Pariisin katakombit: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Kuvan toimittaja: Paris CVB
Pariisin katakombit
Pariisin katakombit joka esittää sisäkuvat
Pariisin katakombit
Pariisin katakombit johon kuuluu sisäkuvat, vanha arkkitehtuuri ja hautausmaa


Tämä aavemainen maanalainen hautausmaa avautui turisteille vuonna 1874, ja sinne on haudattu yli kuusi miljoonaa pariisilaista.

Aavemaisine, koristeellisine luumuodostelmineen Pariisin katakombit näyttävät lähinnä makaaberilta taiteelta, mutta todellisuudessa syy muodostelmiin on käytännöllinen. Kaupungin täyteen ahdetut hautausmaat aiheuttivat 1700-luvulla terveysongelmia, kuten sairauksien leviämisen saastuneen veden mukana. Vuosina 1786–1814 kaupungin hautausmailta ylös kaivetut luut siirrettiin hylättyihin louhoksiin, minkä seurauksena katakombit syntyivät. Yli 1,6 kilometrin pituisten käytävien seinät on päällystetty siististi päällekkäin muistotaulujen ympärille asetelluilla luilla. Luut on järjestetty tyypin mukaan – pääkallot, reisiluut, sääriluut jne. Luut ovat yli sata vuotta vanhoja, ja jotkin ovat peräisin jopa Ranskan suuren vallankumouksen ajoilta.

Kävijät voivat laskeutua katakombeihin pitkin Pariisin 14. piirissä sijaitsevia 130 askelman portaita ja kulkea vapaasti matalissa tunneleissa, jotka on hämärästi valaistu. Seinillä on yksityiskohtaisia veistoksia, jotka tunnetaan Décuren veistoksina. Teokset ovat peräisin vuodelta 1777, ja ne ovat sotaveteraani ja louhostarkastaja Décuren tekemiä. Décure menehtyi, kun tunnelin ylätasoon puhkesi onkalo, joka vei hänet mukanaan.

Vuokraa audio-opastus, joka opastaa sinut läpi mutkaisten käytävien ja kertoo yksityiskohtaisia taustatietoja tämän hautakammion kohokohdista. Sellainen on esimerkiksi pieni luuseinän ympäröimä Samarialaisen suihkulähde. Katakombien vanhin esine on lamppu, jonka valossa louhostyöläiset työskentelivät tunneleissa.

Katakombit ovat avoinna joka päivä paitsi maanantaisin. Varaa vähintään tunti aikaa käytävissä kiertelyyn. Alle 14-vuotiaiden lasten on oltava aikuisen seurassa.

Sisäänkäynti katakombeihin on huomaamaton, sillä se sijaitsee Place Denfert–Rochereau -aukion puiden katveessa. Varaudu vähintään tunnin jonotukseen. Ota mukaasi lämmin pusero, sillä maan alla on kesäisinkin viileää. Käytävien maapohja voi myös olla liukas, joten astele varsinkin portaat varovasti. Seuraa katakombien käytävämerkintöjä, jotta et eksy. Louhostunneleissa on katakombien lisäksi 290 kilometriä käytäviä. Lähistöllä on pysäköintipaikkoja, ja alueelle pääsee julkisilla liikennevälineillä.

Suunnittele matka ja näe Pariisin katakombit

Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.
Normandy Le Chantier
 Hôtel de Berri Champs-Élysées, a Luxury Collection Hotel
Hôtel Brittany Opéra

Kiertoajelut ja päiväretket

Näytä kaikki 241 aktiviteettia

Ruoka, juoma ja yöelämä

Näytä kaikki 54 aktiviteettia

Yksityiset ja tilauskiertoajelut

Näytä kaikki 26 aktiviteettia

Esitykset ja konsertit

Näytä kaikki 11 aktiviteettia

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Villa Montparnasse

Villa Montparnasse

4 out of 5
2 Rue Boulard, Paris, Paris
Villa Montparnasse
Paris Marriott Rive Gauche Hotel & Conference Center

Paris Marriott Rive Gauche Hotel & Conference Center

4 out of 5
17 Boulevard Saint Jacques, Paris, Paris
Paris Marriott Rive Gauche Hotel & Conference Center
Hôtel des Grands Voyageurs

Hôtel des Grands Voyageurs

4 out of 5
92 Rue De Vaugirard, Paris, Paris
Hôtel des Grands Voyageurs
Pullman Paris Montparnasse Hotel

Pullman Paris Montparnasse Hotel

4 out of 5
19 Rue Commandant Rene Mouchotte, Paris, Paris
Pullman Paris Montparnasse Hotel
Novotel Paris Centre Gare Montparnasse

Novotel Paris Centre Gare Montparnasse

4 out of 5
17 Rue Du Cotentin, Paris, Paris
Novotel Paris Centre Gare Montparnasse
Hotel Mercure Paris Centre Gare Montparnasse

Hotel Mercure Paris Centre Gare Montparnasse

4 out of 5
20 Rue de la Gaité, Paris, Paris
Hotel Mercure Paris Centre Gare Montparnasse
Hôtel Vacances Bleues Villa Modigliani

Hôtel Vacances Bleues Villa Modigliani

4 out of 5
13 rue Delambre, Paris, Paris
Hôtel Vacances Bleues Villa Modigliani
Novotel Paris Les Halles

Novotel Paris Les Halles

4 out of 5
8 Place Marguerite De Navarre, Paris, Paris
Novotel Paris Les Halles
The People Paris Marais

The People Paris Marais

17 Boulevard Morland, Paris
The People Paris Marais
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.