Lullingstone Roman Villa: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Sisätiloissa järjestettävä näyttely, jossa on esillä löytöjä ja informatiivisia tauluja, jotka kertovat Lullingstonen alueen arkeologisista kaivauksista.
Arkeologinen kohde, jossa on näkyvillä raunioita ja informatiivisia näyttelyitä.
Suuren merieläimen, mahdollisesti plesiosauruksen, kivettynyt luuranko, jolle on ominaista sen suuri pää ja pitkulainen vartalo.
Arkeologinen alue, jossa on muinaisia raunioita ja valkokangas, jolle heijastetaan historiallinen tapahtumakuvaus.
Taidegalleria, jossa on esillä maalauksia ja muita taideteoksia.


Roomalaisen huvilan kiehtovilla raunioilla voit nähdä monimutkaisia mosaiikkeja ja tärkeitä arkeologisia löytöjä, kuten kaksi luurankoa. Lapset innostuvat saadessaan pukeutua roomalaisten asuihin.

Lullingstonen roomalaisen huvilan rauniot ovat peräisin Rooman valtakunnan ajan rakennuksesta. Huvila rakennettiin ensimmäisellä vuosisadalla jaa. Myöhemmin rakennus siirtyi ensin saksien hallintaan ja sittemmin normanneille, ja se muutettiin kappeliksi.

Rauniot löydettiin 1700-luvulla, mutta monet nykyisin esillä olevista osista kaivettiin esiin vasta 1900-luvun puolivälissä. Nykyään raunioita on suojaamassa rakennus, jossa esitellään aluetta ja sen arkeologisia löytöjä. Voit ihailla huvilan lattian 300-luvulta peräisin olevia mosaiikkeja, jotka esittävät kohtauksia roomalaisesta kirjallisuudesta, esimerkiksi troijalaisia ja jumalia. Jos kanttisi kestää, tutki myös kahta näytteillä olevaa kokonaista luurankoa. Molemmat niistä löytyivät kaivausten aikana arkuista. Toinen luurangoista kuuluu roomalaiselle uhkapelurille. Saat lisätietoa löydetyistä esineistä, kun otat maksuttoman äänioppaan.

Suuntaa pakana-alttarille, josta tehtiin myöhemmin kristittyjen kappeli. Seinillä näkyy edelleen taideteoksia jumalista ja nymfeistä. Vanhassa ruokasalissa voit miettiä, millaisia keskusteluja roomalaiset kävivät ateriallaan.

Lapset voivat pukeutua roomalaisiin asuihin ja pelata roomalaisia lautapelejä.

Kauniilla tiluksilla kiertää Lullingstone Loop Walk ‑kävelyreitti. Huomaathan, että valokuvaaminen saattaa olla joiltakin osin kielletty. Pidä tauko ja nauti kahvilassa virvokkeita tai ota omat eväät mukaan ja pidä piknik kaunista Darent Valleytä ja sen lävitse virtaavaa Darentjokea vasten.

Pääsymaksun suuruus riippuu kävijän iästä ja kävijäryhmän koosta. Myös aukioloajat vaihtelevat, joten tarkista ne verkkosivustolta etukäteen. Pysäköintialuetta saavat käyttää maksutta English Heritage ‑jäsenyyden hankkineet, mutta muille on pieni pysäköintimaksu.

Lullingstonen roomalainen huvila sijaitsee kilometrin kävelymatkan päässä Eynsfordin rautatieasemalta, Darentjoen vastakkaisella puolella asemaan nähden. Paikalle pääsee bussilla tai junalla monista lähiseudun kaupungeista, myös Lontoosta. Voit myös vuokrata polkupyörän ja pyöräillä lyhyen matkan huvilalle Eynsfordin keskustasta.

Kohteen Lullingstone Roman Villa suositut nähtävyydet


Parhaat hotellitarjoukset

Mercure Dartford Brands Hatch Hotel & Spa

Mercure Dartford Brands Hatch Hotel & Spa

4 out of 5
Brands Hatch, J3 Sevenoaks England
Mercure Dartford Brands Hatch Hotel & Spa
Castle Hotel

Castle Hotel

3.5 out of 5
High Street Farningham England
Castle Hotel
Balancyoga Guesthouse

Balancyoga Guesthouse

3 out of 5
Wyndfield, Kingsingfield Road West Kingsdown England
Balancyoga Guesthouse
Brandshatch Place Hotel & Spa

Brandshatch Place Hotel & Spa

4 out of 5
Brands Hatch Road Longfield England
Brandshatch Place Hotel & Spa
Rowhill Grange Hotel & Utopia Spa

Rowhill Grange Hotel & Utopia Spa

4 out of 5
Top Dartford Road Dartford England
Rowhill Grange Hotel & Utopia Spa
The Rising Sun Inn

The Rising Sun Inn

3 out of 5
S View Cottages Longfield England
The Rising Sun Inn
Love & Peace

Love & Peace

3.5 out of 5
Nº 15 Nightingale Corner Orpington England
Love & Peace
Beautiful re-imagined country chapel in peaceful hamlet

Beautiful re-imagined country chapel in peaceful hamlet

Otford
Beautiful re-imagined country chapel in peaceful hamlet
Tlk Apartments And Hotel

Tlk Apartments And Hotel

3 out of 5
36-50 High Street Orpington England
Tlk Apartments And Hotel
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.