”Hotelli on todella hyvällä paikalla juuri amsterdamin ulkopuolella. Liikkuminen oli kuitenkin sujuvaa junalla ja hotelli on aivan aseman ulkopuolella. Hotelli oli yleisilmeeltään siisti, mutta huomenna ne itsessään oli melko nuhjuisessa kunnossa. Tapetti irtoili seinältä, suihkun saumoissa oli hometta, seinillä oli epämääräisiä likaroiskeista ja kylpyhuoneen seinässä hammastahnaa. Huone muuten oli tilava ja viihtyisä, vaikka äänieristys oli myös melko olematon. Huoneen viemäri piti myös outoa...
”Erittäin mukava ja avulias henkilökunta. Huone oli siisti ja tilava. Kadun äänet hieman kuuluivat sisälle, mutta ei häiritsevästi. Aamupala ei ollut hirveän monipuolinen, mutta vatsat saatiin täyteen. Hotelli on myös aistiystävällinen hillityllä valaistuksella ja äänimaailmalla. Erittäin helppoa kulkea junalla Amsterdamiin sekä lentokentälle. Myös Zaandamissa oivat ostos- ja ruokailumahdollisuudet.”
”Huone oli siisti ja ikkunan puuttuminen ei haitannut meitä. Hotelli ja ympäröivä alue olivat rauhallisia. Useampi ruokakauppa ja ravintola kävelyetäisyydellä. Ilmastoinnista iso plussa.”
”Perfekt rum för en weekend getaway med fyra tjejer. Ett litet kylskåp, två sovrum och två badrum. Ett litet vardagsrum och kök att hänga i mellan varven. Lite slarvigt städat när föregående gästers tomflaskor och smutsig strumpa fanns kvar i rummet när vi checkade in. Bra frukost som gjorde sin sak. Det bästa var läget, 15 min med tåg rakt från flygfältet, bussar, tåg och spårvagn går rakt ytterom. Enkelt att ta sig runt i Amsterdam. Mycket prisvärt och bra hotell.”
Kuinka paljon kohteen Noordeinde pakettimatka maksaa?
Kohteen Noordeinde matkapaketit maksavat alkaen . Voit varata pakettiisi esimerkiksi hotellin, vuokra-auton ja lennot ja luoda unelmiesi matkan. Äläkä unohda lisätä pakettiisi myös pari aktiviteettia!
Kuinka voin varata halvan pakettimatkan kohteeseen Noordeinde?
Voit hakea suunnitelmiisi parhaiten sopivat lennot, lisätä majoituksen varaukseesi ja nauttia huomattavista säästöistä. Se on näin helppoa! Varaamalla kohteen Noordeinde pakettimatkan, voit säästää tuntuvasti varatessasi seuraavaa lomaasi. Expedia tarjoaa kaikki lomasi osat aina lennoista ja hotelleista vuokra-autoihin ja erilaisiin kokemuksiin mahdollisimman edulliseen hintaan. Ja koska valikoimaamme kuuluu yli 500 lentoyhtiön lentoja ja yli 1 000 000 majoitusliikettä maailmanlaajuisesti, vaihtoehdot eivät lopu kesken.
Mitkä ovat suosituimpia hotelleja kohteessa Noordeinde?
Kuinka pitkälle etukäteen minun kannattaa varata loma kohteessa Noordeinde?
On vaikea sanoa täsmälleen, milloin lentohinnat ovat halvimmillaan, mutta yleisesti ottaen mitä aikaisemmin pystyt tekemään varauksen, sitä parempi. Suurin osa lennoista on saatavilla Expedian sivuilla jopa 12 kuukautta etukäteen. Mutta jos olet tekemässä varausta viime hetkellä, älä turhaan huolehdi. Joskus voit löytää edulliset lennot vain pari viikkoa ennen matkapäivää.
Mitä kohteen Noordeinde pakettimatkaan sisältyy varatessa Expedialta?
Expedia tarjoaa kaiken, mitä tarvitset voidaksesi varata kohteen Noordeinde matkasi. Mutta voit lisätä pakettiisi vain ne osat, jotka haluat, kuten esimerkiksi hotellin, lennot ja vuokra-auton. Ja lisäksi varauksen tehtyäsi voit lisätä lomaasi myös aktiviteetteja. Millaiselle lomalle sitten haluatkin lähteä, löydät varmasti kauttamme itsellesi parhaiten sopivat vaihtoehdot.
Mitä minun tulisi tietää ennen kuin varaan pakettimatkan kohteeseen Noordeinde?
Hintamme ovat aina halvat, mutta voit säästää vieläkin enemmän, jos varaat hotellin, lennot ja vuokra-auton samalla kertaa. Varaamalla Expedian lomapaketin tiedät aina, kuinka paljon lomasi maksaa ja voit tehdä siitä suunnitelmiisi parhaiten sopivan.
Voinko valita lentoyhtiön, jos varaan pakettimatkan kohteeseen Noordeinde Expedian kautta?
Kyllä voit, ja tämä on yksi Expedian matkapakettien eduista. Voit valita haluamasi lennot, hotellin ja paljon muuta. Tarjoamme yli 500 lentoyhtiön lentoja ympäri maailman, joten sinulla on runsaasti vaihtoehtoja suunnitellessasi matkaasi.
Jos en pysty matkustamaan, voinko peruuttaa kohteen Noordeinde pakettimatkani?
Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, joten on hyvä tietää, että voit muuttaa tai peruuttaa kohteen Noordeinde matkapakettisi helposti. Jos varasit matkasi 24 tunnin sisällä, voit ehkä saada hyvityksen. Jos teit varauksesi yli 24 tuntia sitten, lentoyhtiö, hotelli tai autovuokraamo saattaa veloittaa tästä maksuja. Saat lisätietoja asiakaspalvelumme sivuilta.
* Säästöt perustuvat matkapakettivarauksiin, kun niitä verrataan samojen osioiden hintaan erikseen varattuna. Säästöt eivät koske kaikkia matkapakettivarauksia.