Pafoksen arkeologinen puisto: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Muinaiset rauniot, joissa on pylväitä ja kivirakenteita.
Muinainen amfiteatteri, jossa on kiviporrasaskelmat ja joku henkilö seisoo sen pohjalla.
Muinaiset rauniot, joissa on pylväitä ja kiviseiniä.
Puisesti sisustettu tila, jossa on kuvioitu lattia, metalliset kaiteet ja suuret ikkunat, joista avautuu näkymä ulkoalueelle.
Kivipolku johtaa rakennukseen, jonka päällä on punatiilistä katto. Rakennuksen ympärillä on vehreää kasvillisuutta ja palmuja.


Kirjavat roomalaiset mosaiikit ovat parhaita arkeologisia jäänteitä tällä alueella, jolla on viimeisten parin vuosituhannen aikana asunut useita kansoja.

Pafoksen arkeologisessa puistossa pääset eläytymään eri sivilisaatioiden elämään esihistorialliselta ajalta keskiajalle. Suurin osa kaivausten raunioista on Rooman vallan ajalta – tällaisia ovat esimerkiksi muinaisten huviloiden upeat mosaiikkilattiat. Aiempien sivilisaatioiden kiehtovien jäänteiden etsiminen jatkuu täällä edelleen, ja puisto onkin julistettu Unescon maailmanperintökohteeksi historiallisen merkityksensä vuoksi.

Puiston kiinnostavimpia nähtävyyksiä ovat roomalaisten huviloiden mosaiikkilattiat. Tulet ihastumaan näihin 200–400-luvuilta peräisin oleviin taideteoksiin. Dionysoksen talossa on tätä viinin jumalaa esittävä mosaiikki. Theseuksen talon lattiassa taas kuvataan taistelua Minotauroksen kanssa. Lattioiden päälle on rakennettu puulavat, joilla vieraat voivat kävellä ja tarkastella taideteoksia tarkemmin. Roomalaisten huviloiden joukossa ovat myös Aionin ja Orfeuksen talot, joiden mosaiikit ovat niin ikään säilyneet hämmästyttävän hyvin.

Puisto on tilava, ja sen taustalla siintävät vuoristomaisemat tekevät siitä entistä seesteisemmän ja idyllisemmän. Jos haluat nähdä puiston ylhäältä käsin, kiipeä turkkilaisen linnan huipulle. Sieltä näkyy myös jonkin verran kaupunkia ja sinisenä kimmeltävä meri.

Huomaa roomalainen, kalkkikivestä 100-luvulla rakennettu odeon. Se toimii edelleen erilaisten konserttien ja teatteriesitysten näyttämönä. Lisäksi voit vierailla pari vuosisataa myöhemmin rakennetussa Chrysopolitissan basilikassa. Kävele puistossa kaikessa rauhassa, jotta näkisit varmasti kaikki sen historialliset helmet.

Puisto on avoinna joka päivä aikaisesta aamusta alkuiltaan, ja sisäänpääsystä peritään pieni maksu. Kesäkuukausina aukioloajat ovat hieman pidemmät.

Pafoksen arkeologinen puisto sijaitsee Nea Pafoksen (uusi Pafos) alueella kaupungin lounaispuolella. Lähistöltä löytyvät Kings Avenue Mall, Majakkaranta ja muutama lomakeskus. Voit saapua puistoon bussilla, sillä pysäkki on aivan puiston vieressä. Jos taas tulet paikalle autolla, voit pysäköidä puiston omalle pysäköintialueelle.

Suunnittele matka ja näe Pafoksen arkeologinen puisto

Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.
Castle Holiday Apartments
Almond Business Hotel
Faros Hotel Ayia Napa

Kohteen Pafoksen arkeologinen puisto suositut nähtävyydet


Parhaat hotellitarjoukset

M Boutique Hotel - Designed for Adults

M Boutique Hotel - Designed for Adults

5 out of 5
Alkminis Paphos Paphos
M Boutique Hotel - Designed for Adults
Almyra

Almyra

5 out of 5
12 Poseidonos Avenue Paphos
Almyra
Elysium

Elysium

5 out of 5
Queen Verenikis Street Paphos
Elysium
Anemi Hotel & Suites

Anemi Hotel & Suites

4 out of 5
Iasonos Street Paphos
Anemi Hotel & Suites
Annabelle

Annabelle

5 out of 5
Poseidon Ave Paphos
Annabelle
Elysia Park

Elysia Park

4 out of 5
22 Sotiraki Markidi Street, Kato Paphos Paphos
Elysia Park
King Evelthon Beach Hotel & Resort

King Evelthon Beach Hotel & Resort

5 out of 5
Chloraka Avenue Chlorakas
King Evelthon Beach Hotel & Resort
Princessa Vera Hotel Apartments

Princessa Vera Hotel Apartments

3 out of 5
17 Tombs of the kings avenue Paphos
Princessa Vera Hotel Apartments
King Jason Paphos - Designed for Adults By Louis Hotels

King Jason Paphos - Designed for Adults By Louis Hotels

4.5 out of 5
Pentadaktylou Street Paphos
King Jason Paphos - Designed for Adults By Louis Hotels
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.