Nivala matkavinkit

Matkaopas
Jokimaisemien syleilyssä lepäävä kaupunki on täynnä maaseudun rauhaa, mutta matkailija pääsee myös irrottelemaan liikuntapaikoilla ja paikallisessa huvikeskuksessa.

Pohjois Pohjanmaan maakunnassa sijaitseva Nivala on viihtyisä maalaiskaupunki, jossa on ystävällisten asukkaiden ja viljavien peltomaisemien lisäksi kiinnostavia museoita ja monia vapaa ajanviettomahdollisuuksia. Lähde luontoretkelle kaupungin patikkapoluille, osallistu paikallishistoriasta muistuttavalle Kapinaviikolle tai tutustu Nivalan menneisyyteen paikkakunnan museoissa. Nivalan tunnetuin asukas, presidentti Kyösti Kallio, on lisäksi näkyvästi esillä kaupungissa. Matka Nivalaan on samalla matka pohjanmaalaiseen sielunmaisemaan, jossa kotiseuturakkaus ja lakeuden kutsu yhdistyvät houkuttelevalla tavalla.Varsinaista kaupunkilomaa Nivalassa ei välttämättä kannata viettää, sillä kaunis maalaismaisema on keskustan katuja houkuttelevampi näky, mutta kirkonkylällä on useita vierailun arvoisia kohteita. Kyösti ja Kalervo Kallion museossa vieraileva matkailija pääsee tutustumaan sekä presidentti isän että kuvanveistäjäpojan elämäntyöhön liittyvään esineistöön ja arkistoaineistoon. Kesällä museo on avoinna tiistaista sunnuntaihin muina vuodenaikoina siihen pääsee tutustumaan sopimuksen mukaan. Kalervo Kallion kädenjälkeä näkee myös vuonna 1803 valmistuneen Nivalan kirkon sankarihautojen muistomerkillä.Jatka kierrostasi Nivalan kirkonkylällä ja vieraile kotiseutumuseo Katvalassa, jonka rakennukset ja kotieläinpiha ovat auki kesäisin. Vanhan kanttorilan lisäksi Katvalan rakennuksiin kuuluu muun muassa sikomökki ja alkuperäisellä paikallaan oleva aitta, navetta ja riihi, mutta kotiseutumuseon alueelle on siirretty perinteisiä rakennuksia myös muualta. Jos satut olemaan lomalla Nivalassa kukkeimpaan kesäaikaan, kannattaa matka ajoittaa Kapinaviikon tapahtumapäiville. Paikallishistoriaan kuuluvasta hevoskiistasta nimensä lainannut Kapinaviikko on täynnä kisoja, huvituksia ja konsertteja niin paikallisille kuin vierailijoille.Nivalassa aika kuluu myös liikunnan ja viihteen parissa, sillä viihdekeskus Tuiskula ja liikuntakeskus Uikko pitävät huolen kaupungin tapahtumatarjonnasta. Pohjois Pohjanmaalla lähes legendaarisessa maineessa oleva Tuiskula perustettiin jo vuonna 1925, eikä viihdekeskuksen nykytarjonnastakaan puutu huippuesiintyjiä ja tanssitapahtumia. Liikuntakeskus Uikossa yhdistät viihteen ja urheilun, sillä sen valikoimiin kuuluu muun muassa keilarata, uimala ja kuntokeskus. Luonnon rauhaa kaipaavat aktiivilomailijat löytävät Pidisjärven lounaispuolelta Kivenhakkaajan luontopolun, jonka varrella on esimerkiksi tervahauta.Nivala on hyvä kunta myös niille matkustajille, jotka haluavat yöpyä luonnon rauhassa tai kokeilla kalaonneaan Pohjanmaan joissa. Toteuta aktiivinen ja halpa matka Nivalaan hyödyntämällä kaupungin keskustan vierustaa virtaavan Malisjoen tai hieman kirkonkylältä kauempana olevan Kalajoen tarjoamia kalastusmahdollisuuksia. Kolopallon ystävät eivät myöskään joudu pettymään Nivalassa, sillä paikkakunnalla sijaitseva Nivalan Seudun Golf ylläpitää täysimittaista golfviheriötä kirkonkylältä kaakkoon.Noin 11 000 asukkaan Nivalaan on helppo saapua omalla autolla, sillä valtatie 27 Kalajoelta Iisalmeen ja valtatie 28 Kokkolasta Kajaaniin risteävät kaupungin kohdalla. Lisäksi Nivalaan pääsee kätevästi junalla Ylivieskasta ja Iisalmelta päin.

Hotelli Keskipiste
Hotelli Keskipiste
3 out of 5
rannantie 13, Kärsämäki, Pohjois-Pohjanmaa
Hinta on 104 € per yö ajalle 20. huhtik. viiva 21. huhtik.
104 €
per yö
20. huhtik.–21. huhtik.
Yövy tässä 3 tähden hotellissa kohteessa Kärsämäki. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja päivittäisestä siivouksesta. Oikeiden asiakkaiden ...
8,6/10 Excellent! (4 arvostelua)
Yöpyminen
"Yöpyminen ok . Hiljainen paikka. Aamiainen hyvä. Iso huone mutta isoon huoneeseen liian pieni telkkari."

Arvosteltu 17.3.2024

Hotelli Keskipiste
Dagmarin kulma by Interhome
Dagmarin kulma by Interhome
Ylivieska
Hinta on 339 € per yö ajalle 21. huhtik. viiva 22. huhtik.
339 €
per yö
21. huhtik.–22. huhtik.
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Ylivieska. Nauti saunasta, paikan päällä olevasta pysäköinnistä ja televisiosta. Oikeiden asiakkaiden arvosteluja majoituspaikalle ...
Dagmarin kulma by Interhome
Karjalan kelohuvila by Interhome
Karjalan kelohuvila by Interhome
Pihtipudas, Central Finland
Hinta on 325 € per yö ajalle 24. huhtik. viiva 25. huhtik.
325 €
per yö
24. huhtik.–25. huhtik.
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Pihtipudas. Nauti saunasta, paikan päällä olevasta pysäköinnistä ja terassista. Oikeiden asiakkaiden arvosteluja majoituspaikalle ...
Karjalan kelohuvila by Interhome
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Karjalan kelohuvila by Interhome
Karjalan kelohuvila by Interhome
Pihtipudas, Central Finland
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Pihtipudas. Nauti saunasta, paikan päällä olevasta pysäköinnistä ja terassista. Oikeiden asiakkaiden arvosteluja majoituspaikalle ...
Karjalan kelohuvila by Interhome
Dagmarin kulma by Interhome
Dagmarin kulma by Interhome
Ylivieska
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Ylivieska. Nauti saunasta, paikan päällä olevasta pysäköinnistä ja televisiosta. Oikeiden asiakkaiden arvosteluja majoituspaikalle ...
Dagmarin kulma by Interhome
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet