Manzanillo matkavinkit

Matkaopas
Playa La Audiencia featuring hotelli, yleiset rantanäkymät ja rannikkokaupunki
Manzanillo on vilkas, teollistunut satamakaupunki ja suosittu turismikohde. Täällä voit tutustua meksikolaiseen elämäntyyliin palmujen reunustamilla rannoilla.

Vieraile Manzanillossa ja tutustu kaksoislahdelman lukuisiin hiekkarantoihin ja luoliin. Surffaa rannan aalloissa tai snorklaa trooppisten kalojen keskellä rauhallisemmilla vesillä. Syö tuoretta kalaa rantaravintoloissa ja maistele drinkkejä auringonlaskua seuratessasi. Älä jää paitsi vanhasta kaupungista, jossa siirtomaa-arkkitehtuuri muistuttaa Espanjan vallan ajasta.

Manzanillolla on kahdet kasvot. Se on Meksikon vilkkain kauppasatama: liikenne Espanjaan aloitettiin jo vuonna 1531. Se on myös rantalomailijan paratiisi: aurinko paistaa täällä keskimäärin 350 päivänä vuodessa ja hiekkarantoja löytyy joka makuun. Turismia on kehitetty aktiivisesti, jonka vaikutuksesta kaupungin houkuttelevuus on kasvanut entisestään. Paikallisten elämään pääsee yhä tutustumaan, kunhan poistuu keskustan alueelta.

Valitse suosikkipaikkasi kaupunkia reunustavalta pitkältä rantaviivalta. Jos et halua mennä kauas, kävele Playa San Pedriton rannalle hotelliltasi ja vietä päivä rannalla laiskotellen ja paikallisten leikkejä seuraillen. Playa Audiencian rauhallisissa vesissä on turvallista uida, kun taas Playa Miramar sopii parhaiten surffaukseen. Jos kaipaat yksityisyyttä, aja rannikkoa pitkin Oro Beachille, jonne vuorovesi on huhujen mukaan saattanut huuhtoa kultaa.

Tutustu Centro Historicon viehättävään siirtomaa-arkkitehtuuriin mutkittelevien katujen varrella. Zócalo on kaupungin pääaukio, ja oivallinen paikka illalliselle ihmisvilinää tarkkaillen. Täältä löydät kalaravintoloita, jotka tarjoavat mm. paikallista cevicheä, kalapataa ja käsintehtyä, palmun kukista valmistettua tuba-likööriä.

Läheinen Playa de Oron kansainvälinen lentokenttä sijaitsee puolen tunnin päässä kaupungista. Jos pysyt Santiagon lahden tuntumassa, monet huvitukset ovat kävelymatkan päässä. Bussit kulkevat kaupungin keskustaan. Jos haluat päästä kauemmas, vuokraa auto (ja kuljettaja).

Manzanillossa on lämmintä vuoden ympäri, joten lomailu onnistuu täällä talvellakin. Valitse päivät ja sopiva ranta, ja olet valmis täydelliseen meksikolaiseen rantalomaan.

Discover neighborhoods in Manzanillo

Default Image

Las Hadas

Rannoista ja ravintoloista tunnettu Las Hadas tarjoaa myös muita nähtävyyksiä, kuten La Audiencian ranta.

Las Hadas
Playa Miramar joka esittää yleiset rantanäkymät ja ranta

Club Santiago

Miramarin ranta ja Playa la Boquita ovat näkemisen arvoisia kohteessa Club Santiago vieraillessasi.

Club Santiago
Default Image

La Punta

Kohteessa La Punta vieraillessasi La Audiencian ranta ja Las Hadas -golfkenttä ovat joitain lähiseudun mielenkiintoisia kohteita.

La Punta
Default Image

Las Brisas

Vaikka Las Brisas ei tarjoa suurta määrää nähtävyyksiä, hieman kauempana sijaitsevat San Pedriton ranta ja Zocalo-aukio tarjoavat lisää nähtävää ja tekemistä.

