaitsevia nähtävyyksiä ovat muun muassa Chi Mingin palatsi, Tianfun palatsi ja Tiangongin temppeli. Chouchain kosteikkopuisto on rauhallinen paikka, jonne voit paeta kaupunkielämän kiireitä. Kävele tai pyöräile sen vaelluspoluilla ja ota valokuvia suomaasta ja vesistön toisella puolella kohoavista temppeleistä. Illalla voit kierrellä lähellä sijaitsevilla Liouhen yömarkkinoilla, joilla voit maistella taiwanilaisia herkkuja ja perehtyä paikalliseen kulttuuriin.

Ihaile päivän päätteeksi järvenpinnasta heijastuvaa auringonvaloa. Tekojärvi rakennettiin vuonna 1951. Järvellä on järjestetty monia urheilutapahtumia, kuten lohikäärmevenekilpailuja ja kanoottipooloa World Games‑urheilutapahtumassa.

Lianchi Tan muodostaa suuren osan Kaohsiungin ydinkeskustasta. Valitse jokin monista järvelle kulkevista busseista. Metron punainen linja kulkee järven itärannan suuntaisesti, joten voit jäädä pois kyydistä joko Zuoyingin tai Ecological Districtin asemalla ja kävellä muutaman minuutin matkan järvelle. Myös Zuoyingin ja Xinzuoyingin rautatieasemat sijaitsevat lähistöllä.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Royal Group Hotel Minghua Branch

Royal Group Hotel Minghua Branch

3 out of 5
No.257, Minghua Rd, Gushan District Kaohsiung
Royal Group Hotel Minghua Branch
Kaohsiung Marriott Hotel

Kaohsiung Marriott Hotel

5 out of 5
Gushan District Longdesin Rd 222 Kaohsiung
Kaohsiung Marriott Hotel
Chateau de Chine Hotel Kaohsiung

Chateau de Chine Hotel Kaohsiung

4 out of 5
No.43, Daren Rd. Kaohsiung
Chateau de Chine Hotel Kaohsiung
H2O Hotel

H2O Hotel

4.5 out of 5
No.366, Minghua Rd. Kaohsiung
H2O Hotel
Guide Education Culture Hotel Kaohsiung Museum of Fine Arts

Guide Education Culture Hotel Kaohsiung Museum of Fine Arts

3.5 out of 5
No.453, Zhonghua 1st Rd. Kaohsiung
Guide Education Culture Hotel Kaohsiung Museum of Fine Arts
Hotel R14

Hotel R14

3.5 out of 5
No.1, Wenzhong Rd. Kaohsiung
Hotel R14
Water Woods Inn

Water Woods Inn

3 out of 5
No. 111 Chonghuei St. Kaohsiung
Water Woods Inn
Airline Inn - Kaohsiung Station

Airline Inn - Kaohsiung Station

3 out of 5
No.33, Jianguo 3rd Rd. Kaohsiung
Airline Inn - Kaohsiung Station
Hotel King's Town

Hotel King's Town

3 out of 5
362, Jiuru 2nd Road Kaohsiung
Hotel King's Town
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.