Heti Ossin-loman alussa huomaat kaupungin monipuolisen luonteen. Klassisia rakennuksia ympäröivät modernit lähiöt, päiväsajan hauskat markkinat väistyvät dynaamisen iltaelämän tieltä ja lisäksi kaupungissa on lukuisia ostoskeskuksia. Kaupunki sijaitsee kaukana sisämaassa, mutta siellä on kuitenkin satama.
Ensimmäinen kirjallinen maininta Ossista on vuodelta 1161, mutta alueella tiedetään olleen asutusta jo 2000 vuotta eaa. Nykyään matkat Ossiin vievät moderniin kaupunkiin, joka ei ole unohtanut historiallisia juuriaan. Stadsarchief Oss on paras paikka oppia lisää kaupungin ja ympäröivän alueen historiasta.
Kulttuurin ystävät pitävät myös Ossista. Museum Jan Cunen sijaitsee suojellussa rakennuksessa Ossin keskustassa. Siellä sinua kehotetaan aktiivisesti tutustumaan 1800-luvun taiteen ja nykytaiteen näyttelyihin. Jälkiä vanhemmasta sivilisaatiosta löytyy Vorstengrafista, joka on rekonstruoitu 600-luvun eaa. hautapaikka, josta löytyi ainutlaatuinen rautamiekka vuonna 1933.
Jos pidät tyypillisestä hollantilaisesta arkkitehtuurista, vieraile Zeldenrustin ja Nieuw Levenin perinteisissä tornimyllyissä, jotka ovat avoinna yleisölle lauantaisin. Koristeellinen, uusgoottilainen Grote Kerk on myös vierailun arvoinen.
Brabantin maakunnassa sijaitseva Oss isännöi lukuisia kulttuuritapahtumia ja on erittäin vilkas karnevaalien aikaan. Muita aikoina vuodesta tarjolla on popkonsertteja, filmifestivaaleja ja näytelmiä Groene Engelissä.
Ossista on loistavat yhteydet naapurikaupunkeihin ja muihin Alankomaiden osiin, matkustitpa autolla tai julkisilla kulkuneuvoilla. Kaupungin jotkin osat soveltuvat polkupyöräilyyn. Ossissa on tarjolla monenlaisia majoitusvaihtoehtoja yksinkertaisista majapaikoista luksushotelleihin.
Halusitpa lomaltasi historiaa, kulttuuria, leppoisaa tunnelmaa tai vieraanvaraisuutta, matka Ossiin kannattaa.