Las Brisas
Default Image

El Tamarindo

Vaikka El Tamarindo ei tarjoa mitään kuuluisia nähtävyyksiä, San Pedriton ranta ja Zocalo-aukio ovat kaksi lähiseudulla olevaa kiinnostavaa kohdetta.

El Tamarindo
Default Image

Olas Altas

Playa la Boquita ja Playa Olas Altas (ranta) ovat näkemisen arvoisia kohteessa Olas Altas vieraillessasi.

Olas Altas
Vista Playa de Oro Manzanillo
Vista Playa de Oro Manzanillo
2.5 out of 5
Blvd. Miguel de la Madrid s/n, Manzanillo, COL
Hinta on 116 € per yö ajalle 7. kesäk. viiva 8. kesäk.
116 €
per yö
7. kesäk.–8. kesäk.
Yövy tässä all inclusive -tyyppisessä lomakeskuksessa kohteessa Manzanillo. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja 4 ulkouima-altaasta. ...
6,4/10 (992 arvostelua)
"Entiendo perfectamente que ese hotel tiene muchos años ya construido y creo que tiene detallitos como el aire acondicionado que hay que tener en mantenimiento. De ahí en mas todo bien"

Arvosteltu 24.5.2024

Vista Playa de Oro Manzanillo
Barceló Karmina All Inclusive
Barceló Karmina All Inclusive
4 out of 5
Avenida Vista Hermosa, 13, Manzanillo, COL
Hinta on 220 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
220 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Yövy tässä 4 tähden rannalla sijaitsevassa majoituspaikassa kohteessa Manzanillo. Nauti ilmaisesta pysäköinnistä, 6 ulkouima-altaasta ja täyden palvelun kylpylästä. ...
8/10 Very Good! (1 006 arvostelua)
"Bueno."

Arvosteltu 25.5.2024

Barceló Karmina All Inclusive
Las Hadas By Brisas
Las Hadas By Brisas
4 out of 5
Ave Vista Hermosa S N, Manzanillo, COL
Hinta on 153 € per yö ajalle 11. kesäk. viiva 12. kesäk.
153 €
per yö
11. kesäk.–12. kesäk.
Yövy tässä 4 tähden rannalla sijaitsevassa lomakeskuksessa kohteessa Manzanillo. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja täyden palvelun ...
8/10 Very Good! (1 004 arvostelua)
"I always love coming here it is so awesome and clean the staff is great"

Arvosteltu 24.5.2024

Las Hadas By Brisas
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
5 minutes from the beach and pool
5 minutes from the beach and pool
manzanillo, COL
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Manzanillo. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, puutarhasta ja patioista. Lähellä sijaitsevat La Audiencian ranta ja Casino ...
5 minutes from the beach and pool
Condominio Marlica Manzanillo
Condominio Marlica Manzanillo
4 out of 5
El Mar 1807, Las Brisas, 4, Manzanillo, COL
Yövy tässä 4 tähden rannalla sijaitsevassa huoneistossa kohteessa Manzanillo. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja rannasta. Lähellä ...
8,6/10 Excellent! (27 arvostelua)
"Excelente lugar"

Arvosteltu 20.5.2024

Condominio Marlica Manzanillo
Luxury Oceanfront-kattohuoneisto Gran Pacificossa
Luxury Oceanfront-kattohuoneisto Gran Pacificossa
Playa Azul Salagua, COL
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa huoneistossa kohteessa Manzanillo. Nauti rannasta, kuntokeskuksesta ja tenniskentistä. Lähellä sijaitsevat La Audiencian ranta ...
9,6/10 Exceptional! (4 arvostelua)
"If you are looking for a quiet place that feel's like a home and not a resort, this is the place to stay. It is very family friendly which is great if you are traveling with kids, I would not recommend if you are wanting a child free experience. The views from all three levels were beautiful! Air ..."

Arvosteltu 27.4.2024

Luxury Oceanfront-kattohuoneisto Gran Pacificossa
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet