Merimuseo: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Merimuseo joka esittää tori
Merimuseo johon kuuluu sisäkuvat
Merimuseo johon kuuluu sisäkuvat
Merimuseo joka esittää sisäkuvat
Merimuseo


Kun kerran Rotterdam on yksi Euroopan suurimpia ja vanhimpia satamakaupunkeja, on aivan ymmärrettävää, että siellä on myös yksi koko Euroopan vaikuttavimpia merihistoriallisia museoita.

Rotterdamin erinomainen merihistoriallinen museo on omistettu merenkäynnille, ja siellä on nähtävillä vanhoja, joidenkin varhaisimpien eurooppalaisten merenkävijöiden matkoihin liittyviä esineitä. Voit tutustua Euroopan vanhimman laivan pienoismallin yksityiskohtiin, tutkia harvinaisia matkapäiväkirjoja menneiltä ajoilta ja oppia paljon uutta varhaisten merimiesten seikkailuista.

Museo avattiin vuonna 1874, ja nykyään sen kokoelmiin sisältyy yli 850000 esinettä. Muista käydä katsomassa museon tähteä, Mataró-laivaa. Mataró on Euroopan vanhin laivan pienoismalli, joka rakennettiin 1400-luvulla samannimisessä espanjalaisessa kaupungissa, jonka kappeliin se lahjoitettiin. Pienoismalli on 121sentin pituinen, ja pikkutarkkojen yksityiskohtien ansiosta sitä on käytetty meriarkkitehtuurin tutkimuksessa sekä ohjeena jopa 1300-luvun laivojen tiettyjen teknisten yksityiskohtien määrittelyssä.

Tutustu kuuluisan merenkulun pioneerin Jan Huygen van Linschotenin hämmästyttävään matkareittiin tärkeimpien näyttelyesineiden salissa. Tätä matkapäiväkirjaa käytettiin tunnettujen portugalilaisten merimiesten salaisuuksien tallentamiseen, ja se on yksi lajinsa tärkeimpiä asiakirjoja maailmassa. Muiden kohokohtien lisäksi näytteillä on karttamestarin Joan Blaeun laatima merikortti. Voit verrata hänen laskelmiaan maiden muodoista siihen, mitä tänä päivänä tiedetään. Sen jälkeen voit vain ihastella sitä, miten tarkasti varhaisten aikojen tutkimusmatkailijat osasivat määrittää reittinsä käyttäen vain tähtiä apunaan.

Käy katsomassa MainPort Live -näytteillepanoa, jossa Rotterdamin satama on esitetty pienoiskoossa. Näytteillepano herää elämään videokatsauksilla, joissa kuvataan vanhoja laivoja kulkemassa jokea alas ja ulos aavalle merelle. Lapset varmasti nauttivat professori Splashin esityksestä museon pihalla. He voivat auttaa professoria ja hänen miehistöään lastaamaan laivan ja oppivat samalla lisää Rotterdamin merihistoriasta.

Merihistoriallinen museo sijaitsee veden äärellä kaupungin sydämessä. Se on avoinna päivittäin koulujen loma-aikoina. Muina vuodenaikoina museo on suljettuna maanantaisin ja yleisinä pyhäpäivinä. Museoon on pääsymaksu. Pyydä museosta tai eri puolilla Rotterdamia sijaitsevista tiedotuskeskuksista lisätietoja tulevista näyttelyistä.

Suunnittele matka ja näe Merimuseo

Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.
Havendijk Hotel
Urban Residences
Room Mate Bruno, Rotterdam

Kiertoajelut ja päiväretket

Näytä kaikki 44 aktiviteettia

Yksityiset ja tilauskiertoajelut

Näytä kaikki 12 aktiviteettia

Ruoka, juoma ja yöelämä

Näytä kaikki 7 aktiviteettia

Risteilyt ja veneretket

Näytä kaikki 4 aktiviteettia

Seikkailu ja ulkoilu

Näytä kaikki 3 aktiviteettia

Parhaat hotellitarjoukset

Bilderberg Parkhotel Rotterdam

Bilderberg Parkhotel Rotterdam

4.5 out of 5
Westersingel 70, Rotterdam
Bilderberg Parkhotel Rotterdam
The James Hotel Rotterdam

The James Hotel Rotterdam

3.5 out of 5
Aert van Nesstraat 25, Rotterdam
The James Hotel Rotterdam
DoubleTree by Hilton Rotterdam Centre

DoubleTree by Hilton Rotterdam Centre

4.5 out of 5
Leuvehaven 80, Rotterdam
DoubleTree by Hilton Rotterdam Centre
NH Atlanta Rotterdam

NH Atlanta Rotterdam

4 out of 5
Aert Van Nesstraat 4, Zuid-Holland, Rotterdam
NH Atlanta Rotterdam
Haven Hotel Rotterdam, Curio Collection by Hilton

Haven Hotel Rotterdam, Curio Collection by Hilton

5 out of 5
Leuvehaven 77, Rotterdam
Haven Hotel Rotterdam, Curio Collection by Hilton
Holiday Inn Express Rotterdam - Central Station by IHG

Holiday Inn Express Rotterdam - Central Station by IHG

3 out of 5
Weena 121, Rotterdam
Holiday Inn Express Rotterdam - Central Station by IHG
Hilton Rotterdam

Hilton Rotterdam

5 out of 5
Weena 10, Rotterdam
Hilton Rotterdam
H3 Hotel Rotterdam City Center

H3 Hotel Rotterdam City Center

3 out of 5
Witte de withstraat, 30, Rotterdam, ZH
H3 Hotel Rotterdam City Center
Rotterdam Marriott Hotel

Rotterdam Marriott Hotel

5 out of 5
Weena 686, Rotterdam
Rotterdam Marriott Hotel
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Matkusta ympäri maailmaa Expedian avulla