Nurmes matkavinkit

Matkaopas

Nurmes
Pielisen pohjoisrannalla olevassa Nurmeksessa vietät aikaa Bomban talossa karjalaisiin perinteisiin tutustuen ja upeassa luonnossa liikkuen.

Pohjois-Karjalassa sijaitseva Nurmes on lähellä Venäjän rajaa sijaitseva kaupunki, joka tunnetaan erityisesti karjalaisen kulttuurin vaalimisesta ja näyttävistä vaara- ja järvimaisemista. Matkalla Nurmeksessa näet esimerkiksi Bomban talon, joka on perinteiseen rajakarjalaiseen tyyliin rakennettu hirsitalo, ja osallistut hauskoihin ja omaleimaisiin kesätapahtumiin. Nurmeksessa on lisäksi muita kiinnostavia museokohteita, kuten Ikolan museo ja Kötsin museo, joissa paikallinen historia tulee tutuksi. Nurmeksen lumoavimpia luonnonnähtävyyksiä on Suomen neljänneksi suurin järvi Pielinen, jonka rannalla sijaitsee myös kuuluisa Kolin kansallispuisto.Upea järviluonto on Itä-Suomessa aina lähellä, ja kaupunkilomalla Nurmeksessa järvimaisemilta on suorastaan mahdotonta välttyä. Kapealla niemellä sijaitsevaa kaupunkikeskustaa ympäröi vesi lähes joka puolelta, joten luonnonrauhaa on Nurmeksessa aina tarjolla. Kiertele Puu-Nurmeksena tunnettua 1800-luvulta peräisin olevaa kaupunginosaa, jonka leveiden katujen varsilla kasvaa runsaasti koivuja. Vanhan kauppalan harjulla olevan suojellun puutaloalueen rakennukset on entisöity kauniisti, joten vietä kesäinen päivä Nurmeksen kauneinta kaupunginosaa kierrellen.Etenkin kesäisin Nurmeksessa on runsaasti kiinnostavia tapahtumia, kuten Karjalaiset laulujuhlat ja Drive In & Rock. Alkukesästä järjestettävässä laulujuhlassa vaalitaan karjalankielistä laulukulttuuria, kuullaan kuoroesityksiä ja annetaan yhteislaulun kaikua Karjalan kunnailla. Loppukesällä amerikanrautojen ystävät lähtevät lomalle Nurmekseen, sillä silloin 50-luvun henkeen järjestettävä rock- ja elokuvatapahtuma tuo eloa kaupungin kaduille. Suuntaa Bomban ja Hyvärilän matkailukeskusten alueelle ja osallistu aitoon drive in elokuvanäytäntöön.Bomban ja Hyvärilän alue on muutenkin Nurmeksen suosituinta matkailuseutua, sillä siellä sijaitsevat kaupungin kiinnostavimmat nähtävyydet ja parhaat huvittelumahdollisuudet. Alkuperäiseen karjalaiseen tyyliin rakennettu Bomban talo on kopio 1800-luvun hulppeasta hirsirakennuksesta, jossa pääsee muun muassa nauttimaan paikallisia perinneherkkuja. Karjalaiskylän alueella on myös Pyhien Sergei ja Herman Valamolaisten tsasouna eli ortodoksinen rukoushuone sekä Bomban kylpylähotelli. Bomban ja Hyvärilän matkailukeskuksissa pääset osallistumaan myös kalastusretkelle tai vesijettisafarille Pielisellä ja pelaamaan golfia järvenrantamaisemissa.Kiinnostavan ja halvan matkan Nurmekseen saa suunniteltua helposti alueen museo- ja luontokohteiden ympärille. Ikolan museoalueella on näyttävä ja kauniisti sisustettu päärakennus Rantolan talo ja kaksi 1700-luvulta peräisin olevaa aittaa. Kesäisin pääset tervehtimään myös museoalueella laiduntavia lampaita ja nauttimaan kahvilaherkkuja Ikolan pirtissä. Kötsin museossa tutustut Nurmeksen menneisyyteen aina esihistoriallisilta ajoilta 1900-luvun alkupuolen kauppala-arkeen saakka.Nurmeksesta on lisäksi erittäin helppo lähteä Pielisen lounaisrannalla sijaitsevaan Kolin kansallispuistoon, joka tunnetaan erityisesti vaarojen huipulta järven ylle aukeavasta kansallismaisemasta. Joensuun ja Kontiomäen välillä kulkeva paikallisjuna pysähtyy myös Nurmeksessa, ja veneilyn ystävät pääsevät Nurmekseen aina Suomenlahdelta saakka.

Break Sokos Hotel Bomba

Break Sokos Hotel Bomba

3.5 out of 5
Tuulentie 10, Nurmes
Hinta on 128 € per yö ajalle 22.10. viiva 23.10.
128 €
22.10.–23.10.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 3,5 tähden rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Nurmes. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...
8,4/10 Very Good! (225 arvostelua)
"Huone aikansa elänyt. Uima-allas ihan huippu"

Arvosteltu 26.9.2025

Break Sokos Hotel Bomba
Hotel Kalevala

Hotel Kalevala

3.5 out of 5
Väinämöinen 9, Kuhmo, Northern Finland
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 122 € per yö ajalle 31.10. viiva 1.11.
122 €
31.10.–1.11.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 3,5 tähden rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Kuhmo. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...
8/10 Very Good! (100 arvostelua)
"Erittäin hyvä ruoka. Vähän henkilökuntaa, joten paikoin odottelua, muuten kiitettävää. Menisin uudestaan."

Arvosteltu 3.7.2025

Hotel Kalevala
Hotelli Kaatrahovi

Hotelli Kaatrahovi

3 out of 5
Pielisentie 45, Lieksa, Pohjois-Karjala
Hinta on 79 € per yö ajalle 4.10. viiva 5.10.
79 €
4.10.–5.10.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 3 tähden hotellissa kohteessa Lieksa. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja aamiaisesta (lisämaksusta). Lähellä sijaitsevat ...
8/10 Very Good! (83 arvostelua)
Pikainen yöpyminen
"Avaimen sai numerolukollisesta lokerosta ja sen voi lähtiessä jättää huoneeseen. Mitään vastaanottoa ei ollut. Huone oli siisti, erillinen WC oli OK. Yleiset tilat olivat kuin yökerhosta. Hotellin ulkonäkö on hiukan rähjäinen, mutta sisätilat siistit. Lisähintaan saatavaa aamiaista ei tullut ..."

Arvosteltu 20.7.2025

Hotelli Kaatrahovi
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
A high-quality villa, near Koli National Park in North Karelia in Finland

A high-quality villa, near Koli National Park in North Karelia in Finland

Pohjois-Karjala, Pohjois-Karjala
Yövy tässä huvilassa kohteessa Lieksa. Nauti pyykinpesutiloista ja ilmastoinnista. Lähellä sijaitsevat Räsävaaran näkötorni ja Satama, jotka ovat suosittuja ...
A high-quality villa, near Koli National Park in North Karelia in Finland
Koivuniemi

Koivuniemi

3.5 out of 5
Ryynäskyläntie 33 b, Juuka
Yövy tässä 3,5 tähden rannalla sijaitsevassa huvilassa kohteessa Juuka. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja rannasta. Lähellä sijaitsevat ...
Koivuniemi
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Nurmes: Arvostelut

3.3
Asiakasarvosana
5 - Loistava
1
5 - Loistava 25%
4 - Hyvä
0
4 - Hyvä 0%
3 - OK
2
3 - OK 50%
2 - Pettymys
1
2 - Pettymys 25%
1 - Hirveä
0
1 - Hirveä 0%

2/5 - Pettymys

Tarkistettu asiakas

Rapistuneen oloinen paikkakunta, jossa vähän nähtävää.

Kohteen Nurmes lähellä sijaitsevat kaupungit